Englantilainen potilas on Anthony Minghellan ohjaama elokuva vuodelta 1996, moninkertainen Oscar-voittaja.
Toisen maailmansodan lopulla unkarilainen kreivi ja kartoittaja Almásy (Ralph Fiennes) makaa pahoin palaneena, nimensä unohtaneena toscanalaisissa luostarinrauniossa. Häntä, ”englantilaista potilasta”, hoitaa kanadalainen sairaanhoitajatar Hana (Juliette Binoche), jota kiinnostaa tämä kuoleva, anonyymi mies. Sodan jäljiltä maastossa ja rakennuksissa on piilotettuja miinoja, ikivanha kulttuurimaisema on raunioina ja täynnä uhkaa. Samanaikaisesti huvilaan ilmaantuu mies menneisyydestä, David Caravaggio (Willem Dafoe), samoin kuin nuori intialainen sihki, pomminpurkaja Kip (Naveen Andrews).
Elokuvan labyrinttimaisessa ajassa varsinainen preesens Almásylle on hänen Afrikassa kokemansa kohtalokas rakkaus. Hän alkaa muistella tapahtumia, jotka johtivat epilogiin italialaisissa raunioissa. Takautumien välissä Hanan ja Kipin välinen romanssi virittyy elokuvan valoisana sivujuonena, samanaikaisesti kun Caravaggio tuo tilanteeseen omat muistonsa ja kärsimyksensä. Romaanin lukenut katsoja ehkä toivoisi nimenomaan Kipille hieman laajempaa osuutta elokuvassa, kuten hänellä on kirjassa, mutta ohjaajan valinta on toisaalta ymmärrettävä – lauseisiin mahtuu niin paljon enemmän kerrontaa kuin kuviin.
Afrikassa sodan kynnyksellä Almásy tapasi Katherine Cliftonin (Kristen Scott Thomas), joka oli äskettäin avioitunut lapsuudenystävänsä kanssa. Huolimatta Katherinen tuoreesta avioliitosta intohimosuhde hänen ja Almásyn välillä roihahtaa keskellä hiekkamyrskyä. Salainen rakkaustarina on tummasävyinen alusta saakka ja johtaa vääjäämättä paljastumiseen ja mustasukkaisuuteen. Suhteen sävyjä on romaanissa enemmän kuin elokuvassa; romaanin vahvempi psykologinen ote tavoittaa myös rakastavaisten suhteen ristiriitaiset piirteet, kuten ärtymyksen, vastahakoisuuden ja väkivallan. Elokuvassa tähän ilmapiiriin viittaavat kohtaukset jäävät hieman selittämättömiksi sille, joka ei ole lukenut romaania – esimerkiksi kohtaus, jossa Katherine läimäyttää Almásya. Toisaalta romaanista on poimittu pieniä tapahtumia jotka toimivat kuvallistettuina upealla tavalla ja antavat tarinalle hieman eri tavoin painottuvan tulkinnan. Näistä yksi on unohtumaton kohtaus jossa Kip hilaa Hanan köysien avulla katsomaan kirkon maalauksia.
Näyttelijävalinnat ovat erinomaisia, Fiennes ja Scott Thomas muodostavat uskottavan parin, samoin kuin osastaan palkittu Binoche ja Andrews. Elokuvan antia on myös erityisen hieno maisemallisuus, joka myötäilee orgaanisesti henkilökuvausta, kuvastaen intohimoa, ajan kerrostumista ja etsintää, lepattavaa toivoa ja toivon menettämistä. Luonnonelementit ovat vuorovaikutteisia: autiomaan punaiset aallot ovat hiekkaa, Uimareiden luolan maalaukset kertovat ajasta jolloin Saharassa lainehti vesi. Mutta sydämen vaarallinen elementti on tuli. Ilmaan yhtyessään se merkitsee vapautta, luovuutta – ja kuolemaa.
Kartat ja kartoittaminen ovat keskeisiä metaforia Englantilaisessa potilaassa. Lopulta rajoja ei ole, kuten Katherine sanoo: me olemme itse maita ja maanosia, ilman rajoja joita on piirrelty vain vallanpitäjien karttoihin.
Ohjaaja Minghellan itsensä antaumuksella työstämä käsikirjoitus tavoittaa Ondaatjen Booker-palkitun romaanin syvällisyyden. Se muuntaa harvinaislaatuisiksi kuviksi romaanin ilmapiirin ja mielenliikahdukset. Kunnioittaessaan myös filmiklassikoita kuten Leanin Arabian Lawrencea ja Tohtori Zivagoa Minghella onnistuu osoittamaan että suuri eeppinen rakkaustarina ei ole kuollut.
Anneli Jussila
Kavin aluesarja: Anthony Minghella, Englantilainen potilas (Iso-Britannia/USA 1996) Bio Rex 20.2. kello 18. K12. 162 min. Liput 5 e Bio Rex kassalta tai verkkokaupasta.
Alkuperäistä julkaisua on laajennettu 19.2. ja otsikkoon lisätty sana suuri.