Kino Tavast päättää toimintavuotensa iloisesti: Vuoden aikana organisoimissamme 21 elokuvanäytöksessä kävi kaikkiaan 1534 katsojaa, keskimäärin esitystä kohden yli 70. Koululaisnäytösten osuus katsojista oli suurin (46%), aluesarjan toiseksi suurin (34%) ja muiden näytösten osuus (20%).
Kavin aluesarjan katsojaluvut jatkavat tasaista nousuaan. Koululaisnäytöksiä Hämeenlinnan, Janakkalan ja Hattulan alakouluille järjestettiin yhteensä neljä. Vuoden aikana tehtiin myös päänavaus omien näytösten järjestämisessä, joista useimmat olivat buukattuja viimeistä paikkaa myöten. Kevätkauden sing along -ilmaisnäytös Bio Rexissä yhteistyössä Vanajan laulun kanssa ilahdutti osallistujia, jotka toivoivat lisääkin vastaavanlaisia osallistavia tapahtumia. Syyskauden avasimme ilmaisnäytöksellä Sound of music, joka keräsi 85 katsojaa Bio Marilyniin, mutta syksyn yllätysmenestys oli kuitenkin dokumentti Daddy loves you kahdella näytöksellä.
Kevätkauden suosituimmat aluesarjaelokuvat olivat komedia Piukat paikat, animaatio Henkien kätkemä ja draama Elokuun valaat. Syksyllä eniten katsojia keräsivät elokuvat Sininen ja Pitkät kihlajaiset. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti eli valtio vastaa pääosin aluesarjan kustannuksista, sillä pääsylipputulot muodostavat kokonaisbudjetista vain osan. Meidän hämeenlinnalaisten pitää edelleen aktiivisesti ja lisääntyvässä määrin käydä näytöksissä, jotta voimme varmistaa aluesarjanäytösten pysymisen Hämeenlinnassa.
Teknisistä syistä aluesarjanäytökset järjestetään tästä lähtien aina Bio Marilynissä. Muuta yhteistyötä jatkamme myös Bio Rexin kanssa. Kevätkauden aluesarja esitellään yksityiskohtaisesti viimeistään tammikuun alussa.