Japanilainen Hayao Miyazaki aloitti maineikkaan pitkien anime-elokuviensa sarjan varsinaisesti Tuulen laakson Nausicaälla (1984). Nausicaä-tyttö kamppailee apokalyptisissa tunnelmissa Saastemeren ja vihollisvaltioiden uhkia vastaan. Vaikka asetelma on synkkä, elokuva on toiveikas ja humaani. Se on teemoiltaan ajankohtaisempi kuin valmistuessaan tai koskaan sen jälkeen.
Nausicaä toteuttaa ennustusta sinipukuisesta pelastajasta. Isän kuoltua hänellä on moraalinen vastuu oman valtakuntansa ja koko luomakunnan tulevaisuudesta. Sekä nuoret että aikuiset näkevät, että hänellä on poikkeuksellinen kyky kommunikoida luonnon, eläinten ja jopa mytologisten ohmien kanssa. Kaikki eivät silti arvosta hänen hiljaista tietoaan.
Piirros- ja värimaailma on henkeäsalpaavan vaikuttava. Mielikuvituksen voima on luonut mitä erikoisimpia otuksia, hyönteisarmeijoita ja lentäviä härveleitä. Ainakin osa 1980-luvun scifi-kuvitelmista vaikuttaa olevan yllättävän lähellä nykytodellisuutta, jossa meret pursuavat muovia, hyönteisparvet lisääntyvät ja kulutus kurittaa luontoa säälimättömästi.
Elokuvan ilmestymisen jälkeen perustettiin Japanissa kuuluisa Studio Ghibli, joka on tuottanut Miyazakilta muun muassa elokuvat Naapurini Totoro (1988), Porco Rosso (1992), Henkien kätkemä (2002) ja Poika ja haikara (2023), joista kaksi viime mainittua saivat myös Oscar-palkinnon.
Miyazaki sanoo nauttivansa hahmojen luomisesta, ei niinkään ohjaamisesta. Elokuvat, joita ilman emme olisi voineet kokea näitä mestarillisia mielikuvitusmaailmoja ja seikkailuja ilmassa, ovat syntyneet tuottajien painostuksesta.
Tuulen laakson Nausicaä pohtii muun muassa hyvyyttä ja pahuutta sekä oman edun tavoittelua ja vilpitöntä pyyteettömyyttä. Se sopii sekä aikuisille että nuorisolle tai heille yhdessä. Valkokankaalla elokuvan värit ja yksityiskohdat toistuvat niin upeasti, että se on mukava katsoa jopa toistamiseen tai aloittaa juuri siitä tutustuminen animeen. /Ulappa
Kino Tavast -sarja: Tuulen laakson Nausicaä (Kaze no tani no Naushika, Japani 1984) ti 17.2. klo 18.00 BioRex Verkatehdas (sali 3). 1 h 51 min. K12. Liput Kino Tavastin verkkokaupasta tai ovelta käteisellä/kortilla 17.45 alkaen.
Kritiikki on julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 11.2.2026.
