Makoto Shinkai, Your name (Japani 2016). Ensi-ilta Hämeenlinnassa 22.4.2017 Hitusen hämyä -festivaalilla.

Makoto Shinkain Your name on tulvillaan rakkauden ja ainoan oikean etsimisen mystiikkaa.  Ilman rakastaan on vain puolikas, vajavainen. Toinen sukupuoli tekee täydeksi, eheäksi, vaikka onkin niin erilainen.

Sisällämme piilotteleva rakkauden itu vuoroin herää ja uinahtaa, vuoroin etsii, kadottaa ja löytää. Kaksi on enemmän kuin yksi, ja se toinen on kuin itsessämme, kuvamme, ja silti erillinen. Rakkaus kutsuu manalan ja avaruuden, rakkaus on kosminen ja käsittämätön. Se on välttämättömyys, onnen edellytys, salaisen tiedostamattoman kaipuun täyttymys.

Avuksi tunteiden sitomiseen, salaa sidottujen, toisilleen sopivien henkilöiden kietomiseen tarvitaan myös komeetan kosmista säteilyä ja uhrautumista, itsensä unohtamista. Kaikki tapahtuu kuin taikavoimasta. Musiikki sitoo tarinan ja katsojien tunteet. Kohdataan kaukana, kuten teemalaulussa kerrotaan, arjen ja realismin ulottumattomissa, myyttisen ja mielikuvituksen siivellä. Lopulta tämä ihmeellinen yhteys ja sidos päätyy löytämään kaivatun. Rakkaudessa kaikki on mahdollista.

Elokuvan nuoret Mitsuha ja Taki ovat teinejä, joiden identiteetti leijuu tyhjän päällä ja joiden muistista toisen nimikin katoaa aikasiirtymien vuoksi. He etsivät itseään ja jopa vaihtavat rooleja ja sukupuolta.

Elokuvan voi katsoa juonellisena tarinana, jossa on riittävästi käänteitä, mutta toisaalta myös rakkauden filosofiana tai vain  visuaalisena ja animaatioteknisenä taidonnäytteenä, josta riittää  ammennettavaa myös vaativalle katsojalle. Ilahduttavaa ovat nopeat leikkaukset ja vauhti, jolla tarinaa kerrotaan. Musiikki rytmittää kerrontaa sujuvasti. Ja mitä pidemmälle edetään, sen syvemmälle ytimeen päästään.

Tytön ja pojan tarinat kulkevat rinnakkain, takaumat ja unet virittävät näkyville myös useita aikatasoja. Tyttö asuu kunnallispoliitikkoisänsä kanssa korruptoituneessa pikkukaupungissa, tytön näkökulmasta “Taka-Hikiällä”, poika puolestaan luotijunien keskellä miljoonakaupunki Tokiossa. Teoksella on oma yleismaailmallinen ulottuvuutensa, jopa suomalainen löytää elokuvasta paljon tuttua.

Perimmältään elokuvassa on kyse tutun ja vieraan kohtaamisesta, omien tunteiden ja kasvun hallinnasta. Your name kohottaa rakkauden arvoista tärkeimmäksi. On kohdattava ja unohdettava itsensä ja ymmärrettävä toista, jotta voisi rakastaa.

Kun tämä kaikki huipentuu suuren luonnonkatastrofin uhkaan, putoavan komeetan kauneuteen ja sen samanaikaiseen kykyyn aiheuttaa mittaamatonta vahinkoa, voi hyvin ymmärtää, että elokuvalla on jo senkin vuoksi jokin erityinen paikka tsunamin kokeneiden japanilaisten sydämessä.  Elokuva on  pyörinyt  Japanin elokuvateattereissa viime elokuusta lähtien. Myös muualla maailmalla se on lyönyt laudalta kaikki katsojaennätykset, ehkä juuri siksi, että se on äärimmäisen monitasoinen elokuva./Ulappa