Joskus voi palata muistoissa menneille vuosikymmenille tai tutustua johonkin, mitä ei ole vielä koskaan kokenut. Tämä on mahdollista Kino Tavastin ja Alvettulan kyläyhdistyksen kesäelokuvatapahtumassa.
Ranskalainen elokuva kukoisti 1960-luvulla monen tunnetun ja aktiivisen ohjaajan voimin. Jacques Demy ohjasi silloin sekä Cherbourgin sateenvarjot että Rochefortin tytöt, joista Kino Tavast nyt esittää jälkimmäisen.
Täyteen kukkaansa puhjennut Catherine Deneuve ja Michel Legrandin vastustamaton musiikki ovat elokuvan sydän, mutta laulu saa nyt rinnalleen vahvasti tanssin – vieraana itse Gene Kelly – ja ison henkilögallerian mukana kerronnasta tulee moniperspektiivistä. Deneuven rinnalla vaikuttaa sisar Françoise Dorléac. Musikaali pursuilee väriä, unelmia, energiaa ja elämäniloa, mutta takana tuntuu tietoisuus elämisen pohjimmaisesta häilyvyydestä ja hauraudesta.
Aiemmin kesäelokuvia on esitetty 2022 Lääninhallituksen puistossa (Nosferatu ja Soratie) ja 2023 Aulangon latoleffatapahtumassa (Dancing Queen, Viimeinen näytös, Rocky Aur Rani Kii Prem Kahaani).
Alvettulan Seuratalo seisoo ylväänä ja kunnostettuna keskellä kylää kivenheiton päässä kuuluisasta Alvettulan kyläkaupasta. Hirrestä rakennetun Seuratalon korkea sali tarjoaa historiallisen miljöön Rochefortin tytöille. Valoisa ja värikäs musikaali on sallittu kaikenikäisille.
Alvettulan kyläyhdistyksen kahviossa on tarjolla suussa sulavia herkkuja klo 17 alkaen ja Kino Tavastin pisteeltä ihanaa pehmistä. Parkkipaikkoja löytyy pihasta ja viereiseltä nurmikentältä. Katsomon penkeille on tarvittaessa saatavilla pehmikkeitä.
Tule ja rentoudu retrosti rauhoittavassa maaseutumiljöössä elokuvan parissa.
Liput voi ostaa Kino Tavastin verkkokaupasta tai ovelta käteisellä/kortilla klo 17.30 alkaen. Tulot käytetään näytöskulujen kattamiseen ja yhdistysten toimintaan.







