Ilmoittautumisaikaa jatkettu 27.3. asti.

Kaipaako elokuvasi vielä fiilaamista? Tahdotko oppia järkevää elokuvan editointia ja parantaa kuvaamasi materiaalin tehoa ja tenhoa? 

Kino Tavast ry järjestää lauantaina 3.4. alkavan elokuvan editointikurssin (yhteensä 17 h), jonka kestäessä kurssilaiset pääsevät tapaamisten välillä tekemään editointiharjoituksia ja saavat viimeisellä kurssikerralla omasta kurssieditoinnistaan palautteen ohjaajalta. Samansisältöinen kurssi järjestettiin viime vuonna loka-marraskuussa ja se sopii suoritettavaksi joko itsenäisenä kurssina tai jatkona elokuvan pikakurssille.

Kurssi järjestetään koronaturvallisesti miellyttävässä ja helppokäyttöisessä Zoom-verkkoympäristössä, joka mahdollistaa myös yhteisen keskustelun ja esimerkkien näyttämisen näytönjakotoiminnolla. Verkko-opetustuokiot lauantaisin seuraavasti:

  • 3.4. klo 12 – 16
  • 10.4. klo 12 – 16
  • 17.4. klo 12 – 16
  • 24.4. klo 12 – 16

Lisäksi yksi tunti verkkotutoriaaleihin tutustumista kurssilaisten kanssa sovittavana aikana. Kurssiharjoitus palautetaan 22.4. Viimeisellä kerralla opiskelijatyöt katsotaan ja niistä saa palautteen.

Editointipöydässä elokuva valmistuu lopulliseen asuunsa. Siellä voidaan toteuttaa pieniä ihmeitä ja jopa korjata kuvausvirheitä. Kurssimme tarjoaa mahdollisuuden tutustua 

  • toisiin elokuvaharrastajiin
  • käytettävissä oleviin editointiohjelmiin
  • editoinnin filosofiaan
  • tärkeimpiin editoinnissa huomioitaviin sääntöihin
  • editointityyleihin 
  • näkökulmahahmon vaikutukseen
  • leikkausrytmeihin ja -tapoihin
  • kuvausvirheiden paikkaamiseen
  • liikkeen ja toiminnan leikkaukseen
  • äänitehosteiden ja äänen perusteisiin

Kurssi antaa valmiuksia ja varmuutta elokuvan itsenäiseen editointityöhön, mitä voi soveltaa myös muunlaisen liikkuvan kuvan editointiin. Syksyllä kurssin käynyt opiskelija kertoo näin:

Tämä olikin yllättävästi kurssi, jolla opin todella paljon myös käsikirjoittamisesta ja kuvaamisesta sekä editoinnin filosofiasta. Käänteentekevä kurssi, joka sai minut kiinnostumaan elokuvasta taidemuotona entistä enemmän. Olen hakeutumassa nyt myös muille Kino Tavastin järjestämille kursseille, koska haluan oppia lisää. Kurssikaverit olivat mukavia ja ohjaaja osaava ja kannustava. Voin suositella lämpimästi kenelle tahansa uuden oppimisesta kiinnostuneelle. No, tietysti on hyvä, jos on hieman hajua editoinnista kurssille tullessa.

Ohjaajana toimii elokuvantekijä Jouni Uotinen, joka on opiskellut elokuvaa Englannissa ja myös palkittu editointityöstään.

Kurssille, joka järjestetään Kansalaisfoorumin tuella, otetaan enintään 12 yli 15-vuotiasta opiskelijaa. Kurssin osallistumismaksu on 70 €. Eläkeläisten ja työttömien on mahdollista saada kurssimaksuun 35 €:n alennus opintosetelietuna. Tällöin on täytettävä opintosetelianomus, joka toimitetaan sitä tarvitseville. Kino Tavastin jäsenet saavat kurssimaksusta 10 €:n alennuksen.

Ilmoittautumislomakkeelle.

Vahvistus kurssille pääsemisestä, osallistumismaksu ja kutsukirje tarkempine ohjeineen lähetetään varsinaisen ilmoittautumisajan (27.3.) umpeuduttua. Osallistumismaksu on maksettava ennen kurssin alkamista. Jos perut osallistumisen kurssille 27.3. jälkeen, peritään sinulta 50 prosenttia koulutuksen hinnasta. Jos et tee peruutusta lainkaan ennen kurssin alkamispäivää, sinulta peritään koko kurssimaksu. Peruuntumistapauksissa kurssimaksusta voi hakea vapautusta esittämällä lääkärintodistuksen. Mikäli varasijalle ilmoittautuneita on ja peruutuspaikalle saadaan toinen henkilö, peruuntumismaksua ei välttämättä peritä.

Peruutukset, lisätiedot ja soittopyynnöt yhteystietolomakkeella.