Enää vajaa kuukausi aikaa syksyn ensimmäiseen suursatsaukseen! Kino Tavast ry:n ja Hämeenlinnan Historiallinen Seura ry:n yhteistyönä syntyvä Hitusen hämyä 2019: Historia -festivaali lähestyy kohisten, ja tällä teemalla ei ole Suomessa vastaavaa tapahtumakokonaisuutta aiemmin järjestetty. Festivaalitiimi onkin pistänyt itsensä likoon monella tapaa – elokuun lopulla kuvattua promovideota myöten. Pilke silmäkulmassa keskiaikahenkinen video on katsottavissa Kino Tavastin YouTube-kanavalta:

Näytösten ja luentojen paikkakin on teeman arvoinen, sillä ne järjestetään 25.-27.10. Hämeen keskiaikaisen linnan Kirkkosalissa (3. kerros). Teemoiltaan ja visuaalisesti moni-ilmeinen elokuvatarjonta vaihtelee Monty Pythonista Sofia Coppolaan ja Akira Kurosawaan, ja Hämeenlinnassa uudenlaisena elämyksenä koetaan mykkäklassikko Jeanne d’Arcin kärsimys (1928) elävän musiikin säestyksellä.

Festivaalisivustolta löytyy ohjelma kokonaisuudessaan, ja linkeistä pääsee kätevästi ostamaan sekä yksittäisten näytösten ja luentojen lippuja että koko festivaalin kattavan alepaketin, jotka kaikki ovat myynnissä festivaalin alkamiseen saakka. Sanaa saa levittää!

Festivaaliblogissa puolestaan julkaistaan festivaalielokuviin ja niiden ohjaajiin liittyviä taustoittavia juttuja, ja sivustolle tulee ensi viikosta lähtien myös vieraiden haastatteluja. Uusista postauksista tulee tietoa tapahtuman Facebook-sivulle.

Tervetuloa linnan hämyisään tunnelmaan!