Ingmar Bergmanin ohjaama Naisen naamio (1966) kertoo sairaanhoitaja Almasta ja hänen potilaastaan, kuuluisasta näyttelijästä Elisabet Voglerista, joka päättää lopettaa puhumisen kesken näytöksen. Potilaan lääkäri arvelee, että vetäytyminen syrjäiselle mökille sairaanhoitajan kanssa tekisi näyttelijättärelle hyvää ja auttaisi tätä toipumaan. Näistä lähtökohdista elokuva alkaa ja se kertoo naisten välisen vuorovaikutuksen kehittymisestä. Mökillä Elisabet jatkaa puhumattomuuttaan ja pysyy hiljaa, kun Alma taas puhuu jatkuvasti ja kertoo suurimmat salaisuutensakin. Tarina ottaa surrealistisia käänteitä, kun naisten persoonallisuudet alkavat hiljalleen yhdistyä keskenään.
Tarina itsessään on hyvin yksinkertainen, mutta elokuva on kerronnaltaan poikkeuksellinen ja se on täynnä erilaisia mysteereitä, joita voi lähestyä eri tavoilla. Lyhyet unimaiset jaksot rytmittävät naisten suhteen kehittymistä, jonka aikana sairaanhoitaja Alma tuskailee ulkopuolisten paineiden ja odotusten alla ja katsoja pääsee pohtimaan syitä Elisabetin hiljenemiselle. Personasta on vaikea sanoa mitään lopullista, ja elokuvakriitikoille se onkin todellinen Graalin malja, joka on mietityttänyt ja haastanut monenlaisiin tulkintoihin jo 50 vuoden ajan. Elokuvassa viliseen paljon erilaisia viittauksia psykologiasta ja identiteeteistä aina vampyrismiin ja Bergmanin omaan rooliin elokuvahistoriassa.
Elokuva on mestarillisesti kuvattu. Jokainen otos ja kuvakulma on tarkaan mietitty ja käytetyt tehokeinot ovat kestäneet hyvin aikaa. Yksi Bergmanin töiden kuuluisimpia kuvia ovat kohtaukset, joissa naisten kasvot sekoitetaan keskenään. Elokuva vaatii myös näyttelijöiltään paljon, mutta pääosissa näyttelevät Bibi Andersson ja Liv Ullman suoriutuvat rooleistaan hyvin.
Elokuva on Bergmanin koko tuotannon kokeellisin elokuva ja poikkeaa muusta tuotannosta. Elokuva tuntuu kaikkien vuosien jälkeenkin täysin omaltaan ja sitä on vaikea laittaa yhteen lokeroon, mutta se lainaa elementtejä mm. psykologisista jännäreistä ja kauhuelokuvista. Elokuvahistoriaan Persona on jättänyt vahvan jäljen. Se on vaikutusvaltainen elokuva, jonka vaikutteet ovat ehkä selkeimmin nähtävissä David Lynchin Mulholland Drivessa.
Personaa katsoessa voi toisinaan tuntea olevansa kuin elokuvan alussa oleva poika, joka hapuilee kohti ruutua, mutta elokuva pitää otteessaan omaperäisyydellään ja mysteereillään, jotka janoavat tulkintaa. /Joonas Stenman
Kino Tavastin Hitusen hämyä -elokuvafestivaali osallistuu Ingmar Bergmanin 100-vuotisjuhlavuoteen useilla Bergmanin elokuvilla. Naisen naamio nähdään sunnuntaina 4.3. klo 17 Museo Militariassa ilmaisnäytöksenä.