Elokuvamies Reijo Aho sopii tapaamisen vanhaan luolaan. Niin hän kutsuu Bio Marilynia. Vain heikko säie Bio Rexin konsulttina yhdistää enää luolamies Ahon Bio Marilyniin, teatteriin, jonka liiketoiminnat hän myi Bio Rexille huhtikuun alussa vuonna 2016.
Aho istuu Marilynin aulapenkillä kuin kotonaan. Takana on lähes viidenkymmenen vuoden ura elokuvateatteribisneksessä.
Miehen ajatus ja juttu kulkee vapautuneesti. Luolamies tietää mistä puhuu, on selvinnyt tyynestä ja myrskystä, työtä tekemällä ja pohjalaisella sisulla. Ura on ollut omissa käsissä.
Takavuosina ei starttirahoja ja tukia saatu, eikä lainoja juuri pyydelty tai myönnetty. Homma kuin homma tehtiin mukisematta, ei pelätty työtä. Perhe auttoi siinä missä kykeni, ja tyttäret ovat sittemmin työllistyneet elokuvamaailmaan isän jalanjäljissä.
Pala Bio Marilyniä Hyvinkäälle
Näillä hetkillä Hallituskadun vanha eksoottinen elokuvateatteri Bio Marilyn vetää viimeisiään ja odottaa uutta tuntematonta elämäänsä, sillä nykyinen omistaja Bio Rex on päättänyt lopettaa näytännöt Marilynissä. Toimitusjohtaja Aku Jaakkolan mukaan teatterin purkutyöt ja kaluston siirrot aloitetaan kevään mittaan. Osa kalustosta siirtyy Hyvinkäälle avattavaan uuteen Bio Rex -ketjun teatteriin ja jatkaa siellä palvelustaan.
Bio Marilynin päivät ovat siis luetut. Elokuvateatteritoiminta on keskittynyt Suomessa muutamalle ketjulle, joiden raha tulee pääasiassa ulkomailta, Ruotsista, Tanskasta ja Englannista. Kotimaisessa omistuksessa olevat teatterit ovat marginaalissa. Sijoittajat uskovat volyymiin, ja elokuvatkin kiinnostavat, edelleen.
Konkari Reijo Aho arvelee, että elokuva tarvitsee ympärilleen Oscar-gaalat ja tähtikultin. Ilman hypetystä se arkipäiväistyisi ja glamourin puute tappaisi koko bisneksen.
Hämeen Kino, Cinema, Satulinna ja Tarina
Seinäjoelta kotoisin oleva Aho on pyörittänyt elokuvateattereita Hämeenlinnassa vuodesta 1968. Hän aloitti Hämeen Kinossa Raatihuoneenkatu 3:ssa Sargrenin jugend-talossa, jossa nykyisin toimii Ravintola Yang. Samassa talossa oli myös kaksi pienempää Marilyn-teatteria. Hämeen Kinon suuri sali purettiin kerrostalon rakennusprojektin vuoksi; työmaalle tarvittiin kulkuväylä.
Ahon omistukseen tulivat myös Cinema, joka niin ikään sai myöhemmin väistyä kerrostalon tieltä nykyisellä Matti Alangon kadulla, ja Raatihuoneenkadulla torin kulmalla sijainnut Satulinna, jonka tiloissa on viime vuosina toiminut vaatekauppoja.
Bio Marilynin (entisen Maximin) Reijo Aho osti Raija Salmiselta 1980-luvun puolivälissä, joten Aho ehti isännöidä sitä keskikaupungilla noin 30 vuotta. Marilynin historia on sikäli erikoinen, että taloyhtiöön oli alun alkaen rakennettu kellaritiloihin Tarina-nimellä toiminut elokuvateatteri, jossa oli parhaimmillaan 462 paikkaa. Aluksi toimintaa pyöritti Valio-Filmi Oy, jolta teatterinhoitaja Raija Salminen osti toiminnot. Ahon aikana valtava sali jaettiin kahtia ja lisäksi rakennettiin eteiseen kolmas ja Skottin varastoon neljäs sali, jolloin voitiin näyttää samanaikaisesti neljää elokuvaa. Myös vähäistä jalkatilaa saatiin lisättyä harventamalla penkkirivistöä metrin etäisyydelle toisistaan.
Ajat ovat muuttuneet
Pian ollaan riisumassa Hämeenlinnan viimeistä vanhaa elokuvateatteria. Yksi aikakausi on päättymässä vuodenvaihteessa. Enää eivät poikaporukat kyttää sisällepääsyä oviaukossa kuten Greasen ja Saturday Night Feaverin aikoihin. Poikien aulatiloissa norkoilu päättyi silloin kun kielletyt filmit pääsi näkemään videolta, nyttemmin vertaisverkoista, ja jopa ennen ensi-iltapäivää.
– Ajat muuttuvat. 1980- ja 1990-luvulla nimenomaan videot uhkasivat kaataa teatterit ja alenevat katsojaluvut horjuttivatkin kannattavuutta. Nykyisin esimerkiksi monipuolinen ja laadukas lastenelokuvien tarjonta houkuttelee koko perheitä teatteriin, siitä huolimatta että elokuvia on tarjolla monin tavoin myös kotisohvalle. Katsojalukuihin vaikuttavat positiivisesti myös työnantajien kulttuurisetelit, jotka tuovat niitäkin teatteriin, jotka eivät muuten lähtisi, Reijo Aho kertoo.
– Digitalisaatio ja elokuvasäätiön tuki ovat taas pelastaneet pienet maaseututeatterit, jotka ennen joutuivat odottamaan harvoja filmikopioita tosi kauan. Nyt kaikki teatterit voivat järjestää ensi-illan samaan aikaan teatterin sijainnista riippumatta, Reijo Aho selittää.
– Täällä Hämeenlinnassakin kuljetettiin ennen samaa 30 – 50 -kiloista filmikopiota teatterista toiseen, Aho muistelee.
Vielä viime keväänäkin Kavin aluesarjan raskaat filmikelat kulkivat kapeiden ja jyrkkien portaiden kautta Bio Marilynin konehuoneeseen, jossa ne ajettiin valkokankaalle vanhalla projektorilla.
Yllätyksiä ennen ja nyt
Kun tulee puhe asiakkaiden palvelusta, Reijo Aho intoutuu nauraen kertomaan tarinaa tapauksesta, jolloin yleisö katseli elokuvaa salissa kaikessa rauhassa, vaikka Bio Marilynin konehuoneessa oli pieni paniikki päällä, kun filmiä ei saatukaan kelautumaan alakelalle vaan sitä pursusi lopulta konehuoneesta käytävään asti. Kolmen kilometrin pituisen nauhan kelaaminen esityksen jälkeen takaisin kelalle onnistui kuitenkin hyvin ja näin pursutus, josta katsojat olivat olleet autuaan tietämättömiä, oli pelastanut koko näytöksen.
Diginäytöksiä taas uhkaavat toisenlaiset yllätykset. Jos tulee sähkökatkos kesken näytöksen, tekstitykset eivät ehkä jatku oikeasta kohdasta. Ylipäätään kaikkia nykyajan laitteita on vaikea korjata itse, paikalle tarvitaan aina jonkin sortin spesialistia. Jos vika tulee, on helpointa peruuttaa näytös ja palauttaa lippurahat.
– Ennen pyrittiin näytös toteuttamaan keinolla millä hyvänsä. Peruminen ei tullut kuuloonkaan, Reijo Aho vakuuttaa.
Marilynin miehen elokuvamuistot
Pikkupoikana Aho kulki elokuvissa vähän salaakin, sillä kotona ei katsottu asiaa hyvällä. Työuran aikana elokuvien katsominen on jäänyt lähinnä Helsingin ennakkonäytösten varaan. Niissä saattoi katsoa saman päivän aikana lukuisia pätkiä tulossa olevista elokuvista tai vaikka kolme kokonaista leffaa. Elokuvien ennakkoon näkeminen auttoi sijoittamaan niitä oikeille esityspaikoille.
– Kyllä siinä 50 vuoden aikana on vähän kertynyt näkemystä siitä, mikä menee ja mikä ei, Aho toteaa.
Elokuvamiehen ote on edelleen professionaalinen ja hymy herkässä. Kiire on kadonnut – jos sitä on koskaan ollutkaan. Joskus voi vielä mielessä räpistä, raksuttaa ja päristä filmikela tai sata tonnia maksanut digiprojektori. Konehuoneesta Reijo Aho ei ole juuri filmejä tiiraillut. Filmien yliheittokohtien naarmuilu on kuitenkin piirtynyt miehen mieleen kuin äänilevyn rahina tai Tuntematon sotilas -elokuvan yliheittokohdan repliikki ”An mul ny yks silakka”.
Elokuvateatteri Bio Marilyn on ollut katsojille paikka, jonne on tultu elokuvien vuoksi eikä syömään popcornia. Hämyinen vanhan teatterin atmosfääri on koettavissa vielä muutamassa näytöksessä. Sitten Marilyn riisutaan./Ulappa