Kino Tavast ry ja yhteistyökumppanit Lasten kulttuurikeskus Arx, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Walhalla ja Svenska nu järjestävät Hämeenlinnassa ilmaisia näytöksiä yli 600 koululaisille tänä keväänä. Lukiolaisille on ensimmäistä kertaa tarjolla elokuvanäytös, nyt liittyen Ingmar Bergmanin 100-vuotisjuhlavuoteen.

Kino Tavast ry on myös mukana Lastenkulttuurikeskus Arxin päiväkoti- ja esikouluikäisille suunnattujen animaatioelokuvanäytösten järjestelyissä maaliskuussa.  Koululaisille tarjotaan vapaalippuja myös neljään kuukauden pohjoismaiseeen elokuvaan maanantai-iltaisin. Hitusen hämyä -elokuvafestivaaliohjelmaan kuuluu  mysteerielokuvia myös koululaisille.  Kevään aluesarjaohjelmiston elokuva

Prinsessa Mononokene (6.3. klo 18 Bio Rex, liput 5 €) sopii myös erinomaisesti yläkoulu- ja lukioikäisille.

Ilmaisia näytöspaikkoja alla oleviin näytöksiin voi varata ma 29.1. alkaen täältä.

Alakoulu

5.3. klo 11.30 – 12.50
Hämeenlinnan Yhteiskoulu, Tuomelan auditorio.
DVD-näytös. Kieli tanska. Suomenkielinen tekstitys.

Ask Hasselbalch, Antboy (Tanska 2013).

Tuiki tavallinen 12-vuotias Pelle on ihastunut samalla luokalla olevaan hemaisevaan vaaleaverikkö-Amandaan. Ongelmana on kuinka lähestyä tyttöä, joka tuskin tietää pojan edes olevan samalla luokalla. Kaikki muuttuu muurahaisen puraistessa Pelleä, jolloin tämä saa supervoimat ja muuttuu Muurahaispojaksi. Kun kamala Kirppumies sieppaa Amandan, Muurahaispoika päättää suorittaa sankarimaisen pelastuksen.

Oppimateriaali Koulukinossa 4.-6.-luokkalaisille. Ikäraja K7. 77 min.

Hitusen hämyä -festivaalin ohjelmistoa. Järjestäjät Kino Tavast ry, Walhalla ja Svenka nu.

*********************************************************************

25.4. klo 9.00 – 10.25

Bio Rex Verkatehdas, Kavi 35 mm:n filmi, muutamia 15 s:n mittaisia filmin kelaustaukoja. Dubattu suomeksi. S. 79 min.

Wolfgang Reitherman, Aristokatit (USA 1970).

Kidnapatuista aristokraattista kissoista kertova Aristokatit (Aristocats, 1970) on kehräävän veikeä musikaali, jossa seikkaillaan Pariisissa ja Ranskan maaseudulla. Se jäi viimeiseksi Disney-elokuvaksi, jonka Walt Disney (1901–1966) itse hyväksyi tuotantoon.

Suositus: luokat 1.-3. Järjestäjät Kino Tavast ry ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.

*********************************************************************

Yläkoulu

5.3. klo 13.10 – 15.00
Hämeenlinnan Yhteiskoulu, Tuomelan auditorio. DVD-näytös. Kieli ruotsi. Tekstitys suomeksi. K12. 106 min.

Alexandra Therese Keining, Girls Lost /Pojat (Ruotsi 2016)

Teini-ikäiset ystävykset Kim, Bella ja Momo häilyvät lapsuuden ja aikuisuuden rajamailla. Kesäiltaisin he kokoontuvat Bellan kasvihuoneeseen, vapaalle vyöhykkeelle, jossa kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat ympäristön paineista välittämättä. Kun Bella eräänä päivänä tilaa postimyynnistä erikoisia siemeniä, tyttöjen elämä muuttuu. Siemenistäversoava kasvi on kaikkea muuta kuin tavallinen. Se avaa heille ovet poikien maailmaan.

Girls Lost on elokuva sukupuolesta ja siitä miten sukupuoli on jotain, jonka luomme, ei jotain, mitä olemme. Elokuva perustuu Jessica Schiefauerin romaaniin Pojat.

Hitusen hämyä -festivaalin ohjelmistoa. Järjestäjät Kino Tavast ry, Walhalla ja Svenka nu.

*********************************************************************
Kuukauden pohjoismaiset elokuvat esitelty lukion yhteydessä 

Ennakkoilmoittautuneille koululaisille/koululaisryhmille opettajineenilmaiseksi.

Saamelaisveri (K12) ma 12.2. klo 18 Museo Militarian elokuvasalissa
The Wave (K12) ma 7.5. klo 18 Museo Militarian elokuvasalissa

Järjestäjät Kino Tavast ry ja Walhalla

*********************************************************************

Lukio (9. lk)

5.3. klo 13.15 – 14.50
Bio Rex Verkatehdas

Kavin koululaisnäytös:
Ingmar Bergman, Mansikkapaikka (Ruotsi 1957). S. 93 min. Kieli ruotsi. Tekstitys englanti.

 

Ruotsalaisen elokuvan suuri perinne ilmenee kauniisti Ingmar Bergmanin Mansikkapaikassa (Smultronstället, 1957), jossa vanhan professorin roolin sai maestro Victor Sjöström. Tuloksena oli “symbolinen pyhiinvaellus lapsuuteen ja syvälle tuntemattomaan minuuteen” (Erik H. Erikson).

Mansikkapaikan tapahtumat alkavat varhain kesäaamuna ja päättyvät saman päivän iltana. Tuo jakso ei sijoitu mihinkään tiettyyn aikaan. Unenomaiset takautumat vievät meidät ajassa taaksepäin, mutta elokuvan keskittyminen muutamien ratkaisevi­en hetkien vaiheille ei muutu tästä.

Mansikkapaikassa Bergman on saavuttanut täydellisen tasapainon nykyhetken ja menneen ajan välillä. Elokuvan aikakäsitykset viittaavat Strindbergiin, mutta myös modernin kirjallisuuden suuriin kertojiin, Proustiin, Joyceen ja Faulkneriin. Siinä on siis kysymys sisäi­sestä monologista ja “bergsonilaisesta aikakäsityksestä”, surrealismista, unista, ajatusassosiaatioista ja dissosiaatioista.

Järjestäjät Kino Tavast ry ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.

*********************************************************************

Kuukauden pohjoismainen elokuva
Sarjan järjestäjät Kino Tavast ry ja Walhalla

12.2. klo 18.00 – 19.50
Museo Militarian elokuvasali, Vanhankaupunginkatu 19

Amanda Kernell, Saamelaisveri. Ruotsi 2017. K12. 110 min. Tekstitys suomeksi.

Elle Marja käy saamelaista koulua pikkusiskonsa kanssa ja pian on hänen aikansa ryhtyä perheen poronhoitajaksi. Hän kuitenkin unelmoi elämästä toisaalla, kaukana kyläläisten piikittelystä ja halveksunnasta ja koulun rautaisesta kurista ja saamenpukupakosta. Tilanne kärjistyy koululla pidettävien rotubiologisten tutkimusten myötä ja Elle Marja päättää jättää kaiken ja sulautua kantaväestöön. Hän varastaa ruotsalaisen opettajansa vaatteet ja suuntaa Uppsalaan. Mutta oman identiteetin vaihto osoittautuu vaikeammaksi kuin hän uskoikaan. Elokuva on ollut suurmenestys!

Järjestäjät Kino Tavast ry ja Walhalla

********************************************************************

5.3. klo 18.00 – 19.40
Museo Militarian elokuvasali, Vanhankaupunginkatu 19

Ingmar Bergman, Kesä Monikan kanssa. Ruotsi 1953. K16. 97 min. Tekstitys suomeksi.

Villi Monika kesäisessä romanssissa ujon Harryn kanssa. Saaristossa vietetty vapaa kesä, muuttuu syksyn myötä synkemmäksi. Elokuva oli suuri menestys ja Harriet Andersson, joka näytteli Monikaa, kehittyi kansainväliseksi tähdeksi. Elokuva perustuu Per Anders Fogelströmin romaaniin.

Järjestäjät Kino Tavast ry ja Walhalla

*********************************************************************
9.4. klo 18.00 – 19.45
Museo Militarian elokuvasali, Vanhankaupunginkatu 19

Lisa Ohlin, De Standhaftige/Walk with me. Tanska 2016. K16. 101 min. Kieli tanska. Tekstitys englanniksi.

Thomas on Afganistanissa haavoittunut tanskalainen sotilas, joka on lähetetty kotimaahan sairaalaan kuntoitumaan. Hän yrittää kuntoutua jasamalla saada otteen elämästään, mutta katkeruus ja temperamentti aiheuttavat vaikeuksia. Balettitanssija Sofie vierailee sairaalassa jokapäivä ja huomaa Thomasin ja hänen vaikeudet. Sofie ryhtyy auttamaanThomasta baletin keinoin.

Järjestäjät Kino Tavast ry ja Walhalla

*********************************************************************
7.5. klo 18.00 – 19.45
Museo Militarian elokuvasali, Vanhankaupunginkatu 19

Roar Uthaug, The Wave. Norja 2015. K12. 105 min.Tekstitys suomeksi.

Kokenut geologi Kristian Eikfjord on juuri ottanut vastaan uuden työntoisella paikkakunnalla ja perhe tekee lähtöä pois Norjan Geirangerista. Muuttokuorma on jo pakattu, kun Kristianin kollegat mittaavat pieniä, mutta merkittäviä muutoksia kylän maaperän vakaudessa. Alan spesialisti Kristian huolestuu mittaustuloksista ja hänen pahin painajaisensa käy toteen. Kristianilla tiimeineen on kymmenen minuuttia aikaatehdä kaikkensa, minkä voivat pelastaakseen kotikylä kaikkien aikojen hyökyaallolta.

Näyttävä ja erikoistehosteistaan ylistetty katastrofielokuva The Waveperustuu todelliseen luonnonkatastrofiin, joka uhkaa Geirangeria.

Järjestäjät Kino Tavast ry ja Walhalla
*********************************************************************