Tehtävä KA1: Katso yksin tai kaverin kanssa alla ehdotettu tai itse valitsemasi elokuva.
POHDI ELOkuvaa sen tekemisen kannalta:
KUVAUSPAIKAT
Onko elokuva kuvattu studiossa vai lokaatiossa?
Onko eri kuvauspaikkojen ulkonäossä samankaltaisuutta?
Millaista kuvittelet lokaatioissa kuvaamisen olleen, millaisia mahdollisia haasteita kuvausryhmä on kohdannut?
KUVAKULMAT
Missä kamera on ollut suhteessa näyttelijään?
Toistuvatko tietyt samankaltaiset kuvat?
Onko hahmoilla oma toistuva kuvakulmansa, esimerkiksi kamera on usein niskan takana?
KUVAUSTYYLI
Onko kamera pääosin jalustalla vai käsivaralla?
Miksi käsivaraa on käytetty?
Liikkuuko kamera paljon eli löytyykö kamera-ajoja, kraanakuvia tai steadicamia?
Miksi liikkuvaa kameraa on käytetty?
MUSIIKKI- JA ÄÄNIVALINNAT
Miten musiikki tukee kerrontaa?
Onko tietyillä hahmoilla tai paikoilla oma musiikkinsa?
Kuuntele ääniraitaa tarkasti, mitä dialogin taustalla kuuluu ja miksi?
Miten ääni ohjailee katsojan huomiota, esimerkiksi kuuluuko ääniä kuvan ulkopuolelta?
LEIKKAUS
Mikä on leikkauksen rytmi?
Onko kuvat leikattu lyhyiksi vai viivytäänkö samassa kuvassa pitkään?
Muuttuuko rytmi elokuvan edetessä?
Katso tarkkaan yksi elokuvan keskeisimmistä kohtauksista.
Miten katsojan huomiota ohjaillaan leikkauksella?
KOKONAISRAKENNE
Mikä on elokuvan alkutilanne?
Kuka on päähenkilö ja mitä hän tavoittelee?
Mitä esteitä päähenkilö kohtaa?
Mikä on lopputulos?
Muuttuuko päähenkilön ajattelu elokuvan aikana, mitä hän menettää ja mitä hän oppii?
Miten katsojalle annetaan tietoa?
Tiedätkö enemmän kuin elokuvan päähenkilö?
Näytetäänkö kaikki tapahtumat vai arvaatko mitä on tapahtunut kohtausten välissä?
OHJAUS
Mene ohjaajan saappaisiin. Kuvaile millaisen elokuvan ohjaaja on halunnut tehdä.
Mikä on tyylilaji, miten asioita käsitellään?
Luo kuvitteellinen myyntipuhe, jolla ohjaaja on lähestynyt elokuvan rahoittajia.
NÄYTTELIJÄNTYÖ
Millaista näyttelijöiden ilmaisu on?
Onko se vähäeleistä vai näyttävää?
Mitä tunnetiloja päähenkilö käy läpi?
Miten tunnetilat näkyvät olemuksessa ja tavassa puhua?
KIRJOITA, ÄÄNITÄ TAI KUVAA POHDINNAT.
.
Tehtävien laatijoiden suosituksia
- Pietari Bagge (lavastus): Andrei Tarkovski, Stalker (Neuvostoliitto 1979)
- Jouni Uotinen (YouTube-tili): Steven Spielberg, E.T. the Extra-Terrestrial (USA 1982)
- Taneli Hiltunen (elokuvamusiikki): Wes Anderson, The Grand Budapest Hotel (USA/Saksa 2014)
- Saija Mäki-Nevala (kuvaus): Sean Baker, The Florida Project (USA 2017)
- Tuukka Tähti (leikkaus): Baz Luhrman, William Shakespearen Romeo ja Julia (USA 1996)
- Tuukka Tähti (leikkaus): Baz Luhrman, Moulin Rouge (Australia/USA 2001)
- Roope Olenius (ohjaus): Damien Chazelle, La La Land (USA 2016)
- Veera W. Vilo (käsikirjoittaminen): Christopher Nolan, Interstellar (USA 2014)
Jos teet parin kanssa, muista ilmoittaa kummankin nimi ja yhteystiedot.