Hitusen hämyä 2022 Goes Sci-Fi -elokuvafestivaalilla on tarjolla elämyksellinen viikonloppu 11.–13.11. Hämeenlinnassa. Viihtyisät näytöspaikat Idänpään Torppa ja Olutravintola Birgerin kabinetti täyttyvät tuolloin taatusti erilaisella tunnelmalla. Luvassa on kahdeksan monipuolista näytöstä ja kaksi luentoa. Idänpään Torpalle on tulossa lisäksi genreen liittyvää rekvisiittaa – lennokkaassa festivaalitrailerissa nähtävästä tuolista lähtien!

Kino Tavastin kuudetta kertaa järjestämän festivaalin teema vaihtuu vuosittain, joten kyseessä on ainutkertainen tilaisuus nähdä niin genren perusklassikkoja kuin vähemmälle huomiolle jääneitä indie-tuotantoja tiiviissä paketissa.

Science fiction -elokuvien maailma poikkeaa usein suuresti reaalimaailmastamme, mutta silti teemat ovat polttavan ajankohtaisia: ilmastokatastrofin seuraukset, epädemokraattiset koneistot, organismit joiden toimintaa emme täysin ymmärrä ja pysty ennakoimaan…

Scifi johdattaa kohti tuntematonta turvallisesti valkokankaan toiselta puolelta. Samalla se peilaa omaa todellisuuttamme, ja verhottu yhteiskuntakritiikki kuuluu siihen olennaisesti. Festivaalin ohjelmasta vaikkapa koko perheen WALL-E (2008) ja Oscarit Parasitesta pokanneen Bong Joon-hon Snowpiercer (2013) haluavat varoittaa meitä tulevasta. Tai miksei myös muistuttaa menneisyydestä, kuten Huan Vun pienen budjetin saksalainen indie-tuotanto The Color Out of Space (2010) omalla tavallaan tekee.

Tieteisfiktio ei genrenä aseta reunaehtoja elokuvien visioille. Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu (1968) ja Ridley Scottin Alien – kahdeksas matkustaja (1979) lähestyvät samojakin tuntemattoman kohtaamisen kysymyksiä kerronnallisesti hyvin eri tavoilla. Ne ovat muodostuneet yhtäläisiksi klassikoiksi, jotka inspiroivat niin elokuvantekijöitä kuin katsojiakin kautta maailman. Alienin kauas kulttuurihistoriaankin mm. mytologioiden ja kuvataiteen kautta ulottuvia taustoja valottaa kiehtova dokumentti Memory: The Origins of Alien (2019), joka nähdään itse klassikkoa edeltävänä näytöksenä.

Kun irti päästetään loputtoman omaperäinen huumori, saadaan aikaan etkonäytöksen, britti Edgar Wrightin The World’s Endin (2013) kaltainen vauhdikas ilotulitus tai satiirisen koheltava aikakone Woody Allenin Unikeon (1973) tapaan.

Asiantuntijatiedon äärelle päästään, kun väitöskirjatutkija ja suomentaja Eero Suoranta luennoi ke 9.11. klo 18.00 Hämeenlinnan pääkirjaston Leino-salissa. Hänen otsikkonaan on ”Kiinalaisen scifi-elokuvan huikea nousu ja häkellyttävä historia”. Festivaalilauantaina klo 15.00 Idänpään Torpalla puolestaan FT Markku Soikkeli, joka on kirjoittanut mm. scifi-tietokirjoja ja -romaaneja, valottaa näkökulmaa ”Avaruushirviöt ja pelko scifi-elokuvissa”.

Scifi-elokuvat ovat muutakin kuin avaruusolentoja, kiiltäviä aluksia ja hämmästyttävää (ääni)maisemaa, vaikka niissä piilee osa viehätyksestä. Genreä avoimin mielin katsomalla huomaa, että scifissä on myös voimaa toimia keskustelunavaajana vaikkapa maapallon ja sen väestön kohtalosta ja vierauteen suhtautumisesta. Toivo ei välky liian kaukana.

Ohjelma, kritiikit ja muu info löytyy festivaalisivustolta https://hitusenhamya.fi, jonka blogiin on julkaistu elokuvien teemoja ja tyylejä valottavat kritiikit. Liput voi ostaa Kino Tavastin verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi tai ovelta puoli tuntia ennen näytöksiä maksupäätteellä ja käteisellä. Festivaalikahvio palvelee Idänpään Torpalla, ja isänpäivän kunniaksi isät pääsevät WALL-E -näytökseen ilmaiseksi.

Maan asukkaat ja kaukaisemmatkin vieraat – tervetuloa ainutkertaiselle festivaalille, joka on teemaltaan Suomen mittakaavassa harvinaisuus!