Kaikkien aikojen ikonisin filmitähtipari – Brad Pitt ja Angelina Jolie vai Laureen Bacall ja Humphrey Bogart? Vaiko Mary Pickford ja Douglas Fairbanks? Monen mielestä yli muiden loistavat Elizabeth Taylor ja Richard Burton, 1960-luvun supernovat. Kuka pelkää Virginia Woolfia?-elokuvassa heidät nähdään kiitetyimmissä rooleissaan, Marthana ja Georgena.

Elokuva on vuodelta 1966 ja se perustuu Edward Albeen samannimiseen klassikkonäytelmään (1963). Siinä keskinäisen riippuvuuden ansaan jäänyt humaltunut, keski-ikäinen aviopari vehtaa pimeitä leikkejään toistensa ja vierailevan nuoremman parin kustannuksella. Elokuva hyödyntää paitsi rikasta käsikirjoitusta myös Taylorin ja Burtonin myrskyisää suhdetta, joka antaa kohtauksille oman pikantin, todenmakuisen mausteensa.

Mikä on elokuvan puolihullun, nokkelan, törkeän ja loukkaavan sanailun tarkoitus? Katsoja tulee imaistuksi surrealististen ja mustanhauskojen mielettömyyksien maailmaan, verbaalisen gladiaattorikisan katsomoon.  Mihin kaikki tämä äärimmäisen huono käytös johtaa – kännissä ajettuun kolariin, tappoon, pahoinpitelyyn? Lisää abortteja, kuollut teinipoika? Onnistuuko Martha puuman elkeissään?

Niinkin voi käydä, mutta elokuvan edetessä nousee kovia totuuksia pintatason melskauksen takaa – illuusiot paljastetaan, roolit ja kulissit romahtavat. Kysymys on amerikkalaisen perheen ja amerikkalaisen unelman valheesta. ”Tarvitaan sika löytämään tryffelit”, selittää käytöstään Burtonin hahmo George.

”Virginia Woolfin pelkääminen” on elokuvan rienaava metafora totuuksien paljastumiselle. Tässä laskelmoinnin, vihan ja katkeruuden maailmassa sellainen käsittämätön ilmiö kuin rakkaus on lähinnä kiusallinen, itsepetosta haittaava häiriötila, joka on pidettävä loitolla.

Ohjaaja Mike Nichols on onnistunut siirtämään näytelmän suggestiiviseksi elokuvaksi hyödyntämällä perusnäyttämön – Marthan ja Georgen talon – lisäksi ulkotiloja, puutarhaa, autolla ajoa ja baaria unohtumattomine tanssikohtauksineen. Lukuisat viittaukset toisiin näytelmiin ja elokuviin tekevät elokuvan kiehtovan monitasoiseksi.

Virginia Woolfilla on ainutlaatuinen paikkansa elokuvan historiassa ja siihen liittyy joukko kuriositeetteja. Elokuva tehtiin mustavalkoisena, jotta näyttelijät – varsinkin Liz Taylor – näyttäisivät riittävän rähjäisiltä. Taylor meikattiin elokuvaan parikymmentä vuotta vanhemmaksi ja hän lihotti itseään roolia varten 12 kiloa. Virginia Woolf on edelleen kaikkien aikojen kallein mustavalkoinen elokuva. Se oli Oscar-ehdokkaana kaikissa kategorioissa, edelleen sotienjälkeinen ennätys, ja kaikki neljä näyttelijää olivat ehdokkaina. (Oscareita tuli viisi, mm. Liz Taylorille ja Sandy Dennysille.) Ensimmäistä kertaa amerikkalaisessa elokuvassa käytettiin ronskia ja alatyylistä kieltä, minkä seurauksena syntyi nykyäänkin voimassa oleva ikärajaluokitus.

Käsikirjoituksen monikerroksiset viittaukset, teemojen ajattomuus ja huikeat roolisuoritukset tekevät elokuvasta edelleen vahvan, palkitsevan elämyksen – erityisesti suurella kankaalla nähtynä./Anneli Jussila

Kavin aluesarja: Mike Nichols, Kuka pelkää Virginia Woolfia?(USA 1966) Bio Rex ti 26.9. 2017 klo 18. K12. Liput 5 € Bio Rexistä. Kesto 132 min. Elokuvan jälkeen mahdollisuus keskusteluun.