1800-luvun englantilaisista naiskirjailijoista parhaiten tunnetaan Jane Austen, ja hänen tuotannostaan rakastettu Emma on sovitettu teatteriin, valkokankaalle ja televisioon lukuisia kertoja. Miksi siis jälleen uusi versio? Taiteellisesti vastaus kiteytyy musiikkivideoita ohjanneen Autumn de Wilden, käsikirjoittaja Eleanor Cattonin ja hurmaavan näyttelijäkaartin kykyyn sulauttaa farssimainen kepeys ja valtamertakin syvemmät tunteet vaivattomasti toisiinsa saman kohtauksen aikanakin.

Anya Taylor-Joyn antaumuksellista eläytymistä nuoren aatelisnaisen Emman vuoristoratamaiseen tunneskaalaan on sananmukaisesti ilo seurata. Ystäviensä rakkauselämää sommittelevan älykkään, hyvää tarkoittavan mutta itsekkäänkin kaunottaren valinnoissa on sääty-yhteiskunnan sosiaalisista kuiluista huolimatta inhimillistä samaistumispintaa.

Kauhurooleista vapaalla oleva sympaattinen Mia Goth puolestaan tuo Harrietin hahmoon uudenlaista leikkisyyttä ja hellyttävyyttä. Johnny Flynnin komeassa Mr. Knightleyssä on tunneherkkyyttä, joka poikkeaa Regency-ajan filmatisoinneille tyypillisistä jäyhän pönöttävistä mieshahmoista, ja rooli on kirjoitettu aiempia tasa-arvoisemmaksi, modernimmaksi. Sekä Knightleyn että Emman suhtautumisesta Harrietiin välittyy aito, lämmin välittäminen. Tosin se, mitä he katsovat Harrietin parhaaksi, on edelleen kaksi täysin eri asiaa.

Enemmän syvyyttä saa myös puun ja kuoren välissä salaisuutensa takia oleva Jane Fairfax (Amber Anderson), eikä vähiten näyttelijänsä virtuoosimaisen pianotaituruuden ansiosta! Hänen kauttaan näkyy selvimmin, miten paljon opittavaa Emmalla on ihmistuntemuksen saralla. Unohtaa ei sovi myöskään puhetulvaista mutta kaikkia kohtaan sydämellistä Miss Batesiä (Hakekaa kätilö! –menestyssarjan Miranda Hart) ja huoneiden vetoisuudesta jatkuvasti numeron tekevää Emman isää (Bill Nighy).

Isobel Waller-Bridgen ja David Schweitzerin score-musiikki on sekin oma helmensä, sillä siinä kuuluvat niin italialaisten operettien vaikutus, ihannoidun englantilaisen maaseutuelämän sävyt kuin kunkin päähahmon olemusta ja luonnetta kuvastavat teematkin. Lisätunnelmaa tuovat brittiläis-irlantilaiset kansanlaulut sekä tanssiaisissa ja illanvietoissa tietenkin 1800-luvun alkuvuosien suosikkimusiikki romanttisista balladeista Beethoveniin. Mikä parasta, näyttelijät soittavat ja laulavat itse livenä. Elokuvan päättää Johnny Flynnin säveltämä, sanoittama ja esittämä hurmaava rakkauslaulu ”Queen Bee”, joka antaa äänen Knightleyn tunteille.

Hieno puvustus on Alexandra Byrnen käsialaa, ja siinäkin ilmenee aiemmasta poikkeavia elementtejä. Puvustuksessa liikutaan lähellä alkuperäisiä malleja – osa vaatteista onkin tarkkoja replikoita aidoista aikakauden puvuista. Vaatteet eivät ole vain rekvisiittaa, vaan tärkeä osa tarinaa ja hahmojen luonnehdintaa. Emma seuraa puvuissaan vuodenaikoja ja yhdistelee nerokkaasti asujaan, jopa kierrättää niitä. Harrietin puvut kehittyvät vähitellen tyylikkäämmiksi hänen jäljitellessään Emmaa. Jane Fairfax taas pukeutuu vaatimattomasti, ilman koreilua. Miss Batesin mielettömät röyhelöt kertovat hänen psyykkisistä rönsyistään. Myös miesten puvustus on harvinaisen tarkkaa ja oivaltavaa, mainittakoon vain Knightleyn korkeiden kaulusten käyttö ja Emman isän huikea muotitietoisuus.

Kaiken kaikkiaan Autumn de Wilden Emma. on herkullinen, riemastuttava, uusia näkökulmia klassikkoon tarjoava elokuvakokemus.  /Taneli Hiltunen ja Anneli Jussila

Kirjaston Kinopiiri: Autumn de Wilde, Emma. (Britannia 2020) ma 29.8. klo 17.30 pääkirjaston Mediahuone. 125 min. S. Suom. tekstitys. Päärooleissa Anya Taylor-Joy, Mia Goth ja Johnny Flynn. Kinopiiri-näytökset järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Kino Tavast, jonka edustajat alustavat elokuvan ja vetävät sen jälkeen käytävää keskustelua. Vapaa pääsy, mutta kannattaa ilmoittautua kirjastolle. Syksyn sarja kokonaisuudessaan ja ilmoittautumisohjeet täältä.

Elokuvan voi käydä katsomassa myös omalla ajallaan varaamalla pääkirjaston Mediahuoneen käyttöönsä Varaamossa (Mitä haluat tehdä? -> Katsoa elokuvaa). Elokuvan saa asiakaspalvelusta.

Knightley (Johnny Flynn) duetoimassa Jane Fairfaxin (Amber Anderson) kanssa. Kuvakaappaus Blu-rayltä