Jean-Pierre Melvillen Punainen ympyrä on ranskalaisen rikoselokuvan klassikko. Kaksi ammattirikollista, vankilasta vapautunut Corey (Delon) ja vankikarkuri Vogel (Volontè) suunnittelevat jalokiviliikkeen ryöstöä. He tarvitsevat avukseen tarkka-ampujan ja värväävät tehtävään entisen poliisin Janssenin (Montand). Samanaikaisesti komisario Mattei (Bourvil) jäljittää sinnikkäästi Vogelia, joka on karannut häneltä junakuljetuksen aikana. 

Melvillen elokuvissa ei ole hyviä tai pahoja, on vain erilaisia valintoja tekeviä yksilöitä. Kaikissa ihmisissä on kyky hyvään tai pahaan, aivan kaikissa, kuten vanha tuomari tässä elokuvassa toteaa. Poliisit ja rikolliset ovat toistensa peilikuvia, järjestelmän eri puolilla toimivia miehiä, joita yhdistävät tiukat kunniakäsitykset. He osallistuvat samaan peliin ja ymmärtävät myös pelin säännöt. Elokuvan moraalittomimpana henkilönä voitaneenkin pitää rikollisia jahtaavaa komisario Matteita, joka on valmis käyttämään jopa kiristystä ja lavastettuja pidätyksiä saadakseen jahtaamansa roistot kiinni. 

Päähenkilöiden taustoista ei elokuvassa saada kuin viitteitä. Silti hahmot ovat uskottavia. Coreyn ja Vogelin välille syntyy yhteisymmärrys ja luottamus jo ensimmäisessä tapaamisessa. Näyttelijätyö on kauttaaltaan vakuuttavaa ja vähäeleistä. 

Yli kaksituntisen elokuvan juonen kuljetus on rauhallista. Varsinainen ryöstö sijoittuu elokuvan loppupuolelle ja tapahtuu pitkälti ilman repliikkejä vain luonnollisia ympäristön ääniä sisältäen. Rikollisten toiminta on ammattimaista, suorastaan kliinisen tehokasta, ainoastaan Janssenin tempaistessa tarkkuutta vaativassa laukauksessa aseen pois tuelta näkyy voimakkaampi tunnereaktio. 

Elokuvan maailma on melankolinen, päähenkilöt kulkevat kohti väistämätöntä kohtaloaan kuin jonkin magneetin vetäminä. Huumoria on niukalti ja sekin vähä on hieman vinoa. Silti Janssenin muodonmuutos deliriumtilassa ötököitä näkevästä ihmisrauniosta tyylikkääksi ammattilaiseksi nostaa hymyn huulille ja muistuttaa siitä, mistä Aki Kaurismäkikin on vaikutteitaan imenyt. Elokuva alkaa Buddha-sitaatilla, mistä on saanut myös nimensä: ”Vaikka ihmiset kulkevat erillisiä teitään eivätkä tiedä toisistaan, niin määrättynä päivänä he vääjäämättä kohtaavat toisensa punaisessa ympyrässä.”/Petri Peräkasari

Kritiikki on julkaistu myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 23.3.

Kavin aluesarja: Jean-Pierre Melville, Punainen ympyrä (RA/IT 1970) 26.3. klo 18 Bio Rex. Rooleissa Alain Delon, Andrè Bourvil, Yves Montand, Gian Maria Volontè. KAVI 35 mm. K16. 141 min. Liput (5 €) Bio Rexin lipunmyynnistä/verkkokaupasta.