Kavin aluesarja: Ang Lee, Järki ja tunteet (Iso-Britannia 1995). Rooleissa Emma Thompson, Kate Winslett, Hugh Grant, Greg Wise. 

Emma Thompson kirjoitti viisi vuotta Järkeä ja tunnetta elokuvaksi – ja sai siitä ansaitusti parhaan käsikirjoituksen Oscarin. Jane Austenin vuonna 1811 ilmestyneen romaanin Sense and Sensibility nokkela, satiirinen henki on riemastuttavasti siirretty elokuvaan.

Thompson muutti jonkin verran tarinaa avatakseen sen nykykatsojalle. Koska hänet saatiin maaniteltua Elinorin rooliin, nosti hän tämän iän 19-vuotiaasta 35-vuotiaaksi, lähemmäs omaa ikäänsä. Myös Dashwoodin perheen köyhtyminen kuvataan radikaalimpana kuin kirjassa.

Taiwanilainen Ang Lee oli riskialtis valinta englantilaisen epookin ohjaajaksi, mutta Lee ymmärtää syvällisesti Austenin understatement-huumoria. Näyttelijöiden kehonkielen tuli ilmaista jännitettä 1700-luvun lopun yhteiskunnan käytösetiketin ja kätkettyjen tunteiden välillä. Vahvaa, fyysistä läsnäoloa Lee opetti tai chi –harjoituksin ja meditaatioin, joihin vaati näyttelijöitä osallistumaan.

Elokuvan juoni on jännittävä, yllätyksellinen, hauska, teemoiltaan kiinnostava, ja lopetus on mahtava. Keskiössä on kolme rakkaustarinaa ja kaksi vahvaa naisroolia – Emma Thompson on Elinor Dashwood  ja nuori Kate Winslet hänen sisarensa Marianne. Intohimoisin tarinoista päättyy tragediaan, ehkä molempien osapuolten kannalta. Inhimilliset tunteet näyttävät kaiken aikaa jäävän luokkayhteiskunnan ja rahan vallan polkemiksi. Lopun häissä ilmaan lentävät kolikot. Tunteiden edustaja saa alistua järjen ääneen, mutta järjen puolestapuhuja joutuukin seuraamaan sydäntään.

Ylistetty puvustus ei ole pelkkää pintaa, vaan osa hahmojen luonnetta. Dashwoodin sisarten yksinkertainen empire-eleganssi saa rinnalleen joidenkin snobbailevien sivuhahmojen ylitsepursuavan mauttomuuden. Hugh Grant jäykistelee korkeakauluksisessa puvussaan, joka jättää vain vähän ihoa näkyville. Tanssiaiskohtauksen sadalla avustajalla on kullakin erilainen vaatetus. Myös miljööt, maisemat ja rakennukset saadaan osallistumaan tarinaan ja persoonien luonnehdintaan.

Todellisessa elämässä rakkaussuhteet menevät jälleen kutkuttavasti ristiin. Emma Thompson, juuri järkevä Elinor, erosi elokuvan valmistuttua miehestään ja meni naimisiin Willoughby-hurmuria esittävän Greg Wisen kanssa./AJ