Jane Austenin romaani Emma julkaistiin juuri ennen vuodenvaihdetta 1815–16. Austenin romaanit ilmestyivät ns. Regencyn aikana Englannissa, keskellä sentimentaalisen romaanin kukoistuskautta. Austen ei kuitenkaan ollut romantikko. Hän kirjoitti tapakomedioita kriittisesti ja satiirisesti psykologisella tyylillään, joka jatkoi Fieldingin ja Richardsonin realistista ja humoristista perinnettä. Hänen tyylilajiaan kutsutaan myös nimellä antisentimentaalinen komedia.
Austen uudisti kirjallisuutta ottamalla ensimmäisenä käyttöön keskeiseksi tyylikeinokseen ns. epäsuoran puheen. Kolmannessa persoonassa kuvatun henkilön tunteita kuvataan sisäisenä puheena; Emma -elokuvassa tämä toimii päiväkirjan kautta. Austen kirjoitti naisen näkökulmasta psykologisesti tarkkakatseisia romaaneja, joista yksi arvostetuimpia oli Emma – hänen viimeinen viimeistelty romaaninsa, joka on nähty kypsimpänä ja ehjimpänä hänen teoksistaan.
Emmasta on tehty kaksi teatterielokuvaa, vuosina 1948 ja 1996. Sen lisäksi on tehty useita televisioelokuvia ja televisiosarjoja. Helmikuussa 2020 saa ensi-iltansa uusi teatterielokuva Emma, jota odotamme suurella mielenkiinnolla.
Vuoden 1996 Emma-elokuva on Douglas McGrathin ohjaama. Tarina kertoo nuoresta, ilman äitiä kasvaneesta naisesta Emma Woodhousesta, joka on vakuuttunut omasta oikeassa olemisestaan ja kyvystään järjestellä toisten lemmensuhteita. Emma on älykäs mutta kokematon ja tietämätön (ehkä äidittömyytensä takia) juuri asioissa joita haluaisi mestaroida. Hän ei tunnista edes omia tunteitaan, saati sitten toisten tunteita ja aikomuksia.
Emman nimiroolissa säteilee Gwyneth Paltrow. Lähes kaikki muut näyttelijät ovat brittejä, joilla oli epäluulonsa nuoren Paltrowin suoriutumisen suhteen. Paltrow kuitenkin hämmästytti kanssanäyttelijänsä – hän löysi Emman roolin luontevasti, brittiaksenttia myöten, ja hänen palkittu roolisuorituksensa on psykologisessa tarkkuudessaan loistava.
Muutkin näyttelijät ovat erinomaisia: Toni Collette Emman sydänystävänä ja suojattina Harrietina ja mainio luonnenäyttelijä Juliet Stevenson röyhkeän omahyväisenä rouva Eltonina. Äiti-tytär -paria Miss ja Mrs Bates esittävät Phyllida Law ja Sophie Thompson, äiti ja tytär todellisuudessakin. Nuori Ewan McGregor, ennen tähteyttään, on hurmaava Frank Churchill ja Jeremy Northam uskottava Knightley.
Elokuva tarjoilee runsaasti visuaalisia nautintoja: kynttilöiden valaisemia juhlasaleja maaseutukartanoissa; iltapäivän auringossa kylpeviä oleskeluhuoneita maalauksineen, kuin tehtyjä intiimeihin keskusteluihin; vehreitä puistoja, joissa harjoitetaan ulkoilmamaalausta, jousiammuntaa ja kävelyitä; tietenkin teehetkiä ja piknikpaikkoja. Metsäpolulla voi joutua mustalaisleirin huomion kohteeksi ja maantiellä vaunut juuttuvat lätäkköön – ennen kuin paikalle saapuu pelastava herrasmies. Tällä kuitenkin on oma salaisuutensa – ja päähenkilön väärinkäsitykset sen kuin jatkuvat. Emma on niin kiinni rakkausjuonissaan, että ei huomaa hänestä kiinnostuneita miehiä tai tulkitsee näitä(kin) väärin.
Kirjeet kulkevat, köynnösruusut kukkivat olkikattoisten talojen räystäillä, päivävarjon taakse voi tarvittaessa piiloutua kujalla kun ei halua tulla nähdyksi. Jättiläismäisten puiden juurella ihmiset kulkevat lilliputteina tunteittensa vallassa mutta sanojaan varoen, toistensa ohi puhuen. Englannin Regency-ajan maaseutu on idyllinen, mutta elokuvan hilpeän pintatason alla on vakavampia äänenpainoja: satiiri ulottuu päähenkilön toilailujen lisäksi aikakauden luokkarakenteisiin, naimakauppoihin ja naisen asemaan, vähintään viittauksenomaisesti. Varallisuuserot näkyvät – Emma ja Harriet harjoittavat hyväntekeväisyyttä köyhässä mökissä.
McGrath käsittelee kaikkea huumorilla ja sydämellisyydellä. Tarinaa pitää koossa Rachel Portmanin upea musiikki, Oscarilla palkittu. Musiikki kommentoi hauskasti ja tunnelmallisesti tapahtumia. Erityisen mieleenpainuva on Emman ja Frank Churchillin yhdessä esittämä ”Silent Worship”, Händelin aaria vuodelta 1728, oopperasta Tolomao (joka tosin käännettiin englanniksi vasta paljon myöhemmin, mutta laulu oli Jane Austenin käsinkirjoittamassa lauluvihkossa).
Vallankumous muodissa – empiren aika!
Viehättävä puvustus – 150 pukua ommeltiin elokuvaa varten – tuo Emmaan pikantin lisänsä. Puvut ovat itse asiassa keskeinen osa Emman naisnäkökulmaa ja henkilöiden persoonallisuuksia. Elokuva ei olisi ollut sama, jos naiset olisivat pukeutuneet kuten 1750-luvulla – itse asiassa mahdoton visio!
Regency -aikakauden naisten puvut kertovat suurista muutoksista naisen roolissa ja identiteetissä. Takapakkia oli tulossa pian, sillä empiren vaateparsi ei elänyt pitkään, mutta sen tyyli on säilyttänyt hohtonsa nykypäivään asti. Nämä rennot, suloiset ja kevyet puvut toivat naisille sananmukaisesti hengähdystauon pönkkähameiden, valaanluu- ja metallikorsettien, alushamekerrosten ja krinoliinien synkkien vuosikymmenten välissä. Luovuttiin myös ylenmääräisistä pitseistä, tärkkäyksistä, peruukeista ja puuterista – sekä naisten että miesten kohdalla.
Ranskan suuri vallankumous muutti myös muodin; kukaan ei halunnut enää näyttää ranskalaiselta aristokraatilta, monestakaan ymmärrettävästä syystä. Ihmisten ”todellinen itse” sai pikkuhiljaa alkaa näkyä vaatetuksissa. Aiemmin vaatetus oli kertonut sosiaalisesta statuksesta, ulkoisesta minuudesta, ja tehnyt sen jäykän muodollisesti. Uusi muoti avasi tien yksilön sisäisen olemuksen ilmaisulle sekä heijasti pyrkimyksiä tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan. Työväenluokan rennommat asut alkoivat vaikuttaa ylempien luokkien pukeutumiseen. Luokkatunnusten murtuminen ja pukeutumisen demokratisoituminen alkoi Ranskan vallankumouksen seurauksena myös muualla Euroopassa. Myös puuvillan koneellisella tuotannolla oli osuutensa muutoksissa erityisesti Englannissa.
Empiren klassisistinen ihanne suosi luonnollisuutta, naisen vartalo sai olla sellainen kuin oli ja kuultaa vaatteen läpi. Hameen alla ei ollut pakko pitää alushamekerroksia eikä korsettia, eikä hame levinnyt luonnottomaksi pönkäksi, joka aiemmin teki ylempien luokkien naisille elämän monilla tavoin vaikeaksi. Uusia arvoja pukeutumisessa olivat rentous, helppous, mukavuus, hygienia (helpompi pestävyys), lyhenevät helmat jotka mahdollistivat liikkuvuuden ja ulkoilmaharrastukset kuten kävelyn ja ratsastuksen; miesten muodin vaikutus tuntui naisten pukeutumisessa, mm. lyhyissä takeissa ja ylipäänsä rationaalisuudessa. Miestenkin vaatetus muuttui käytännöllisempään suuntaan – varsinaiset pitkät housut ilmaantuivat miesten vaatetukseen ensimmäistä kertaa. Recency-aikakausi näki englantilaisen gentleman-hahmon synnyn, sekä tapojen että vaatetuksen suhteen.
Naisten uudet kevytkankaiset, usein puuvillaiset mekot putosivat vapaasti, tunikamaisina, vyötäröä ei korostettu lainkaan. Tämä perusleikkaus on säilynyt (empirelinja) nykypäivään asti. Mekkojen värit olivat usein vaaleita, valkeapohjaisia – taustalla vaikutti ajatus antiikin veistosten esikuvallisesta ”luonnollisuudesta”. (Veistostenhan arveltiin olleen alun perinkin valkoisia; nyt tiedämme että ne maalattiin.) Mekkoihin ilmaantui uudentyyppisiä, pieniä kuvioita, suloisia kasvi- ja kukka-aiheita. Tyyli on hyvin naisellinen ja leikkaukset sopivat naisten erilaisille vartaloille.
Muodintutkija Katell Bourhis on nähnyt yhtäläisyyksiä Regencyn empiremuodin (1789–1815) ja ns. flappertyylin (1920–30-luvulla) välillä. Molempina aikakausina oli kyse naisen vapautumisesta aiemman muotivaiheen luonnottomuuksista, jotka kahlitsivat elämää aivan fyysisestikin. Molemmissa uusi muoti salli naiselle vapaan liikkumisen ja hengittämisen – edes oikeus hengittämiseen ei ole ollut itsestäänselvyys.
Empirelinja korostui vielä kerran 1960-luvulla, ehkä kaukaisena kaikuna vaatetuksen demokratisoitumisesta, ja eikö se – lähinnä mukavuutensa takia – ole nostanut päätään vielä 2000-luvullakin?
Emma-elokuvan pukujen suunnittelija Ruth Myers on kertonut, että hän pyrki puvustuksessa löytämään aikakauden vesivärimaalausten pastellisävyt ja välttämään raskautta, sameutta, seepiansävyjä. (Aikakausi 1750–1850 oli englantilaisen vesivärimaalauksen kulta-aikaa, ja vesivärimaalaus esiintyy harrastuksena myös McGrathin elokuvassa.) Elokuvan puvut ovat saaneet hieman kritiikkiäkin osakseen – niiden värejä on väitetty aavistuksen liian heleiksi. Annamme nämä mahdolliset pienet epäautenttisuudet anteeksi, sillä Ruth Myers on tavoittanut Regencyn pukujen idean ja tunnelman tavalla, joka huomioitiin myös Oscar-ehdokkuudella. /Anneli Jussila
Kritiikki on julkaistu lyhempänä versiona Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 25.1.
KAVIn aluesarja: Douglas McGrath, Emma (Britannia/USA 1996) ti 28.1. klo 18 Bio Rexissä. S. 120 min. Päärooleissa Gwyneth Paltrow, Toni Collette, Jeremy Northam, Ewan McGregor, Alan Cumming. KAVI 35 mm. Suom. tekstitys. Liput (6 €) Kino Tavast ry:n verkkokaupasta tai ovelta näytöspäivänä klo 17.30 alkaen.