Turvallisen tilan periaatteilla pyrimme varmistamaan, että jokainen voi kokea olonsa turvalliseksi tapahtumissamme. Otamme vastuun hankalista tilanteista ja käsittelemme ristiriidat sen sijaan että vain sietäisimme niitä. Jokainen rakentaa omalta osaltaan myönteistä ja turvallista toiset huomioivaa ilmapiiriä.
- Kunnioita toisten henkilökohtaista, fyysistä ja henkistä tilaa sekä itsemääräämisoikeutta.
- Muista, ettet voi tietää toisen ihmisen rajoja kysymättä häneltä. Pyydä tarvittaessa tilaa myös itsellesi.
- Älä tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, kansallisuudesta, taustasta, arvoista, tai toimintakyvystä.
- Älä nolaa, arvostele tai pilkkaa ketään sanoillasi, käytökselläsi tai teoillasi.
- Kiinnitä huomiota sanavalintoihisi ja muista osallistujien erilaisuus.
- Ota vastuuta toisten kokemuksista. Kuuntele ja rohkaise. Kysy, jos et ymmärrä.
- Kohtaa ennakkoluulottomasti uusia aiheita, ihmisiä ja näkökulmia.
- Suhtaudu arkaluontoisiin aiheisiin kunnioittavasti. Älä levitä arkaluonteisia keskusteluja tai tietoja ulkopuolisille.
- Suhtaudu kohtaamiisi tilanteisiin mahdollisuutena oppia jotain uutta ja kehittyä.
- Pyydä anteeksi, jos olet tahallasi tai tahattomasti loukannut muita.
- Häiritsevään ja epäasialliseen käytökseen on lupa puuttua. Järjestäjällä on velvollisuus huomauttaa ja tarvittaessa estää epäasiallisesti käyttäytyvän henkilön osallistuminen tapahtumaan tai tilaisuuteen.