Huippusuosioon kotimaassaan Tanskassa noussut Ternet Ninja (2019) -elokuva herätti kovasti ennakko-odotuksia. Nuorille ja aikuisille suunnattua animaatiota ei edelleenkään tehdä liikaa valkokankaalle, vaikka lasten puolella Disney Pixar on jo vuosia houkutellut talliinsa alan terävimpiä käsikirjoittajia. Samaan aikaan suoratoistojätit ovat nostaneet Rick & Mortyn kaltaisia kulttisarjoja esiin. Tilausta siis varmastikin olisi myös kokoillan aikuisseikkailuille enemmänkin.
Ternet on lapsityövoimalla tuotettu taistelunukke Thaimaasta. Erinäisten vaiheiden kautta nappisilmä päätyy minnekäs muualle kuin Tanskaan, Aske-pojan huoneeseen. Tästä alkaa kahden vähäväkisen kumppanin kostoretki. Hieman kliseinen asetelma koulukiusaajineen tarjoaa Askelle haasteen, jota hän lähtee selättämään yliluonnollisen taitavan nukkensa kanssa. Samaan aikaan Ternet janoaa kostoa toisaalla… Mutta kuka on oikeastaan hänen Luojansa? Kenen nahkoissa (tai kaulaliinassa) nukke elää? Tämä on selvitettävä.
On ymmärrettävää, miksi kiukkuinen pikku Ternet on saanut tanskalaissydämet sulamaan. Hahmo on jokaisen kostoa hautovan kiusatun ja muutenkin moraalitajuisen ihmisen salaisten toiveiden materialisaatio. Samalla kun Ternet toimii hieman yksipuolisina tuhokoneena, Asken hahmosta on osattu tehdä tavallinen nuorten ongelmien kanssa kamppaileva poika. Päähenkilöiden dynamiikka toimii hyvin. Heillä on opittavaa toisistaan, eikä välirikoiltakaan täysin selvitä. Tarinankerrontaa siis parhaimmillaan.
Mikään lasten elokuva ei ole kyseessä, vaikka välillä elokuva taantuukin hieman bulkkimaiseksi teinihössötykseksi, jota varmaan teinit ja lapsetkin katsovat haukotellen. Elokuvan ensikohtaus luo sävymaailman, joka kertoo, että elokuvalla otetaan kantaa humanitaarisiin ongelmiin, eikä niitä etäännytetä katsojasta. Samalla elokuvan sanomaa täytyy osata lukea huumorin ja draamanlukutaitojen kautta. Paha saa palkkansa, mutta tärkeintä lienee se, mitä epäkohtia elokuvassa nostetaan esille. Sanomassa alleviivataan tasa-arvon, kiusaamisen nollatoleranssin ja nuorten koulumaailman vahingollisten trendien olemassaoloa. Samalla puututaan ylikansallisten yritysten humanitaarisiin rikkomuksiin.
Tästä kaikesta huolimatta elokuva on sittenkin aika kesy. Ei uutta auringon alla, voisi sanoa. Suosittelisin kuitenkin elokuvaa teini-ikäisille ja heiden perheilleen. Se taipuu sekä nuoreen että varttuneempaan makuun, eikä aika ole hukkaan heitettyä. Kosto elää!
Joel Ritala