Kevään tiedossa olevat Kavin aluesarjaelokuvat ja muut elokuvat on nyt esitelty kinotavastilainen-sivustolla. Ne löytyvät myös tämän sivun oikeassa ylänurkassa olevan valikon alta otsikolla Elokuvat kevät 2015. Nämä elokuva-alan ammattilaisten laatimat esittelyt on tilannut tai hankkinut Kansallinen Audiovisuaalinen Arkisto KAVI,  jonka aluesarjan paikallisena järjestäjänä Kino Tavast ry toimii yhdessä elokuvateattereiden kanssa. Esittelyjen perään olemme lisänneet muutaman linkin lisätiedoista, mitä toivottiin jo pari vuotta sitten.

Kevään aluesarjaohjelmisto pyrkii tavoittamaan monenikäisiä katsojia. Japanilainen Hayao Miyazakin animaatio Henkien kätkemä (2001) on omalla tavallaan jännittävä, mutta ikäraja (K7) mahdollistaa myös lasten ja nuorten pääsyn katsomoon.  Tässäpä oiva mahdollisuus tulla edullisesti (liput 5 ja 3 €) viettämään hiihtolomalla elokuvailtaa vaikka koko perheen kanssa tai laittaa lapset isovanhempien seurassa elokuviin ja järjestää perheen aikuisille näin vapaailta.

Isovanhemmista puheenollen senioreille suosittelemme esimerkiksi Lindsey Andersonin draamaa Elokuun valaat (1987).   Juuri elämäntyöstään Jussi-palkinnon saaneen Antti Litjan ystäviä kiinnostanee näytäntökauden aloittava Risto Jarvan elokuva Mies joka ei osannut sanoa ei (1975), jossa Antti Litja näyttelee pääroolia, kuten myös komediasarjan muissa osissa Loma ja Jäniksen vuosi.  Litjan mielestä Risto Jarva ja Mielensäpahoittaja-elokuvan ohjannut Dome Karukoski ovat antaneet hänelle ohjaajina eniten.

Michael Mannin Viimeinen mohikaani (1992) ja David Fincherin Alien3 (1992) johdattelevat seikkailuun ja toisiin todellisuuksiin. Sarjan kruunaavat Sergei Eisensteinin mykkäelokuva Panssarilaiva Potemkin (1925) ja Billy Wilderin komedia Piukat paikat (1959), jonka hulvaton meno viettelee lupsakkaan mielialaan.

Huhtikuun koululaisnäytöksestä Birger Larsenin Superbroidista (23.4.) lähetetään alakouluille erikseen tietoa hiihtoloman jälkeen. Elokuvaan ilmoittaudutaan luokittain ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Sivustostamme ja aluesarjaohjelmistosta saa mielihyvin kertoa ystäville ja tuttaville. Elokuviin kannattaa tulla mieluiten kävellen, jotta päivän liikunta-annoskin tulee nautittua. On mukavaa tulla tuttujen kanssa, mutta valkokankaan ääressä voi myös solmia uusia tuttavuuksia. On mahdollista nauttia kahvit kavereitten kesken Isossa huvilassa ennen elokuvaa ja eksyä elokuvan jälkeenkin vielä keskustelemaan katsomiskokemuksesta toisten kanssa. Nähdään siis lipunmyynnissä, joka on jo alkanut Bio Rexissä, ja ennen kaikkea kevään elokuvissa. Tulemalla katsomoon äänestät sen puolesta, että aluesarja pysyy hämeenlinnalaisten ulottuvilla. Sen säilyminen on kiinni katsojien määrästä. Toivomme, että nouseva positiivinen trendi jatkuu ja juuri sinä olet yksi katsojista.