Suosittu Väri-trilogia päättyy ensi tiistain esitykseen. Tuotantojärjestyksessä Valkoinen on sarjan kolmesta elokuvasta keskimmäinen, mutta nähdään meillä nyt viimeisenä. Sininen on esitetty syksyllä 2015 ja Punainen viime keväänä. Punainen oli myös kevään yleisöäänestyksen suosikki. Tervetuloa siis mukaan tälläkin kertaa. Jos aiemmat osat ovat jääneet näkemättä, se ei haittaa, sillä elokuvat ovat itsenäisiä taideteoksia ja yksinäänkin ymmärrettäviä. Liput 5 € Bio Rexistä. Alla elokuvan esittely.

Trois couleurs: Blanc. Puola / Ranska / Sveitsi 1993. Tuotantoyhtiöt: MK Productions (Lausanne) / France 3 Cinéma (Pariisi) / ”Tor” Production (Varsova). Tuottaja: Marin Karmitz. Ohjaus: Krzysztof Kieslowski. Käsikirjoitus: Krzysztof Piesiewicz, Krzysztof Kieslowski. Kuvaus: Edward Klosinski. Musiikki: Zbigniew Preisner. Lavastus: Halina Dobrowolska. Leikkaus: Urszula Lesiak. Pääosissa: Zbigniew Zamachowski (Karol), Julie Delpy (Dominique), Janusz Gajos (Mikolaj), Jerzy Stuhr (Jurek), Grzegorz Warchol (hieno mies), Jerzy Nowak (vanha maalaismies), Aleksander Bardini (notaari), Cesary Harasimowiz (tarkastaja), Jerzy Trela (herra Bronek), Michel Lisowski (tulkki), Barbara Dziekan (kassanhoitaja), Philippe Morier Genoud (tuomari), Francis Coffinet (pankkivirkailija), Jacques Disses (Dominiquen asianajaja), Teresa Budzisz-Krzyzanowska (rouva Jadwiga), Juliette Binoche, Florence Pernel.

Haastatteluteoksessa Kieslowski on Kieslowski Kieslowski puhuu paljon puolalaisuudesta, josta hän omien sanojensa mukaan ei koskaan tule pääsemään eroon. Hänen tilanteensa on syvästi paradoksaalinen: hänen kotimaansa todellisuus on luotaantyöntävä, tympeä ja vihamielinen, mutta toisaalta hänen on mahdoton kuvitella elävänsä ulkomailla. Kulttuurisesti “puolalaisen todellisuuden” tuloksena on eräänlainen arkipäivän skitsofrenia, jonka toisessa päässä on horjumaton puolalainen itsetunto, “väärä ylemmyydentunto”, toisessa päässä arjen paineista syntyvä stressi, mikä näkyy ylikiihtyneisyytenä, ajattelun epäjärjestyksenä, sosiaalisena vetäytymisenä, apatiana, emotionaalisen ilmaisun kuihtumisena. Tämä oireluettelo pätee myös Kieslowskin kuvaukseen uudesta, “vapaasta” Puolasta.

Jo väritrilogian ensimmäinen osa Sininen osoitti vapauden suhteellisuuden, toinen osa Valkoinen jatkaa siitä ja asettaa kyseenalaiseksi tasa-arvon merkityksen. Pariisissa asuva puolalainen parturi Karol joutuu potenssivaikeuksiensa vuoksi vaimonsa hylkäämäksi ja palaa Varsovaan, joka on täynnä uuden kapitalismin mustaa pörssiä, rahanvaihtoa, keinottelua ja rikollisuutta. Hän keinottelee itselleen pienen omaisuuden ja alkaa sen jälkeen tasoittaa tilejään vaimonsa kanssa, ja vähän enemmänkin. Mutta tasa-arvo on Kieslowskin mukaan yhtä suuri illuusio kuin vapauskin, mikä pätee yhtä lailla ihmisiin ja yhteiskuntiin. Valkoisen Karol on samassa ansassa kuin Sinisen Julie, koska hän edelleen rakastaa vaimoaan. Tosiasiassa tasa-arvoa ei halua kukaan, Kieslowski sanoo, sillä jokainen haluaa olla tasa-arvoisempi kuin muut.

Valkoinen on tyylilajiltaan ironinen tragikomedia, maanläheisempi, verevämpi ja karkeampi kuin eteerinen Sininen. Kieslowskin asteikolla se on suorastaan hilpeä, mutta samalla jollain lailla hänen elokuvistaan yksi omakohtaisimpia. Se voisi olla verhottu ja syvästi ironinen kuva Kieslowskista itsestään, miehestä joka on saanut osakseen sen materiaalisen hyvän ja kauneuden jota Länsi voi tarjota, mutta joka siitä huolimatta tuntee olevansa jos ei suorastaan impotentti niin ainakin voimaton sillä tavalla kuin väärään paikkaan joutunut ihminen on.

Vapauden ja rakkauden paradoksi on Kieslowskin koko tuotannon tärkeä teema, joka väritrilogiassa nousee yhä selkeämmin esiin. Ihminen ei ole vapaa, ja vähiten silloin kun hän todella luulee olevansa. Siteistä vahvimpia on rakkaus ja itsepetoksista suurimpia se, että vapaus ja rakkaus mahtuisivat samaan suhteeseen. Tähän teemaan kiintymyksestä ansana, rakkaudesta vankilana palaa myös Valkoinen, ja konkreettisimman ilmauksensa se saa elokuvan viimeisissä kuvissa, joissa Karol ja hänen vaimonsa viittilöivät toisilleen vankilan ikkunan lävitse.

– Matti Apusen (teoksesta Kieslowski on Kieslowski) ja muiden lähteiden mukaan