Länsimainen elokuvankatsoja saattaa pohtia Bruce Leen ja hongkongilaisen toimintaelokuvan paikkaa valkokankaan historiassa. Usein meikäläiset kompastuvat jo kynnyksellä, eli tarkastelevat kungfu-elokuvaa väkivaltaisen mäiskeen kuvittamana tarinana. Ennen kriittistä tuomiota on syytä ottaa askel ja toinenkin syvemmälle hongkongilaisen ja kiinalaisen elokuvan juurille. Ne nimittäin ulottuvat 1200-luvulla syntyneen kiinalaisen oopperan maailmaan, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää – vaan enemmän.
Historia alkaa Song-dynastian hallitsemaa Kiinaa kiertelevien teatteriseurueiden ohjelmistoista. Taidemuodosta käytetään nimitystä Nanxi, ”eteläinen draama”. Kansantarinoihin keskittyvien näytelmien esitykset oli suunnattu kaupunkien ja kylien väestölle. Juonet olivat kaavamaisia ja yleisön mielenkiintoa pidettiin yllä helposti tunnistettavilla hahmoilla. Esitykset pitivät sisällään mimiikkaa, akrobatiaa ja laulua sekä tietenkin näyttäviä taistelukohtauksia. Näytelmien kuvasto vakiintui seuraavien 700 vuoden aikana. Yleisölle teatteri-ilta tarkoitti nimenomaan näyttelijän erityistä taidonnäytettä pikemmin kuin tutun juonen koukeroiden seuraamista.
Elokuvien juoni noudattaa kansansadusta tuttua yksinkertaista seikkailutarinan rakennetta: Alussa katsojalle esitellään epäoikeudenmukainen tilanne. Syystä tai toisesta altavastaajana näyttämölle astuva sankari edustaa mustavalkoisessa roolituksessa hyvistä, jonka täytyy voittaa läpeensä katala pahis ja palauttaa tasapaino. Koston oikeutusta ei kyseenalaisteta, vaan tavoitteena on suoraviivainen ”silmä silmästä” -ratkaisu. Sankari kohtaa lopulta ylivoimaiselta vaikuttavan vastustajan.
Katsojaa ei vaivata psykologisella pohdiskelulla. Kungfutselaista tai buddhalaista filosofiaakin ripotellaan joukkoon melko säästeliäästi. Elokuvan tarina on oikeastaan vain kevytrakenteinen kulissi näyttäville taistelukohtauksille – mutta minkälaisia ne ovatkaan! Bruce Lee oli todellinen virtuoosi, jonka täydellinen koreografia, vastustamattomasti vedenkaltaisena vyöryvät liikeradat ja häikäisevä nopeus nostavat hänet Kuolemattomien joukkoon. Leen fyysinen vetovoima ja naakan kimeitä kirkaisuja muistuttava tunnusomainen taisteluääni saavat ihokarvat nousemaan vielä 50 vuotta ensi-illan jälkeenkin.
Jos Bruce Lee ja kungfu-elokuvat tarjoavat länsimaiselle katsojalle kaleidoskooppisen näkymän Kiinan upeaan teatteritaiteeseen, niin mitä hän sitten edustaa kiinalaisille? Mietitäänpä tuokio maailmaa 1970-luvun alussa. Kansainvälisen politiikan kylmät sormet näpelöivät maailman haurasta selkärankaa. Rajoja vartioitiin ydinpelotteella. Vastakkainasettelun kruununjalokivenä voitaisiin ajatella ilmiötä James Bond, jonka edesottamukset seuraavat samaa hyvän ja pahan tarkkarajaista roolitusta kuin kungfu-elokuvissakin. Sean Conneryn 007, ylimielinen ja armoton agentti, piirsi sankarin profiilin miljoonille ihmisille molemmilla puolilla kylmän sodan rajaa. Connery / Bond oli voittamaton länsimainen mies. Bond-seikkailuissa aasialaiset ovat enimmäkseen joko konnia tai siekailematta uhrattavia sivullisia.
Bruce Lee nousi haastamaan tämän itsestäänselvyyden. Kiinalainen näyttelijä ihailtuna sankarina, jota nirppanokkainen länsimainen yleisö jonotti katsomaan, oli uutta 1970-luvulla. Bruce Lee raivasi lyhyeksi jääneen elämänsä aikana tilaa uusille sankareille. Hänen sytyttämänsä liekki palaa tänään elokuvateattereiden valkokankaalla myös sankarittarien, esimerkiksi Michelle Yeohin ja Zhang Ziyin, notkeassa akrobatiassa. /Irene Wai Lwin Moe
Bruce Lee Yle Teeman kesässä:
28.6. Lohikäärmeen vanki (The Big Boss, 1971) ohj. Lo Wei
5.7. Vihan nyrkki (Fist of Fury, 1972) ohj. Lo Wei
12.7. Lohikäärmeen tie (The Way of the Dragon, 1972) ohj. Bruce Lee