KINO TAVAST RY - elokuvanystävien yhdistys Hämeenlinnassa

Elokuvat, elokuvakerhot, elokuvakasvatus, elokuvayhteistyö, elokuvafestivaali

Holy smoke – pyhässä pilvessä

Holy Smoke/Holy Smoke – pyhässä pilvessä

Australia / USA 1999. Tuotantoyhtiö: Jan Chapman Productions.  Tuottaja: Jan Chapman. Ohjaus: Jane Campion. Käsikirjoitus: Jane Campion, Anna Campion. Kuvaus: Dion Beebe, Jackie Farkas (2nd unit). Lavastus:Tony Cambell (art dir.), Chris Elliott, Janet Patterson (prod. des.) Rebecca Cohen (set deco.), Lisa Thompson (set deco). Puvut: Janet Petterson, Paula Ryan. Musiikki: Angelo Badalamenti – laulut Annie Lennox, Alanis Morissette, Burt Bacharach, Neil Diamond, Chloe Goodchild. Leikkaus: Veronika Jenet. Ääni: Lee Smith. Pääosissa: Kate Winslet (Ruth), Harvey Keitel (Peter John ”P.J” Waters), Julie Hamilton (Mirima Barron), Tim Robertson (Gilbert Barron), Sophie Lee (Yvonne), Daniel Wyllie (Robbie), Paul Goddard (Tim), Pam Grier (Carol), Dhritiman Chatterjee (Baba), George Mangos (Yani). Helsingin ensiesitys: 24.3.2000 Tenjnispalatsi 13, Kinopalatsi10 – maahantuoja: Columbia TriStar Egmont – VET 101614 – K14 – 3150 m / 115′ 09”

Lontoossa ja Australian Sidneyssä kuvataiteita opiskellut Jane Campion aloitti elokuvaopinnot Australian elokuva- ja televisiokoulussa 1981. Jo opiskeluaikojen lyhytelokuvat herättivät huomiota. Peel (1982) voitti pääpalkinnon Cannesin elokuvafestivaalien lyhytelokuvien sarjassa. 2014 Campion oli päättämässä Cannesin kilpailusarjan voittajaa juryn puheenjohtajana.

Campionin esikoispitkä Sweetie (1989) oli karhea sisaruustarina herkästä nuoresta perheenäiti-Kaysta ja tämän anarkistisesta Sweetie-siskosta. Sitä seurasi vielä intiimimpi elokuva miehen ja naisen välisestä suhteesta. Pianossa (1992) skotlantilainen leski ja hänen tyttärensä saapuvat Uuteen Seelantiin. Tarina järjestetystä avioliitosta yksinäisen maanviljelijän kanssa kasvaa huikeaksi tutkielmaksi naisen vapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta. Henry Jamesin tekstiin pohjaava Naisen muotokuva (1996) käsitteli naisen taistelua sosiaalisesta ja seksuaalisesta vapaudestaan tarkoin säännellyssä säätyhierarkiassa.

Myös Jane Campionin neljännessä pitkässä elokuvassa Holy Smoke – pyhässä pilvessä päähenkilönä on nainen, joka etsii itseään ja paikkaansa maailmassa. Ruth luulee löytäneensä totuuden ja valaistumisen intialaisen gurun, Baban, lempeiden silmien opastamana. Ennen sitä on kuitenkin palattava takaisin kotimaahan. Huolestuneet vanhemmat juonittelevat tarinan isän sydänkohtauksesta ja Intiaan tulleen Miriam-äidin vakuuttamana Ruth palaa Australiaan. Koti on Sidneyn eteläisessä lähiössä Sans Soucissa, jonka koteihinsa sulkeutuneet ihmiset ja hiljaiset kadut ovat totaalinen kontrasti kuhisevalle Delhille. PaluuVanhemmat pyrkivät varmistamaan tyttärensä mielen ”parantumisen” lähettämällä hänet Australian takamaille. Ensin tädin emufarmille ja sieltä edelleen vielä syrjäisimmille sydänmaille Half Hut nimiseen paikkaan keskellä ei-mitään, jossa vaikuttaa uskonnollisten kulttien uhrien ”uudelleenohjelmointiin” erikoistunut P.J. josta tulee Ruthin uusi guru. Paperilla Ruthin ja P.J.:n välille kehkeytyvä rakkaustarina kuulostaa kliseeltä, mutta Campionin käsissä heidän liittonsa tulee sille symboliksi sille, miten valta poukkoilee edestakaisin rakastavaisten välillä. Asteittain P.J:.n ja Ruthin roolit vaihtuvat, Ruthista tulee P.J.:n guru.

Holy Smoke on näennäisesti elokuva kulteista samalla tavalla kuin Sweetie ja tv-sarja Angel at my Table ovat mielisairaudesta. Campionilla aihe ei kuitenkaan koskaan rajoita elokuvaa. Se on aina vain yksi osa paljon rikkaampaa henkilöiden ja ihmissuhteiden monimutkaisuuteen keskittyvää tarinaa, tematiikkaa, johon Campion toistuvasti palaa. Kultit voivat olla Holy Smoken tarinallinen katalysaattori, mutta pohjimmiltaan se on elokuva ihmisten hatarasta itsetuntemuksesta, taipumuksesta muuntautua ja haavoittuvaisuudesta omien halujemme ja toisen manipulatiivisten taitojen myötä. Kaaoksessa, joka läpäisee koko elokuvan, jokainen on altis vaikutteille ja jokainen viehättyy muista epätoivoisissa yrityksissään paeta itseään.

– Sue Gillet, Senses of Cinema (April 2000), Stella Bruzzi, Sight and Sound (April 2000) mukaan Pasi Nyyssönen 27.5.2014.

%d bloggers like this: