Valveen elokuvakoulu sai 47 hakemusta 14 eri koulusta koululaisten Elokuvan mestarikurssille, joka järjestetään Hämeenlinnassa 8. maaliskuuta, nyt ensimmäisen kerran. Hakijamäärä oli ennätyksellinen. Kurssille voitiin kuitenkin ottaa vain 19 osallistujaa, joille on ilmoitettu valinnasta. Toistaiseksi ei ole tiedossa, milloin tai miten vastaavaa opetusta voidaan järjestää seuraavan kerran. Ilmeistä tarvetta sille olisi kiinnostuksesta päätellen.
Kurssipäivän aikana koululaiset toteuttavat Valveen elokuvakoulun opettajien ohjauksessa lyhytelokuvat, jotka nähdään elokuvateatteri Bio Rexissä kurssipäivän jälkeen. Katsomoon mahtuu keskimäärin 3 katsojaa/kurssilainen. Kurssilaisten oletetaan jalkauttavan kurssilla oppimaansa myös omiin luokkiinsa, siksi kurssilaisia on valittu mahdollisimman monista kouluista. Kurssin paikallisena elokuvan ammattilaisvieraana vierailee elokuvaaja Saija Mäki-Nevala.
Hämeenlinnassa kurssin toteuttamisesta vastaavat Kino Tavast ry, Aimokoulu, Hämeenlinnan kaupunki, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arx ja elokuvateatteri Bio Rex. Valveen elokuvakoulu, joka osaltaan vastaa elokuvakasvatuksen kehittämisestä koko maassa, on saanut valtion rahoitusta Mestarikurssien järjestämiseen eri puolilla Suomea. Mestarikurssit ovat osa Koulujen elokuvaviikkotoimintaa.