Kino Tavastin Uimaan-elokuvan jälkikäsittelystä vastannut Petri Metu Aitta-aho on editoinut elokuvia ja videoita jo seitsemän vuotta. Uimaan-elokuvan kuva- ja äänimateriaali siirtyi Aitta-ahon hoteisiin kuvausten jälkeen heinäkuun toisella viikolla. 

– Elokuvan piti olla valmis jo hyvissä ajoin ennen kesälomani loppua, mutta se ei ihan onnistunut. Pientä stressiäkin aikataulusta tuli, kun aiottua lepotaukoa ennen varsinaisen työn alkua ei jäänytkään, kertoo Petri Aitta-aho.

Uimaan-elokuvan kuvauksiin käytettiin 20 tuntia. Aitta-aholta puolestaan meni reilun kuukauden aikana Uimaan-editointiin 52 tuntia, josta parikymmentä ohjaaja Giselle Ringbomin kanssa. Lisäksi hän neuvotteli tapaamissa, puhelimitse, sähköpostitse ja etänä säveltäjä Marko Aarnion, äänittäjä Risto Juvosen, kuvaaja Laura Aron  ja tuotantopäällikkö Ulla Lappalaisen kanssa. Ääniosaston kanssa suunnittelu oli aloitettu jo kuvausvaiheessa ja sitä ennenkin. Mikään pieni vaihe jälkituotanto ei siis ollut. 

Editissä elokuva saa muotonsa

Aitta-ahon työkenttää jälkikäsittelyssä olivat leikkaus, äänisuunnittelu ja miksaus, visuaaliset efektit ja värimäärittely – siis varsin merkittävä kokonaisuus. Editoijan rooli on tärkeä, sillä hän pystyy omilla valinnoillaan vaikuttamaan katsojan tunteisiin. Hän voi sekä mokata että pelastaa kaiken. 

Aitta-aho seurasi myös Uimaan-elokuvan suunnittelua ja oli mukana kuvauksissa. Hän oli siten tarinassa jo valmiiksi sisällä aloittaessaan editoinnin. 

– Päämääräni on aina saada niin näyttelijöiden, ohjaajan, kuvaajan, säveltäjän, äänimiehen kuin lavastajankin työ näyttämään ja kuulostamaan mahdollisimman hyvältä, Petri Aitta-aho kertoo.  

Lopputulos ilahduttaa

Uimaan-elokuvassa Aitta-ahoa ilahdutti hieno ja toimiva yhdessä tuotettu kokonaisuus. Mukavinta työ onkin silloin kun ohjaaja ja editoija jakavat samanlaisen näkemyksen ja sparraavat toisiaan. 

– Mieluiten teen visuaalisia efektejä. Niiden tekijänä tuntee olevansa suorastaan taikuri. Niiden avulla saa tuoda katsojille jotain erityistä, jota katsoja ei välttämättä edes miellä efektiksi, Aitta-aho kertoo.

Erityisen paljon aikaa Uimaan-projektissa meni parhaimpien äänien valinnassa ja siinä, että päästiin etenkin äänibalanssien osalta ohjaajaa, säveltäjää, tuottajaa ja editoijaa tyydyttävään kokonaisuuteen ja lopputulokseen. 

Itseoppinut DaVinci Resolve -fani

DaVinci Resolvea editointiin käyttävä Aitta-aho on itsenäisesti opiskellut ohjelman verkkokurssilla. Opintokokonaisuus sisälsi viisi osiota, yli 2000 sivua ohjeita, teoriaa ja tehtäviä.

– Ammattimaisista editointiohjelmista DaVinci Resolve on minulle rakkain. Maksuton versio, joka sisältää noin 95 % studio-lisenssin mahdollisuuksista, on aloittelijalle mahtava kädenojennus, jos vain tietokoneessa on riittävästi muistia, Aitta-aho sanoo.

Aitta-aholla itsellään on kertalisenssillä edullisesti hankittu studio-versio, jossa on laajemmat efektivalinnat ja monia keinoälypohjaisia toimintoja, joita ilman Aitta-aho ei enää halua työskennellä. DaVinci Resolve sisältää kaiken elokuvatuotantoon tarvittavan: median hallinnan, nopean leikkausalustan, editoinnin, Fusion-visuaaliefektit, värimäärittelyn, Fairlight-äänieditoinnin ja monipuolisen ulostuontialustan. Kaikki osat keskustelevat keskenään, joten koko elokuvan saa tehtyä yhdellä ohjelmalla.

Järjestelmällinen editoinnin pohjatyö kannattaa

Editointityö alkaa kaiken median eli audion ja videon järjestelyllä ja meta-tietojen lisäyksellä. Tarkistetaan, että kaikki on tallessa. Klippeihin lisätään kohtaustiedot numerojärjestelmineen, sisältötiedot, kuvaussihteerin, ohjaajan tai kuvaajan huomiot yms. Organisointi vie paljon aikaa, mutta siihen kannattaa panostaa, koska se helpottaa paljon myöhempiä vaiheita. Halutut klipit löytyvät helposti metatietojen ansiosta.

Median järjestelyn jälkeen alkaa parhaimpien ja käytettävien otosten valinta ja äänien synkronointi. Tämän jälkeen muodostuu ensimmäinen raakaleikkaus eli valitut kuvat laitetaan jonoon aikajanalle. 

Sitten keskitytään kohtaukseen kerrallaan. Projekti käydään aaltomaisesti läpi kohtaus kohtaukselta. Elokuvaa ikään kuin hierotaan joka aallolla paremmaksi. Samalla aloitetaan myös visuaalisten efektien teko. Uimaan-elokuvassa niillä paranneltiin ja korjattiin kuvia.

Kun kuvat, leikkaukset, visuaaliefektit ja siirtymät ovat paikallaan, sen jälkeen keskitytään ääniin. Eri äänet jaetaan omille kanavilleen. Esimerkiksi jokaisen hahmon dialogi omalle kanavalleen. Uimaan -projektissa äidin ja tyttären äänillä oli sisä- ja ulkokohtauksiin omat raitansa. 

Omille raidoille tulevat myös efektit, ambient-äänet, askeleet ja lopuksi vielä musiikki. Uimaan-elokuvassa oli kaksi videoraitaa ja 22 ääniraitaa. Raidoille voidaan luoda myös BUSseja eli kanavanippuja esimerkiksi dialogeille tai efekteille. Bus- ja kanavametodi helpottaa kaikkien äänien balanssoinnissa ja efektihallinnassa. Ensin haetaan siis parhaat mahdolliset äänet ja sitten ääniin lisätään mahdollisia efektejä ja EQ-korjauksia. 

Seuraava vaihe on värimäärittely ja värikorjailu. Tässä vaiheessa pyritään siihen, että elokuva on yhtenäinen ja että kaikki kuvat näyttävät olevan kotoisin samasta maailmasta, vaikka olisivat eri kameralla kuvatut. 

Lopuksi luodaan yleensä grafiikat kuten alku- ja lopputekstit. Ihan viimeisenä tietysti varmistetaan, että elokuva toimii kokonaisuutena. 

Aina oppii uutta

Aitta-aho kertoo oppineensa Uimaan-projektissa, miten toimitaan BRAW-raakavideotiedostojen kanssa värimäärittelyssä. Lisäksi hän oppi muun muassa tehokkaan tavan ei-haluttujen kohtien paikkaamiseen Colour-paneelissa. 

– Noiden konkreettisten asioiden lisäksi kehityin editoijana, sanoo Aitta-aho.

Seuraavasta  haasteesta hän suoriutuisi taas hieman nopeammin. Vanha viisaus, että jo suunnittelu- ja kuvausvaiheessa pitää tehdä asiat mahdollisimman valmiiksi, pitää  hyvin paikkansa. Mitä vähemmän mokia on, sitä nopeammin editointivaihe sujuu. 

– Nyt vain odotetaan ensi-iltaa. Sitten elokuva on valmis, kun yleisö on sen nähnyt. /Ulappa

Lue myös