KINO TAVAST RY - elokuvanystävien yhdistys Hämeenlinnassa

Elokuvat, elokuvakerhot, elokuvakasvatus, elokuvayhteistyö

Rautakolmonen (11.4.2017)

Bin-jip /Rautakolmonen / Järntrean/3-Iron / 3 Iron

Japani /Etelä-Korea 2004. Tuotantoyhtiöt: Happinet Pictures, Kim Ki-duk Film, Cineklick Asia. Tuotannonjohto: Ginny Nugent. Tuottaja: Kim Ki-duk Ohjaus. Kim Ki-duk. Käsikirjoitus: Kim Ki-duk. Kuvaus: Jang Seung-beck, Kim Byung-jeong, Song Myung-sup, Kim Hwa-young, Kim Soon-yong. Lavastus: Kim Hyun-joo, Chung Sol Art. Pukusuunnittelija: Koo Jea-heon. Ääni: Jang Kwang-soo, Kim Yong-hyun. Musiikki: Slivan. Leikkaus: Kim Ki-duk. Pääosissa: Lee Hyun-kyoon (Tae-suk), Lee Seung-yeon (vaimo Sun hwa), Kwon Hyuk-ho (aviomies Min-gyu), Choo Jin-mo (etsivä Cho), Choi Joeng-ho (vartija), Lee Joo-seok, Lee Mi-suk, Moon Sung-hyuk, Park Jee-ah (Jee-ah), Jang Jae-yong (Hyun-soo). Helsingin ensiesitys: 30.9.2004 Forum 1 – maahantuoja: Cinema Mondo – VET 200947 – K11 – 2435 m / 89 min.

Eteläkorealainen ohjaaja ja käsikirjoittaja Kim Ki-duk nousi maailmanmaineeseen 2000-luvun alussa, jolloin hänestä tuli maailman tärkeimpien elokuvafestivaalien uusi lemmikki. Vuonna 1986 debyyttinsä ohjanneen Krokotiilin tekijän uran menestyksekkäimmät teokset syntyivät vahvana luomiskautena vuosien 2003 ja 2004 välillä. Klassikon asemaan noussut Viisi vuodenaikaa (2003) oli uudenlainen avaus Kimiltä ja arvostelumenestys. Vuonna 2004 Kim sai mitä suurinta tunnustusta auteurina, sillä hän sai parhaan ohjaajan palkinnot kahdesta eri elokuvasta tärkeimmiltä festivaaleilta. Samarian ohjaus todettiin parhaaksi Berliinissä ja Rautakolmoselle myönnettiin palkinto Venetsian elokuvafestivaaleilla.

Rautakolmosen päähenkilö on talosta taloon murtautuva yksinäinen nuori mies, joka ajelee ympäriinsä Soulin miljoonakaupunkia moottoripyörällään. Heti elokuvan alussa teoksen intensiivinen, yksityiskohtiin kiinnittyvä luonne paljastuu katsojalle ja päähenkilö esitellään. Mies avaa ensimmäisen murtautumiskohteensa asunnossa jääkaapin, katsoo televisiota, ampuu ilmapalloja rikki, pesee pyykkiä, käy suihkussa, nukkuu ja herää. Myöhemmin hän pakenee paikalta, kun asukkaat tulevat. Toisessa murtautumisen kohteessa hän tapaa miehensä pahoinpitelemän valokuvamallina työskentelevän keskiluokkaisen vaimon, joka on aluksi yksin talossaan. Aviomiehen tultua nainen ja murtautuja pakenevat paikalta ja valtaavat uuden talon toisensa jälkeen häipyen paikalta, kun omistajat ovat tulossa kotiin. Kahdesta yksinäisestä tulee elokuvan parivaljakko, eräänlainen moderni aasialainen Bonnie ja Clyde -pari.

Kim Ki-dukin palkittu teos ei sisällä paljoakaan puhetta. Tärkeimpien henkilöiden, murtautujan ja aviovaimon välillä ei ole ainoatakaan repliikkiä. Näin heidän kommunikaationsa perustuu parin keskinäiselle kemialle, heidän katseilleen, ilmeilleen ja eleilleen. Rautakolmonen on täten pitkälti jopa ilmaisussaan mykkää elokuvaa. Välillä vain ulkopuolisten tai sivuhenkilöiden kommentit, kuten taloihin palaavien omistajien tai aviomiehen puhe tai puhelinvastaajien viestit, rikkovat hiljaisuuden. Tämä tehokeino tekee Rautakolmosesta ainutlaatuisen. Se on ennen kaikkea visuaalisesti ja esteettisesti vahvaa, viileän tyylikkäästi ja varsin minimalistisestikin toteutettua elokuvaa, jossa huomio kiinnittyy yksityiskohtiin.

Interiöörit ovat elokuvassa tärkeitä ja katsoja pääsee eri asunnoissa ikään kuin kurkistamaan uusiin tiloihin ja seikkailemaan eri huoneistoissa. Välillä elokuvassa on lähikuvia kasvoista tai esineistä, aika ajoin koko asunto näytetään. Rautakolmosen kuvauksella ja leikkauksella on kokonaisuuden kannalta merkittävä osa ja niillä on oma magiansa ja roolinsa elokuvakerronnassa. Katsoja pääsee myös tirkistelemään päähenkilöiden elämää ja kehittyvää rakkaussuhdetta, matkaamaan uusiin taloihin ympäri Soulia ja välillä katsoja heitetään keskelle avioliittodraamaa. Rautakolmonen pakottaa katsomaan keskittyneesti ja dialogin niukkuudesta johtuen kerronta on intensiivistä ja varsin vangitsevaakin.

Elokuvan lopussa nähdään Rautakolmosen hienon visuaalisen maailman ja kuvallisen sommittelun kruunaava ja huipentava kuva päähenkilöistä. Sen jälkeen valkokankaalle jää vielä elokuvan eräänlainen loppukaneetti tai aforismi, jota kukin voi halutessaan pohdiskella katsomiskokemuksen jälkeen.

– Joona Hautaniemi 9.12.2014

%d bloggers like this: