Andrei Zvjagintsev, Rakkautta vaille/Loveless (Venäjä 2017) Bio Rexissä ke 21.3. klo 15.00 (viimeinen näytös).
Andrei Zvjagintsevin elokuva Rakkautta vaille/Loveless (Venäjä 2017) kertoo Ksenian ja Borisin erosta ja heidän 12-vuotiaan poikansa Aljošan kohtalosta. Tarina kietoutuu harmaaseen apeaan lehdettömään loppusyksyyn. Pojan kepin päässä heiluttama ohut kirjava merkkinauha on harvinainen väriläiskä lohduttoman synkissä pimeissä miljöissä ja sekin katoaa tuulessa joen rannalla kasvavan puun latvaan raivoisan musiikin tahdissa.
Alavireisyydestään huolimatta tai juuri melankolian takia elokuva ei jää yhdentekeväksi tarinaksi tarinoiden joukossa vaan synnyttää kysymyksen, elämmeko keskellä rakkaudettomuuden maailmaa, ja jos vastaus on myönteinen, myös haasteen, kuinka selvitä eteenpäin, kuinka löytää rakkaus.
Zvjagintsevin elokuvassa ei ole tavanomaisessa merkityksessä päähenkilöitä. Poika, johon katsoja voisi samaistua, katoaa sanaakaan sanomatta ja häviää myös valkokankaalta jo elokuvan alkupuolella. Siitä huolimatta hänen varjonsa jatkaa piinaavaa ja jännityksentäyteistä olemassaoloaan läpi elokuvan tuoden esille myös häntä etsivien vanhempien neuvottomuuden ja surun.
Ksenia-äiti (Maryana Spivak) on itsekin kasvanut rakkautta vailla ja ”pelastautunut” kotoa avioliittoon Boriksen (Aleksey Rozin) kanssa, joten rakkaudettomuus ja kyvyttömyys rakastaa on hänen kohdallaan myös sukuperintöä. Ksenia vihaa Borista totaalisesti, mutta puhtaita papereita aviopuolisona ja isänä ei anneta Boriksellekaan.
Perhe myy vaatimatonta kerrostaloasuntoaan, pojan ainutta turvapaikkaa. Ksenia on solminut suhteen itseään varakkaampaan herraan ja Boris puolestaan saattanut raskaaksi nuoren viattoman naisen. Molempien Aljošan vanhempien elämä on pakonomaista onnen, rakkauden ja seksin etsimistä uusista suhteista. Ei-toivottu poika on unohdettu, jätetty omilleen, ollut este vanhempien onnen tiellä.
Ingmar Bergmanin avioliittokuvauksista inspiraationsa saaneen elokuvan on käsikirjoittanut ohjaajan kanssa Oleg Negin, tuttu kirjoituspari jo Isän paluusta (2003) Leviathanista (2015). Käsikirjoitus tuntuu täydelliseltä, istutukset lunastetaan ja rakkaudettomuuden tematiikkaa pöyhitään yhtä perhettä syvällisemmin. Tarinassa vilahtelee yhteiskunnan murros – uusi ja vanha kulttuuri – perinteiset arvot, koti avioliitto, työ ja viranomaiskoneisto vastapoolinaan uusi vaurastuminen, digitalisaatio, oma ura ja hyödyn kalastelu.
Nimen suomennos kuvaa elokuvaa kaikilla sen tasoilla. On kyse välittämisestä, toisten huomioonottamisesta, toisten tilanteen ymmärtämisestä ja jonkinlaisesta arvotyhjiöstä, joka estää rakkauden. Voimakas sanoma rakkauden tärkeydestä ei jää vain yksilöidenvälisen rakkauden tarpeen ja kaipuun kuvaukseen vaan vertautuu koko inhimilliseen elämään ja sitä kautta myös vahvaksi yhteiskunnalliseksi kannanotoksi. Samalla tavalla kuin Aki Kaurismäen filmit välittävät palan maan hiljaisten suomalaisten elämästä, Zvjagintsev näyttää Venäjän kasvoja. Fiktio kertoo senkin, mihin dokumentti ei pysty.
Elokuvan rakastelukohtaukset ovat venäläisen tyylikkäitä. Kerronta on verkkaista, mutta kameran otokset harkittuja. Rakennusta tarkkaileva Lumiere-kamera ja Tarkovskin Ei paluuta -elokuvan rämeikköjä muistuttavat maisemat sijoittavat elokuvan elokuvahistorian pitkään ketjuun.
Viisikymmentäneljävuotiaan ohjaajan aiemmista elokuvista tuttu asetelma lapsesta aikuisten jaloissa toistuu tässäkin. Aljoša (Matvei Nonikov) kelpuutettiin rooliin 250 lapsen joukosta, mutta hänen hiljainen olemuksensa ja uupumuksen, ahdistuksen ja hämmennyksen valaisemat kasvonsa jäävät mieleen yhtenä parhaista lapsikohtauksista, joita olen nähnyt.
Elokuva sai viime vuonna Cannes`n juryn palkinnon ja oli vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaana. On monta syytä katsoa tämä elokuva yksistään jo sen takia, että näemme venäläisiä elokuvia aivan liian vähän Suomessa, mutta myös siksi, että voisi määrittää Andrei Zvjagintsevin filosofian pohjalta suhdettaan vanhemmuuteen, lapsiin ja rakkauteen ja ainakin toivoa, että kaikki rakkauden kerrostalot eivät ole yhtä aavemaisia kuin Loveless-elokuvan autio bunkkeri. /Ulappa