Jim Jarmuschin elokuvassa Broken Flowers (2005) Bill Murray esittää tapoihinsa jämähtänyttä rikasta, keski-ikäistä playboyta Don Johnstonia, jonka elämä on sisällyksetöntä. Eräänä päivänä kaikki muuttuu: posti tuo Johnstonille vaaleanpunaisen kirjeen, jossa vihjaillaan, että hänellä on mahdollisesti noin 19-vuotias poika. Kirjeen lähettäjä on häveliäästi kuitenkin jättänyt nimensä mainitsematta.
Don mietiskelee velttoon tapaansa asiaa, mutta ei ryhdy mihinkään toimiin, ennen kuin avulias naapuri saa häneen sen verran puhtia, että Don lähtee kierrokselle entisten heilojensa luokse.
Jim Jarmusch on niin maineikas ohjaaja-käsikirjoittaja. että hän on saanut Bill Murrayn lisäksi myös naisten rooleihin loistavan joukon taitavia näyttelijöitä: Jessica Lange ja Tilda Swinton molemmat Oscar-voittajia, Sharon Stone, Julie Delpy, Heather Simms, Chloe Sevigny muita huippuja. Tässä on loistava joukko naisia, joista Donin pitäisi löytää poikansa äiti ja sitten myös poika!
Hykerryttävä matka on hauska, mutta tehtävä vaikea! Tulokset ovat kuitenkin lupaavia.
Myös elokuvista Päiväni murmelina ja Lost in Translation tunnettu Murray on kuin luotu Donin rooliin flegmaattisena Don Juanina. Jim Jarmuschin parhaimpiin kuuluva ohjaus palkittiin ilmestymisvuonnaan muun muassa Cannes`n Grand Prix:llä.
Mutta selviääkö vaaleanpunaisen kirjeen kirjoittaja? Senhän saa selville, kun tulee katsomaan./RN
Teksti julkaistu myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 4.11.2017
Kavin aluesarja: Jim Jarmusch, Broken Flowers (USA/Ranska 2005) 7.11.2017 Bio Rex. K7. 107 min. Liput (5 € ja 3 €) Bio Rexistä tai BIo Rexin verkkokaupasta. Lisätiedot kinotavast.net