KIno Tavast ry ja Arxin Taideharrastus ihan lähellä -hanke järjestävät kesäkuun ensimmäisellä viikolla 3.- 7.6.2019 Rec-elokuvaviikon 9 – 13-vuotiaille.
Päivitys: Maanantaina 6.5. on vielä muutama paikka jäljellä.
OHJELMA
Elokuvaviikkolaiset työskentelevät Arx-talolla päivittäin klo 9 – 15. Kuvauksia voidaan tehdä myös ulkona. Elokuvaviikko tutustuttaa osallistujat elokuvan tekemisen perusteisiin, kuvalliseen ajatteluun, tarinan kerrontaan ja ikiomien ideoiden jalostamiseen.
Viikon aikana katsotaan elokuvaesimerkkejä, harjoitellaan elokuvantekemisen eri vaiheita ja tehdään lyhytelokuva, jolla voi osallistua esimerkiksi oululaisen Valveen elokuvakoulun järjestämään lasten ja nuorten Oskari-kilpailuun. Viikon päätteeksi järjestetään tehtyjen elokuvien näytös, johon jokainen voi kutsua vieraita. Rec-elokuvaviikon ohjaajina toimivat elokuva- ja videotaiteen tai taidekasvatuksen asiantuntijat ja ammattilaiset.
Elokuvaviikon aikana voi tutustua elokuvan kiehtovaan maailmaan. Kesän voi siis aloittaa tekemällä jotain uutta ja erilaista. Tulla voi kaveriporukalla tai yksin ja tutustua muihin paikan päällä. Pehmeä lasku lomalle. Rec-viikko siis ohjelmaan.
LISÄTIEDOT
Koordinoiva taiteilija Eira Enkvist (Arx), etunimi.sukunimi@hameenlinna.fi
Elokuvakasvatusvastaava Ulla Lappalainen (Kino Tavast ry) kinotavast AT gmail.com
ILMOITTAUTUMINEN
Pääset ilmoittautumaan tästä linkistä. Ilmoittautuja sitoutuu maksamaan osallistumismaksun (100 €), joka sisältää lämpimän ruuan, pienen välipalan, osallistujien tapaturmavakuutuksen ja ohjauksen. Ohjeet maksun suorittamisesta ja lisätiedot viikon ohjelmasta lähetetään mukaan mahtuville viimeistään viikolla 22 (27.-31.5.).
Alla näytteet yhden päivän aikana Valveen elokuvakoulun Mestarikurssilla maaliskuussa Hämeenlinnassa tehdyistä elokuvista, jotka on julkaistu Valven elokuvakoulun YouTube-kanavalla.