Taneli Hiltunen
Historia on ollut suuri intohimoni pienestä pitäen, ja sitä kautta elokuvatkin tulivat elämääni. Harrastus otti vauhtia suorastaan esihistorian puolelta – Jurassic Park sytyttää yhä edelleen – vaan eipä aikaakaan, kun pienen mutta nostalgisen tv-ruudun marssivat täyttämään muinaisten sivilisaatioiden päiviin sijoittuvat massiiviset spektaakkelielokuvat esimerkiksi Spartacuksen, Rooman valtakunnan tuhon ja Sinuhe egyptiläisen voimalla. Varsinaisesti minusta alkoi kehittyä cinefiili yläasteikäisenä, ja viimeistään lukiovuosina kiinnostukseni laajeni myös anglo-amerikkalaisen maailman ulkopuolelle, aidosti globaaliksi. Olen moniruokainen: Harva genre mykkäelokuvien ja railakkaiden parodioiden väliltä on jäänyt täysin vieraaksi.
Erään kauaskantoisimmista hetkistä koin vappuna 2004, kun katsoin ikiklassikon Seitsemän samuraita ensimmäistä kertaa. Porttiteoria alkoi toteuttaa itseään, ja Kurosawan rinnalle ilmaantui nopeasti muitakin mestariohjaajia ja vähemmälle huomiolle jääneitä taitureita. Siinä samalla kiinnostukseni samuraikulttuurin erityispiirteitä ja ylipäätään Japanin historiaa kohtaan harppasi aivan uudelle tasolle.
Yhtä mullistava kokemus oli Clint Eastwoodin ohjaama Kirjeitä Iwo Jimalta kolme vuotta myöhemmin, mikä osaltaan sai yleisen historian kandidaattitutkielmani aikajänteen venymään Edo-kaudelta aina Tyynenmeren sodan jälkinäytökseen asti. Tekeillä olevan, Sudanissa 1880- ja 1890-luvulla käytyyn mahdistisotaan liittyvän väitöstutkimukseni aihe ei sekään ollut sattumaa, sillä takaraivossani oli jo muutaman vuoden kummitellut 1960-luvun älykkäimpiin lukeutuva spektaakkeli Khartum.
Akateemisten ja populaarien mielenkiinnonkohteiden sulauttaminen toisiinsa kiehtoo minua, joten historiallisia elokuvia sekä tv-sarjoja käsittelevien tieteellisten artikkelien lisäksi kirjoitan säännöllisesti esseitä Filmihulluun. Anglofiilina (joskin kriittisenä, skotti- ja irlantilaissympatioita omaavana) sytyn helposti varsinkin viktoriaaniseen ja edvardiaaniseen aikakauteen sijoittuvista epookkituotannoista. Naisten silmin kerrotut tarinat ovat maahan ja genreen katsomatta lähellä sydäntäni, kuten sosiopoliittiset näkökulmat muutenkin.
Arvostan ohjaajia ja käsikirjoittajia, jotka ottavat rohkeasti kantaa, nostavat esiin ajankohtaisia ja unohdetumpia aiheita, luovat ja ymmärtävät omastamme poikkeavia tosipohjaisia ja kuvitteellisia maailmoja sekä tekevät kerronnallisesti haastaviakin ratkaisuja. Elokuvat ovat parhaimmillaan syvästi puhuttelevia ja kekseliäisyydellään viihdyttäviä kokonaistaideteoksia, joiden mieleenpainuvuutta siivittävät vahvan (tai tarvittaessa sekopäisen) juonen ja näyttelijäsuoritusten lisäksi etenkin upea kameratyöskentely ja editointi, puvustus, lavastus ja musiikki. Viimeksi mainittu on kulkenut harrastukseni rinnalla johdonmukaisesti, sillä scoret ja soundtrackit ovat klassisen ja folkin ohella lempimusiikkiani.
Lopuksi leikkimielinen, ikäjärjestykseen pistämäni lista 20 ”parhaasta” elokuvasta (käytännössä mahdoton tehtävä), joissa edellä mainitut ja kaikki muutkin seikat ovat viimeisen päälle pykälässä:
TANELIN TOP 20
Carl Theodor Dreyer: Jeanne d’Arcin kärsimys (La Passion de Jeanne d’Arc, 1928)
William Wyler: Loma Roomassa (Roman Holiday, 1953)
Masaki Kobayashi: The Human Condition I (Ningen no jôken I, 1959)
Sergei Bondartshuk: Sota ja rauha (Voyna i mir, 1965–1967)
Sergio Leone: Hyvät, pahat ja rumat (Il buono, il brutto, il cattivo, 1966)
Franklin J. Schaffner: Panssarikenraali Patton (Patton, 1970)
Francis Ford Coppola: Kummisetä-trilogia (The Godfather: Part I, II & III, 1972, 1974, 1990)
Irvin Kershner: Imperiumin vastaisku (Empire Strikes Back, 1980)
Milos Forman: Amadeus (1984)
Margarethe von Trotta: Rosa Luxemburg (1986)
Bernardo Bertolucci: Viimeinen keisari (The Last Emperor, 1987)
Agnieszka Holland: Salainen puutarha (The Secret Garden, 1993)
Ronald F. Maxwell: Gettysburgin taistelu (Gettysburg, 1993)
Ang Lee: Järki ja tunteet (Sense and Sensibility, 1995)
Giuseppe Tornatore: Legenda nimeltään 1900 (La leggenda del pianista sull’oceano, 1998)
Terrence Malick: The New World (2005)
Clint Eastwood: Kirjeitä Iwo Jimalta (Letters from Iwo Jima, 2006)
Jane Campion: Yön kirkas tähti (Bright Star, 2009)
Cary Joji Fukunaga: Jane Eyre (2011)
Steve McQueen: 12 Years a Slave (2013)