Hämeenlinnan Sairion poika Miika Hakala on ohjannut ja käsikirjoittanut musiikkivideoita useille bändeille: Boycott, Crimsonic, Cardiant, Fireal. Tampereelle opiskelemaan lähteneen ja sille tielle jääneen Hakalan toimeksiantajia ovat olleet myös Steen 1 Orkestra, Heidi Kyrö ja Elina Arlin. Tänä viikonloppuna hallintotieteiden maisteriksi valmistunut Hakala, itseoppinut indie-ohjaaja ja musiikkivideomies ohjaa taas vaihteeksi Hämeenlinnassa. Bio Marilynin unohdetussa leffaluolassa kuvataan heavy metal -bändi Silver Bulletin musiikkivideota More Than Meets The Eye.
Kaikkiaan Hakalalla on ollut näppinsä pelissä useissa kymmenissä musiikkivideoissa. Hän itse kuvailee videoiden tekemistä vain pieneksi bisnekseksi, laskutuspalveluhommiksi, joita hän tekee ainoastaan rakkaudesta musiikkiin eikä rahan takia.
– Kolmessa minuutissa ei voi kertoa, mitä on tapahtunut ennen tai tapahtuu jälkeen päin. On keskityttävä olennaiseen: välittämään tunteita, Miika Hakala tiivistää musiikkivideon ydintä.
Hänen mukaansa musiikkivideon niin kuin elokuvankin pitää kuljettaa katsoja läpi tunteiden vuoristoradan. Silloin se on onnistunut.
Video ankkuroi biisin mieleen
Musiikkivideo ankkuroi biisin paremmin kuulijan mieleen. Visuaalinen puoli täydentää auditiivista ärsykettä, Hakala muotoilee musiikkivideon tehtävää.
Poets of The Fallin video Carnival of Rust on Hakalan mukaan hyvä esimerkki siitä, kuinka musiikki ja kuva ovat täydellisessä sidoksessa keskenään mutta samalla myös velkaa toisilleen.
– Kuvakin on siinä ikään kuin musiikkia. Parhaimmillaan musiikkivideo on juuri tällainen: se rakentuu kuvista, jotka täydentävät biisin teemaa, eivätkä vahingossakaan kerro toiseen kertaan jo olemassa olevaa, Hakala selittää.
Hakalan mielestä musiikkivideo on erikoinen elokuvan laji, sillä se kulkee artistin nimellä ja videon tekijällä on oikeudet vain pelkkään kuvanauhaan eikä koko tuotokseen. Sitä paitsi musiikkivideossa voi olla melkein mitä tahansa, kunhan se vain sopii yhteen musiikin kanssa. Aloittelevat bändit haluavat yleensä ottaa varman päälle ja silloin kuvataan rumpusooloja ja laulajaa.
– Jos tehdään kokeellisempia juttuja, artistin kanssa on päästävä yhteisymmärrykseen, Hakala valottaa.
Suunnitteluun voi kulua aikaa runsaastikin, kun ohjaaja pyrkii löytämään teettäjän kanssa sopivan toteutustavan ja -hinnan.
Ammattilaisia ja amatöörejä
Tarinallisiin videoihin mieltyneen Hakalan tuotanto ei ole yhtenäinen – tilaajista ja budjeteista johtuvista syistä. Genrevalikoima on laaja, ja joukossa on sekä huumoria että tragiikkaa. Tietyt teemat ja yksittäiset kuvat voivat silti toistua. Hakalalle tyypillistä kuvastoa edustavat luonnonelementit kuten ruusu, lumi, hiekka, tuli ja vesi, paikoista erityisesti casino ja esineistä naamio, lasi, viinapullo, taakka, ase ja shakkilauta. Myös henkilöiden katseet ovat tärkeitä juonellisia elementtejä.
Hahmogalleriaan kuuluu myös iäkkäitä elämää nähneitä miehiä. Näyttelijöistä mainittakoon Ilari Johansson, Raimo Grönberg, Ria Kataja ja Juha Veijonen lukuisten amatöörien lisäksi. Menestyneimmät Hakalan musiikkivideot ovat hänen entisessä koulussaan Hämeenlinnan yhteiskoulussa kuvattu Steen 1 Orkestran Hello Kitty ja Elina Arlinille Uuden musiikin kilpailuun tehty He´s Not My Man. Hakalan musiikkivideoita on ollut esillä myös Oulun musiikkivideofestivaalilla sekä katselmus- että kilpasarjassa.
Suunta näkymättömälle sillalle
Pienen musiikkivideobisneksen lisäksi Hakalan mielessä siintää myös kuvitelma uuden pitkän elokuvan kohtauksista ikään kuin näkymättömän sillan päässä. Elokuva olisi Hakalan ja hänen kuvaajapartnerinsa Tomi Pietilän kolmas julkiseen levitykseen päätynyt pitkä elokuva. Käsikirjoitusta Hakala on haudutellut jo yli viisi vuotta, ja työ on merkinnyt muun muassa kieltäytymistä elokuvien katselusta.
– Ei voi ottaa muilta liikaa vaikutteita, Hakala sanoo.
Hakala on vielä toistaiseksi vaitonainen suunnitteilla olevasta elokuvasta. Tekijän suunvuoro on vasta sitten kun luova prosessi ja hikiset jälkituotantokuukaudet ovat takana päin. Sen verran hän kuitenkin paljastaa, että Michael Mannin kuvaama suurkaupungin syke sekä yöllä että päivällä voi jotenkin heijastua tekeillä olevaan käsikirjoitukseen.
Yhden asian Hakala sanoo oppineensa erityisesti musiikkivideoiden myötä: käsikirjoituksen tiivistämisen.
– Rönsyily on ollut paha tapani. On ollut mukava kirjoittaa tarinaan kaikenlaisia hahmoja, mutta ei elokuvasta voi tehdä häröpalloa. Samalla kertaa ei voi sanoa liian monia juttuja. Käsikirjoituksen kanssa pelaa oikeastaan rutiköyhää tai upporikasta. Joutuu panostamaan vuosia ideaan, ja lopputulos voi olla mitä vain. Jos hanke ei toteudu, vaivannäkö on ollut turhaa.
– Käsikirjoitus on elokuvan tärkein yksittäinen elementti, Miika Hakala tietää. Hän sanoo, että jos tekoprosessista nostetaan esiin jokin vaihe, mitä ei saa mokata, se on käsikirjoitus. Jos se ei toimi, mikään ei pelasta, ei leikkaus, ei kuvaus, eivätkä edes hyvät näyttelijät.
Absurdista menestykseksi
Hakalankin tapauksessa helpot spontaanilta pohjalta syntyneet tuotannot on jo tehty. Musiikkivideopuolella idea sentään joskus syntyy kolmessa minuutissa ja osoittautuu silti toimivaksi. Oma vaatimustaso on myös vuosien varrella kasvanut. Kilpailu katsojista ja myönteisestä palautteesta on kovaa. Vaikka kotimaisella elokuvalla nyt meneekin harvinaisen hyvin, Suomen markkinat ovat pienet. Hakala sanookin haikailevansa myös kansainvälistä huomiota.
– Jotta saa huomiota, vaaditaan tietty absurdius, jokin omituinen konsepti, Hakala muotoilee.
Pienimuotoisellakin kalustolla pystyy tekemään teknisesti hyvää jälkeä, mutta loistoidean keksiminen ja massasta erottuminen on haasteellista. YouTube-kanava on mahdollistanut indietuotantojen helpon jakamisen ja saatavuuden maailmanlaajuisesti. Muun muassa Hakalan ja Tomi Pietilän elokuva Uuteen kesään on kerännyt katsojia yli 74 000 ja parhaat musiikkivideot 30 000 – 200 000.
– Varmaan jakelu tulevaisuudessa tapahtuukin kaikkia kanavia pitkin reaaliaikaisesti Internetin kautta, Hakala arvelee.
Uhkarohkea elokuvantekijä
Miika Hakala muistelee väärästä päästä alkanutta elokuvauraansa ystävänsä Tomi Pietilän kanssa. Väärästä päästä ura alkoi sikäli, että Hakala ja Pietilä ihannoivat pitkää amerikkalaista dekkarielokuvaa siinä määrin, että tekivät jo yläkouluikäisinä huimapäinä kaksi täyspitkää Rick Harrison -elokuvaa, eivätkä siis aloittelijoille tyypillisempiä lyhytelokuvia. Rick Harrisonien vaikutus näkyi vielä teatterilevitykseen ja kriitikoiden hampaisiin päätyneessä elokuvassa Pahaa verta (2013).
– Uhkarohkea, määrittelee 31-vuotias Hakala itsensä elokuvantekijänä.
Koululaisina Hakala ja kaveri Tomi Pietilä loivat tuttavuuksiensa ja internetin avulla verkoston, joka oli valmis – ammattinäyttelijöitä myöten – lähtemään mukaan heidän uhkarohkeisiin hankkeisiinsa. Pitkä nuorisoelokuva Uuteen kesään purkitettiin kahtena kesänä 2007 ja 2008 ja ensiesitettiin 2009. Vuonna 2012 siitä julkaistiin vielä uudellen leikattu versio.
– Hankkeet olivat sellaisia, että niitä ei järjellisesti ajatellen olisi pitänyt toteuttaa, mutta tehtiin vaan, Hakala summaa.
– Pahaa verta -elokuva vei meidät Jussi-gaalaan ja saatiin tutustua moniin alan tyyppeihin. Se oli kohokohta siihenastisella elokuvaurallamme.
Seuraavaa elokuvaa ei enää kuvata harrastuspohjalta talkootyönä, se on mittavampi hanke kuin aiemmat. Nuorempana Hakala olisi sännännyt uhkarohkeasti tekemään, nyt pysähdys on ollut pitkä ja harkittu. Tärkeintä on oma ainutkertainen idea. Sen lisäksi elokuvanteossa tarvitaan myös luovaa hulluutta, huumoria ja valitettavasti – myös rahaa.
Mihin uhkarohkeus johtaa, sen näemme aikanaan.
Lue myös Miika Hakalan suosikkielokuvista.
Miika Hakalan musiikkivideot Vimeossa
Lisää linkkejä musiikkivideoihin.