1800-luvulla on ollut suuri merkitys uusiseelantilaisen feministiohjaajan ja käsikirjoittajan Jane Campionin uralle. Maailmanmaineeseen hän nousi synnyinmaahansa sijoittuvalla periodidraamalla Piano (1993), joka tekee vaikutuksen mm. maorikulttuurin kunnioittamisella, upeilla maisemilla ja rohkeasti heittäytyvillä näyttelijäsuorituksilla. Naisen muotokuva (The Portrait of a Lady, 1996) puolestaan on kliinisempi, värisävyiltään kylmä kuvaus säätyläisten elämänpiirin kapeudesta.

Syksyn KAVI-sarjaa jatkava Yön kirkas tähti (Bright Star, 2009) sen sijaan on lempein Campionin ohjaamista elokuvista. Vaikka ihmiselämää kuvataankin realistisesti, osaksi kerrontaa on sommiteltu silkalla luonnollisuudellaan ihastuttavia yksityiskohtia, joihin palataan Anneli Jussilan lauantaina 25.9. julkaistavassa kritiikissä. 1810- ja 1820-luvun taitteeseen Lontoon laitamille sijoittuva elämäkerrallinen rakkaustarina ja ylistys runoudelle herättää romantiikan aikakauden eloon kaikessa vivahteikkuudessaan. Mark Bradshaw’n hienovarainen ja viipyilevä musiikki antaa tähän huomattavan panoksen.

Yksi elokuvan ehdottomista tähdistä on australialaisen Janet Pattersonin (1956–2016) – Campionin hovisuunnittelijan – Oscar-ehdokkuuden saanut Regency-puvustus. Se hurmaa värikkyydellään (esimerkiksi englanninsinililjoja täynnä olevaan niittyyn sointuva mekko) ja Fanny Brawnen (Abbie Cornish) taiteellisuutta ilmentävillä mielikuvituksellisilla yksityiskohdilla. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomio koristeellisiin kauluksiin ja toinen toistaan upeampiin nauhoilla ja sulilla koristeltuihin hattuihin. Lavastus on niin ikään Pattersonin käsialaa. Hänen luomuksiinsa voi tutustua The Costume Vault -blogin retrospektiivissä.

Myös Ben Whishaw’n näyttelemän John Keatsin runot virittävät elokuvan tunnelmaan.

Yön kirkas tähti (Bright Star, Britannia/Australia/Ranska 2009) ti 28.9. klo 18.00 Bio Rex. 120 min. K7. KAVI 35 mm. Suom. tekstitys. Ohjaus ja käsikirjoitus Jane Campion. Päärooleissa Abbie Cornish ja Ben Whishaw. Puvustus Janet Patterson. Kuvaus Greig Fraser. Musiikki Mark Bradshaw. Liput (6 €) Kino Tavast ry:n verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi.