Elia Kazan, Alaston satama (USA 1954)

Elia Kazanin draamaelokuva Alaston satama (On the Waterfront) vuodelta 1954 on aikaa ja katselukertoja kestävä amerikkalaisen elokuvan klassikko. Se oli aikanaan ehdolla jopa 12 Oscar-palkinnon saajaksi. Ansaitusti kahdeksalla Oscarilla palkittu voittaja sai palkinnot muun muassa parhaista mies- ja naispääosista (Marlon Brando ja Eva Marie Saint), parhaasta käsikirjoituksesta, kuvauksesta ja leikkauksesta. Myös ilmestymisvuotensa parhaan elokuvan ja ohjaajan palkinnot ojennettiin tekijöille.

Käsikirjoituksen taustalla ja draaman lähdemateriaalina on ollut aikanaan New Yorkissa toimineiden Yhdysvaltain satamatyöläisten ammattiyhdistyksiin pesiytynyt rikollinen, mafiamainen toiminta. Elokuva pohjautuu Malcolm Johnsonin New York Sun -lehdessä vuonna 1948 julkaistuun 24-osaiseen artikkelisarjaan Crime on the Waterfront. Elokuvan keskushahmona on Terry Malloy (Marlon Brando), lahjakas entinen nyrkkeilijälupaus, takanaan loistava tulevaisuus. Terry on sovittuihin otteluihin kaatuneen urheilu-uransa jälkeen, vähät mistään välittävänä ajopuuna elämänsä laineilla, ajelehtinut sataman työporukoita hallitsevien gangsterien joukkoihin, johtajanaan vaikutusvaltainen Johnny Friendly (Lee J. Cobb). 

Työntekijöiden etuja ajanut satamatyöläinen (joka oli Terryn rakastaman naisen veli, kuten myöhemmin käy ilmi), saa lopulta surmansa katolta pudoten Terryn välinpitämättömyyden seurauksena. Terryn omantunnon tuskista alkaa henkilökohtainen muutos ja taistelu oikeudenmukaisuuden ja itsekunnioituksen puolesta. Terryn veljen joutuessa säälimättömien gangstereiden uhriksi, Terryllä on lopulta edessään mahdollisuus kerrankin elämässään tehdä jotain oikein, ottaa vastuu teoistaan ja tilaisuus oikeuden edessä todistaa, että hänestä on johonkin. Elokuvan tulkitaan yleisesti olevan ohjaaja Kazanin omakohtainen anteeksipyyntö ”McCarthyismiksi” nimetyn ajan kommunistivainojen nimeämisiin liittyen, johon suuntaan varsinkin oikeussalikohtauksien todistukset ovat melko selkeä viittaus.

Alaston satama oli tuoreilla ilmaisutavoillaan ja dokumentaarisella kuvakerronnallaan modernia, verrattuna aikansa muuhun elokuvatarjontaan. Kuvauksissa käytettiin todellisia olemassa olevia paikkoja New Jerseyn Hobokenissa, 36 päivää kestäneissä kuvauksissa. Näyttelijät olivat olemustaan ja ulkoasuaan myöten uskottavia sataman ympäristöön kuuluvia hahmoja. Jos elokuvan tausta ja pohja onkin otettu tosielämästä, niin sen vastapainoksi ja draaman kertomiseksi toki tarvitaan toimivaa dialogia, joka tässä elokuvassa onkin todella voimakasta ja ennen kaikkea hyvin kirjoitettua. Elokuvan tapahtumien taustalle musiikin sävelsi monesta klassikkoelokuvasta tuttu Leonard Bernstein. 

Elokuvan kuvakieli on moderninoloista ja leikkaus nopeatempoista. Elokuvasta voi aistia vanhan mantereen kuvallista otetta, etenkin 50-luvun italialaisen neorealismin vaikutteita ja ennakointia tuloillaan olleesta ranskalaisesta uudesta aallosta. Syystäkin, sillä tämän elokuvan ollessa kuvaajansa Boris Kaufmanin tärkeimpiä amerikkalaisia töitä, oli hän aiemmin työskennellyt eurooppalaisten ohjaajien kanssa. Yksi Kaufmanin aiemmin kuvaamista elokuvista on Jean Vigon Nolla Käytöksessä (1933), jonka tyylin sanotaan vaikuttaneen esikuvallisesti uuden aallon ohjaaja Francois Truffautin elokuvaan 400 kepposta (1959). 

Alaston satama mainitaan Marlon Brandon urasta ja elokuvista puhuttaessa yhtenä onnistuneimmista rooleista eikä suotta, sillä onhan tämä elokuva Brandoa parhaimmillaan. Elia Kazanin kanssa aiemmin kuvattu Tennessee Williams-filmatisointi Viettelysten Vaunu (Streetcar Named Desire, 1951) jo antoi hienon näytteen Brandon lahjakkuudesta ja metodinakin tunnetun näyttelytyylin ilmaisuvoimasta. Alastomassa satamassa Kazanin ja Brandon toimivaksi todettuun yhteistyöhön liittyy tosielämän raakuutta käsikirjoituksesta, ympäristöstä, kuvaustyylistä kuin Kazanin omasta elämästäkin, jotka yhdessä luovat intensiivisen elokuvaelämyksen, jonka vain valkokankaalta voi kokea täydellä voimallaan. /Risto Huovinen