Onko peikkoja oikeasti olemassa? Taatusti, ja heihin voi tutustua iranilaissyntyisen Ali Abbasin ohjaamassa ruotsalaiselokuvassa Raja.
Tullivirkailija Tina (Eva Melander) on peikko. Hän elää rajalla monessakin mielessä. Työpaikka tullissa on tietysti se ilmeisin, ja vaikka Tina pystyykin peikko-aisteillaan paljastamaan rikollisen toiminnan, moraaliset, yhteiskunnalliset ja fantasian sekä todellisuuden väliset rajaloukkaukset ovat tämän elokuvan ydinaiheita. Kiellettyä rakkautta unohtamatta.
Cannesin elokuvajuhlilla Raja voitti Un Certain Regard -sarjan pääpalkinnon. Sarja on perustettu tukemaan kansainvälistä huomiota tavoittelevia tavanomaisesta poikkeavia elokuvia, ja siinä kategoriassa Raja onkin viime vuosien kiinnostavinta antia. Ruotsissa Raja rohmusi ennätykselliset kuusi Guldbagge-palkintoa.
Elokuva perustuu kirjailija John Ajvide Lindqvistin novelliin, ja Lindqvist oli itse mukana käsikirjoitustiimissä. Käsikirjoittajana hän debytoi jo lajityyppikliseitä luutunneessa oman romaaninsa filmatisoinnissa Ystävät hämärän jälkeen. Ei siis ihme, että Rajassa peikkotarinat saavat samankaltaisen käsittelyn kuin vampyyritarinat Ystävissä. Kirjallisessa tuotannossaan Lindqvist on erityisen kiinnostunut yhteisöstä syystä tai toisesta eristyksiin joutuneista yksilöistä, ja hänen ominta alaansa on kauhufantasian ja arkirealismin saumaton yhteensovittaminen. Molemmat näkyvät myös Rajassa.
Raja on Ali Abbasin toinen pitkä elokuva. Esikoiselokuvaa Shelley ei Suomessa nähty, vaikka sen mystinen luontosymboliikka olisi hyvinkin voinut upota suomalaisiin elokuvan ystäviin. Pohjoismainen luonto näyttää joka tapauksessa tehneen Abbasiin vaikutuksen, sillä sen verran suuria tunteita hän Rajassa metsämaisemiin ja varsinkin erääseen tiettyyn metsälampeen liittää. Ja tällä kertaa suomalaisyleisöä suorastaan hemmotellaan. Eero Milonoffin peikkoroolin lisäksi mukana on ihan tarinaankin liittyvä Suomi-yhteys. /Timo Miettinen
Kritiikki on jukaistu myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 4.5.2019
Kuukauden pohjoismainen elokuva: Raja (Gräns, 2018) 9.5. klo 18 Tuomelan auditorio (Tuomelankatu 20). Huom! Esityspaikka vaihtunut! Ohjaus: Ali Abbasi, Pääosissa: Eva Melander ja Eero Milonoff. K12. 101 min. Pääsyliput (5 €) ovelta käteisellä klo 17.45 alkaen.