Kiitos aktiiviset vieraamme, loitte onnistuneen elokuvanystävien iltapäivän tänään Kumppanuustalolle. Katsomamme Aki Kaurismäen elokuva Le Havre synnytti ajatuksia ja keskustelua. Erityisesti jäi mieleen ajatus, että on helpompi kohdata pakolainen yksilönä kuin kasvottomana ryhmänä.
Osallistujien elokuvatoiveita olivat muun muassa Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, Auringonlaskun ratsastajat ja koko Tarkovskin tuotanto.
Onnistuneet filmivalinnat tuovat myös väkeä katsomoihin, eikö? Siksi niitä kannattaa pohtia mahdollisimman laajalla porukalla. Tätä keskustelua pyritään saamaan myös nettiin kevään aikana. Ehdotusten lähettämisen voi aloittaa vaikka kommentoimalla tätä viestiä.
Yhdistys toivottaa jäseniksi kaikki elokuvien parissa viihtyvät hämeenlinnalaiset. Mitä enemmän meitä on, sitä parempaa toimintaa pystymme tuottamaan.