mademoiselle_paradis_julisteJoulukuussa hellimme katsojia useilla elokuvilla. Aivan viimeisimpänä on varmistunut kaksi lisänäytöstä eurooppalaisista elokuvista: maanantaina 10.12. saa Hämeenlinnan ensi-iltansa itävaltalainen Barbara Albertin epookkielokuva Mademoiselle Paradis (2018). Se  kertoo Mozartin ja Salierin aikalaisesta, sokeutuvasta säveltäjästä ja pianistista Maria Theresia von Paradisista. Lokakuussa Kavin ohjelmistossamme nähtiin Miloš Formanin Amadeus (1984). Barbara Albertin uusi elokuva tarjoilee naisnäkökulmaa samaan aikakauteen ja sen musiikkimaailmaan nykyelokuvan keinoin.

nuovo_cinema_paradiso_46.jpgViikkoa myöhemmin eli 17.12., kun pitkien elokuvien näytösvuotemme päättyy, näemme italialaisen Giuseppe Tornatorin klassikon Cinema Paradiso (1988). Sen myötä päästään uppoutumaan elokuvan ihmeelliseen maailmaan orvon pojan ja elokuvateatterimiehen matkassa. Cinema Paradison ensiesityksestä on kulunut 30 vuotta ja nyt elokuva esitetään vuosipäivän kunniaksi uudistetussa digitaalisessa 4K-muodossa.

Kokonaisuudessaan elokuvien joulukuu näyttää tältä:

  • ma 3.12. klo 18 Museo Militaria –  Kuukauden pohjoismainen: Land of Mine (Tanska 2016)
  • ma 10.12. klo 18 Bio Rex – Mademoiselle Paradis (Itävalta 2018)
  • ti 11.12. klo 18 Bio Rex – Kavin aluesarja: Kiina-ilmiö (USA 1979)
  • ma 17.12. klo 18 Bio Rex – Cinema Paradiso  (Italia 1988)
  • ke 19.12. klo 17 Kumppanuustalo – Kansainvälinen lyhytelokuvapäivä