Bio Rexissä 28.1. alkavan KAVIn aluesarjan kevätkauden elokuvia yhdistää tällä kertaa ulkopuolisuus muodossa tai toisessa. Päähenkilöt etsivät paikkaansa maailmassa, kokevat kriisejä, joutuvat harjoittamaan itsetutkiskelua vaikeissa olosuhteissa – ja kenties löytävät itsensä muuttuneina. Myös elämäkerrallisuus on läsnä useammassakin valituista elokuvista.

Sarjan käynnistävä Emma (Britannia/USA 2009) osoittaa Jane Austenin satiirisen tyylin ja elämänmakuisten henkilöhahmojen ajattomuuden, ollen samalla aidosti hauska ja kujeileva. Douglas McGrathin elokuvassa Regency-ajan englantilainen maaseutu näyttäytyy idyllisenä, samalla kun hiljainen kritiikki kohdistuu yhteiskunnan epäkohtiin. Emma on henkilöhahmona rakastettava, itsepäinen lemmensuhteiden järjestelijä, joka onnistuu lähinnä sekoittamaan tilanteet väärien tulkintojensa myötä. Nuori Gwyneth Paltrow sädehtii Emman roolissa.

Nunnan tarina (The Nun’s Story, USA 1959) puolestaan vie nuoren belgialaisen nunnan, sisar Luken (vakavamielinen mutta valloittavaa hymyään hetkittäin väläyttävä Audrey Hepburn), kotimaastaan Kongoon sairaanhoitajaksi 1930-luvulla, mutta matkan varrella sisäinen konflikti kasvaa ja hän alkaa kyseenalaistaa uskonsa ja suhteensa uskonnolliseen yhteisöön. Fred Zinnemannin elokuvan juonta ovat inspiroineet belgialaisen sairaanhoitajan ja entisen nunnan Marie Louise Habetsin kokemukset, joiden pohjalta amerikkalainen Kathryn Hulme kirjoitti samannimisen menestysromaaninsa.

Matkaamisesta sekä fyysisesti että henkisesti on kyse myös Moottoripyöräpäiväkirjassa (Diarios de motocicleta, Argentiina/Chile/Peru 2004), jossa brasilialainen Walter Salles kuvaa Ernesto Guevaran ja Alberto Granadan kahdeksan kuukauden rengasmatkaa Latinalaisen Amerikan halki vuonna 1952. Se avaa ystävysten silmät kurjuudelle, köyhyydelle ja epäoikeudenmukaisuudelle mutta tarjoaa myös yhteenkuuluvuuden hetkiä paikallisten asukkaiden kanssa. Matkan merkitystä tulevan ”Chen” vallankumouksellisen vakaumuksen syntymiselle ei voi kylliksi korostaa.

Film noir -annos saadaan Charles Vidorin kulttielokuvan Gilda (USA 1946) myötä. Tämä epätavallinen, osittain salaperäiseksi jäävä elokuva on itse asiassa kolmiodraama, jossa hämärille poluille harhautuneiden päähenkilöiden rakkaus-viha -suhteen näyttämönä toimii toisen maailmansodan jälkeinen Buenos Aires. Elokuva teki Rita Hayworthista kertaheitolla aikansa suurimman tähden, ja elokuvassa nähdään kaksi ikonista kohtausta, joihin tämä tähteys suurelta osin perustuu. Huomionarvoista on lisäksi eri genrejen sekoittuminen, ajankuva ja noir-tarinoille epätyypillinen loppuratkaisu.

Gilda 3
Oikealta vasemmalle: Rita Hayworth, Glenn Ford ja Steven Geray. Kuva: KAVI

Sekä suurten mittasuhteiden autenttisena spektaakkelina että intiiminä henkilödraamana vakuuttava Viimeinen keisari (The Last Emperor, Italia/Hongkong/Iso-Britannia 1987) on kaikkien aikojen upeimpia elämäkertadraamoja, eikä se suotta putsannut Oscar-pöytää yhdeksällä pystillään. Bernardo Bertoluccin magnum opus kuljettaa Pu Yin ja katsojansa Kielletystä kaupungista keisarivallan romahtamisen, sotalordien hyväksikäyttämän sisäisen epävakauden ja japanilaismiehityksen kautta Kiinan kansantasavallan syntymisen ja kulttuurivallankumouksen vuosiin. Miten tämä kaikki vaikutti häneen ihmisenä? Bertolucci tarjoaa oman tulkintansa, joka pohjautuu Pu Yin omaelämäkertaan. Lapsikeisarista poliittiseksi vangiksi ja puutarhuriksi – uskomaton elämäntarina, jossa Pu Yi on sekä tapahtumien keskipisteessä että niiden ulkopuolella.

Siinä missä edellä mainituissa elokuvissa ulkopuolisuutta ovat kokeneet nuoret henkilöhahmot, Yasujiro Ozun pienessä suuressa klassikkodraamassa Tokyo Story (Tokyo monogatari, Japani 1953) pettymään joutuu vanha aviopari, joka on saapunut vierailulle lastensa luokse. Jälkikasvu on etääntynyt heistä ja osoittaa vain pintaystävällisyyttä, ei perinteistä kiitollisuutta vanhempiaan kohtaan. Samalla japanilainen yhteiskunta ja kaupunkielämä näyttäytyvät murroskohdassa vanhan ja uuden välissä – staattisine tatamitason kuvakulmineen ja uusine sähkölinjoineen.

Lopuksi päädytään turvallisesti Suomen kamaralle mm. Hattulassa kuvatussa Klaus Härön hienossa moraliteetissa Postia pappi Jaakobille (Suomi 2009), joka on pienimuotoisen toteutuksen juhlaa. Armahdettu elinkautisvanki Leila ja sokea pappi Jaakob ovat ajatusmaailmoiltaan kuin eri planeetoilta, mutta apua pyytävien ihmisten kirjeiden lukeminen Jaakobille, mikä kuuluu henkilökohtaisen avustajan työtehtävään, saa aikaan yllätyksellisen, syvästi koskettavan tapahtumaketjun. Tämän elokuvan jos minkä sanoma on, että ihminen voi muuttua.

Näytösaikataulu löytyy ohjelmistosivulta. Näytökset ovat kaikille avoimia, ja liput maksavat 6 €. Niitä voi ostaa verkkokaupastamme tai lipunmyyntipisteestämme Bio Rexin aulasta näytöspäivinä klo 17.30 alkaen. Verkkokauppa sulkeutuu puoli tuntia ennen näytöksen alkua. Verkkokaupasta voi ostaa vaikka kaikki liput kerralla. Lipunmyynnissä myymme pääsääntöisesti lippuja vain kyseisen päivän näytökseen.

Aluesarjan järjestäjänä toimii Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI) ja paikallisjärjestäjänä Kino Tavast ry.

/Taneli Hiltunen