KINO TAVAST RY - elokuvanystävien yhdistys Hämeenlinnassa

Elokuvat, elokuvakerhot, elokuvakasvatus, elokuvayhteistyö

Vaimoke (28.2.2017)

Vaimoke/ Så tuktas en man. Suomi 1936. Tuotanto: Suomi-Filmi / Risto Orko. Ohjaus: Valentin Vaala. Käsikirjoitus: Tauno Tattari – Hilja Valtosen romaanista (1933). Kuvaus: Theodor Luts. Musiikki: Harry Bergström. Äänitys: Pertti Kuusela. Lavastus: Armas Fredman. Leikkaus: Valentin Vaala. Pääosissa: Ansa Ikonen (Kirsti Leivo), Tauno Palo (Esko Latva), Uuno Laakso (Isä-Miettinen), Kunto Karapää (Tanu Miettinen), Väinö Sola (Isä-Lukkari), Aino Lohikoski (Leena), Rakel Linnanheimo (Maila), Eino Jurkka (Toimittaja Torvela), Kirsti Suonio (Äiti-Sofia), Sylvi Sakki (Neiti Pietarinen), Ruth Snellman (Sisar Signe), Siiri Angerkoski (Äiti-Miettinen), Sirpa Tolonen (Sirkka), Sointu Kouvo (Liisa), Kaija Suonio (Ruustinna), Erwin Uimonen (Hoffman). Helsingin ensiesitys 12.4. 1936 Kino-Palatsi – tv-lähetyksiä: 14.10.1967 MTV1, 23.2.1983 TV1, 11.8.1987 TV3, 16.4.1992, TV2, 2.9.1994 TV2, 25.9.1999 TV2 – tarkastusnumero: A-618 –  2440 m / 89 min

Tauno Palon ja Ansa Ikosen yhteispeli elokuvassa Kaikki rakastavat muodostui niin mahtavaksi yleisömenestykseksi, että Suomi-Filmissä päätettiin takoa rautaa niin kauan kuin se oli kuumaa. Tähtiparin uuden yhteisen elokuvan aiheeksi löytyi Hilja Valtosen kolmen vuoden takainen romaani “Vaimoke”, josta käsikirjoituksen muokkasi Tauno Tattari, alle kolmikymppisenä kuollut lahjakkuus. Tattari oli ollut Vaalan lähipiirissä jo tämän ensimmäisistä elokuvista lähtien. Valtosen valinta oli rationaalista, sillä tämä oli Agapetuksen rinnalla Suomen suosituin ja myyvin kirjailija.

Vaimoke aloitti hyvin menneiden Valtos-elokuvien sarjan. Suomalaisen elokuvan suosikkiparista ei Vaimokkeen jälkeen ollut epäilystä. Jopa kriitikot olivat elokuvalle suopeita. Suomen Sosialidemokraatissa arvioitiin, että Vaimoke voi “kilpailla minkälaisen ulkomaisen farssin kanssa tahansa” ja Uusi Suomi arvosti teoksen “parhaaksi tähänastiseksi kotimaiseksi äänielokuvaksi”.

Sakari Toiviainen muistuttaa, että Hilja Valtosen tuotannossa on alettu nähdä muutakin kuin viihdettä ja eskapismia: vakavasti otettavaa avioliittoproblematiikkaa, pohdintaa miehen ja naisen rooleista, perinteisen suomalaisen maatalousyhteiskunnan kritiikkiä, turhantärkeyden ja tekopyhyyden satiiria. Erityisesti suurennuslasin alla ovat koulu- ja pappilaelämä ja yleensäkin kirkonkyläkulttuurin pöyhistely ja ahdasmielisyys.

Naistutkimuksen viitoittamalla tiellä on todettu, että Valtonen loi modernin sankarittaren, sillä hänen naishahmoissaan on uhmaa, joka palauttaa keskiluokan naisen reaalitodellisuuteen. Vaimokkeen Kirsti ei alistu naisen perinteiseen rooliin. Aktiivisena hän taistelee sekä vapaudestaan että rakkaudestaan. Kapina kohdistuu sekä miehiseen omistushaluun ja määräysvaltaan että perheen ja suvun kahleisiin. Hän sanoo olevansa vanhemmista sisaristaan korjattu ja parannettu painos, jota ei osata ulkoa. Esko Latvalle, jonka Kirsti tietää kosiskelevan itseään vedonlyönnin johdosta, hän suostuu kostaakseen, horjuttaakseen tämän asennetta ja avioehdon myötä taloudellisen edun saamista.

Eila Pennanen selittää Valtosen suosiota juuri sosiaalisen kuvauksen kautta. Hänen mukaansa Valtonen antoi romaaneissaan purkautumiskanavan naisten sosiaaliselle kaunalle. Hänen naistyyppinsä oli rohkea ja näennäisen edistyksellinenkin ja taisteli reippaasti oikeuksiensa puolesta etuoikeutettujen luokkien naisia vastaan. Pennasen mukaan suosion salaisuus on “sopiva sekoitus erotiikkaa ja ehdotonta moraalia”, mikä pätee myös elokuvaversioihin. Valtonen itse on sanonut suunnanneensa teoksensa tietoisesti naislukijakunnalle, tarkoituksenaan rohkaista naisia pitämään puolensa miesten sortoa vastaan. Hänellä oli takanaan henkilökohtaiset syyt, sillä tuolloin naisen itsellisyys tai toiveet koulutuksen ja ammatin suhteen uhrattiin usein perheen poikien, tulevien perheittensä elättäjien, kouluttamiseen.

– Markku Tuulen (Katso 8/1983) ja Anu Koivusen (Filmihullu 3/1989) mukaan

%d bloggers like this: