1500- ja 1600-luvun Englannissa nälänhätä ja kulkutaudit kiersivät väestössä kerta toisensa jälkeen. Vaikka varakkaammilla oli mahdollisuus lähteä ahtaista kaupungeista pakoon maaseudulle, oireiden ilmaantuminen ei katsonut paikkaa tai yhteiskunnallista asemaa. Vuonna 1596 eräs murheellinen tapaus saattoi jättää jälkensä myös kulttuurielämään, sillä William Shakespearen teemoiltaan ajattomaan Hamletiin liittyy mysteeri: Mikä sai hänet kirjoittamaan melankolisen ja yhden synkimmistä tarinoistaan? Chloé Zhaon harvinaislaatuisen koskettava Hamnet (2025) antaa taiteellisen vapauden mahdollistaman vastauksen. Zhao sovitti käsikirjoituksen Maggie O’Farrellin kanssa tämän romaanista.
Nuori Shakespeare on rakkaudesta naimisissa Agnes (Anne) Hathawayn kanssa, ja he saavat kaksi tytärtä ja pojan. Kolmikko varttuu kohti nuoruutta, mutta kun yksi heistä menehtyy ruttoon, perheen eloonjääneet joutuvat käsittelemään ääretöntä surua kukin omilla tavoillaan. Hamletin ensiesityksen (1601) aikana koettava pakahduttava loppuhuipennus kuitenkin osoittaa tien kohti lohtua ja samalla teatterin voiman tuttuja ja tuntemattomia yhdistävänä universaalina tunnepitoisena elämyksenä.
Shakespeareksi vähäeleisesti muuntautuva Paul Mescal ja valloittavat lapsinäyttelijät Jacobi Jupe, Olivia Lynes ja Bodhi Rae Breathnach onnistuvat erittäin vaikeissa rooleissaan niin luontevasti, että heitä alkaa aidosti pitää perheenä. Silti Jessie Buckley Agnesina on ydin, jota ilman elokuvaa ei olisi. Hänen pääosa-Oscarinsa ei tipahtanut taivaalta, vaan takana oli jo vuosikymmen tinkimättömällä hienovaraisuudella ja intensiivisyydellä rakennettuja hahmoja.
Buckley maalaa Agnesista välittömän, avoimen, maanläheisen ja kujeilevankin, siinä missä William on Mescalin tulkitsemana empaattinen ja hellä mutta sulkeutuneempi ja ankara itseään kohtaan. Näitä piirteitä näkyy myös heidän lastensa keskinäisessä dynamiikassa.
William on luonnollisesti elementissään teatterissa, Agnes puolestaan luonnossa – kamera poimii hänet ensimmäisenä hahmona ikivanhan puun juurakosta sikiöasentoon käpertyneenä. Tämän jo lapsuudessa syväksi kehittyneen suhteen symboleina ovat Agnesin metsästyshaukka, rohtokasvien tuntemus, kansanomaiset loitsut ja vaatimus saada synnyttää juuri metsän keskellä.
Max Richterin musiikki ansaitsee aina erityiskehun. Hän loihtii aikansa ottavaa, vahvaa mutta herkkää, luonnosta ja aistimuksista ammentavaa tunnelmaa minimalismillaan. Sen toistuvat sävelkulut ovat yksi portti roolihahmojen psykologiaan. Elisabet I:n aikakauden visualisointia autenttisimmillaan edustavat Malgosia Turzanskan värisävyiltään kauniin vaihteleva puvustus ja Fiona Crombien ja Alice Feltonin lavastus.
Mitä Hamnetin saamaan arvonantoon tulee, 99 voittoa ja 328 ehdokkuutta puhuvat puolestaan.
Näytös ennakoi Hitusen hämyä -festivaalia, joka järjestetään viikonloppuna 23.–25.10. Hämeenlinnan Palokunnantalolla (Palokunnankatu 18) teemanaan Teatterin lumoissa. La 24.10. klo 17.00 esitetään Hamlet-filmatisoinneista Laurence Olivierin mestariteos vuodelta 1948. Lämpimästi tervetuloa! /Taneli Hiltunen
Kirjaston Kinopiiri: Chloé Zhao, Hamnet (Britannia/USA 2025) ma 19.10. klo 17.00 Hämeenlinnan pääkirjaston Mediahuone (Lukiokatu 2). 2 h 5 min. K12. Suom. tekstitys. Blu-ray. Vapaa pääsy.
Kinopiiri-näytökset järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Kino Tavast, jonka edustajat alustavat elokuvan ja vetävät sen jälkeen käytävää keskustelua.
