Teemu Saarinen (36 v.) Hämeenlinnasta ja Ville Aittokumpu (42 v.) Pälkäneeltä toivat kesäkuun alussa Hampurin lyhytelokuvajuhlilta matkatuliaisina levityssopimuksen. Sopimus kattaa viiden plus yhden vuoden levityksen elokuvalle Bingo (2019) elokuvateattereihin Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä.
Teemu oli tavannut Kurzfilm Festival Hamburgin Axel Behrensin keväällä Tampereen lyhytelokuvajuhlilla. Axel houkutteli Teemun ja Villen Hampuriin esittelemään Bingon.
Kauhugenreen kuuluva elokuva perustuu Karo Rutenhjelmin alkuperäisideaan ja lyhytelokuvaan The Ticket (2017). Karo myös esittää Bingon pääroolin. Lisäksi hän vastasi erikoistehosteista. Teemu ohjasi, kuvasi ja leikkasi. Ville tuotti elokuvan.
Bingo esitettiin Hampurin festivaalilla sekä Triple Axel -kilpasarjassa, jonka teema oli At Night, että paikallisten teattereiden kuratoimassa sarjassa Short Film Slam.

Teemu ja Ville eivät voittaneet, mutta levityssopimuksen lisäksi myös festivaaliosallistuminen vahvisti uskoa oman tuotannon menestykseen. Tapahtumayleisö ja juontajat kyselivät Bingon synnystä ja tekijöistä puoli tuntia, vaikka elokuvan kesto oli vain kolme minuuttia.
Kaksikon uutta elokuvaa odottaa Saksassa Freiburgissa muun muassa vanhaan junahalliin perustettu kunnallinen elokuvateatteri Koki, jonka omistajaan Teemu ja Ville tutustuivat matkan aikana.
Ystävyydestä kasvaa Azh Boyzz ja alkaa elokuvien teko
Itse asiassa Teemun ja Villen eli Azh Boyzzin ”matka” Hampurin festivaalille alkoi jo seitsemän vuotta sitten.
Ville tutustui Teemuun pelihuone Enterin lautapeli-illassa Hämeenlinnassa ja miehet ystävystyivät. Marraskuussa 2016 he olivat yhdessä Weekend of Hell -kauhuelokuvafestivaaleilla Saksassa Oberhausenissa katsomassa ohjaaja-säveltäjä John Carpenteria. Näkemästään intoutuneena Teemu ehdotti, että he tekisivät elokuvatrailerin elokuvasta, jota ei ole olemassa eikä tulla koskaan tekemään. Ville innostui, ja traileri myös tehtiin. Siitä alkoi elokuvien teko.
Myös tämän kesän Hampurin festivaalimatkalla tehtiin tärkeä päätös aloittaa lyhytelokuva-antologian tekeminen. Esituotanto on jo käynnissä. Kuvauksia haaveillaan syksylle, mutta valmistumisaikaa ei ole vielä merkitty kalenteriin. Ei ole kiirettä eikä syytä pilata kiireellä, sanovat tekijät.
Lyhyt muoto sopii Azh Boyzzille
Sekä Teemu että Ville arvostavat lyhytelokuvaa. Siinä on kaikki samat osat kuin pitkässä elokuvassa. Antologian tekeminenkin on lyhytelokuvan puolesta puhumista.
Ystävykset kertovat, että pitkän elokuvan vaatimalla rahalla he voivat tehdä useita erilaisia lyhäreitä ja samalla kehittyä tekijöinä. Lyhytelokuvan haastaa tekijänsä, mutta myös mahdollistaa paljon.
Lyhärissä mennään täysillä sisään, ja jos täyspitkän joskus teemme, senkin pitää olla samanlainen, yhtä tiivis.
Ville Aittokumpu
Azh Boyzz tiimeineen pystyy irrottamaan kuvauksiin vuodessa muutamia päiviä muiden töiden välissä. Teemu on käynyt Voionmaan opiston elokuva- ja tv-linjan vuonna 2007- 2008. Tämän jälkeen hän työllisti itsensä alalla freelancerina. Marraskuussa 2022 Teemu perusti yhdessä kolmen muun luovan henkilön kanssa oman yrityksen nimeltä Luala, joka työllistää hänet nykyisin. Ville taas työskentelee teollisuusyrityksen vastaanotossa. Myös muilla A & B -projekteissa työskentelevillä on muualla leipätyö.
Epätuotteesta tuotteeksi
Miehet kutsuvat lyhytelokuvia epätuotteeksi. Erityisesti Suomessa niitä on vaikea saada teatteriketjujen teattereihin.
Hampurin festivaaleilla Teemu ja Ville näkivät, että lyhytelokuvaa sen sijaan arvostettiin oikeana elokuvana. Siellä haluttiin kuulla ja tietää, kuka olet ja mitä teet. Myös näytöksen jälkeen tuli väkeä juttelemaan Bingosta.

Azh Boyzzia kiinnostaisi juurruttaa Hampurin festarien kaltaista festarikulttuuria Suomeen. Puitteet voisi rakentaa luovasti. Hampurissa koko festivaali on järjestetty DHL:n entiseen lajitteluhalliin ja yksi teatteri oli rakennettu pieneen päätytilaan sohvista ja valaisimista.
Azh Boyzzin elokuvaperhe
Korona-aikaan Azh Boyzzin Teemu 33v, työtön– ja Päätös-elokuvat tehtiin kolmen hengen porukalla, mutta tekijäverkosto – tai perhe kuten Teemu ja Ville sitä kutsuvat – on laajempi. Julisteiden tekijä esimerkiksi asuu Amerikassa ja yksi säveltäjistä Italiassa.
Myös oikeat perheet ovat mukana: Teemun isä ja äiti ovat tukeneet. Villen tytär on ääninäytellyt ja pojat tehneet piirroksia, jotka Teemu on animoinut.
Toinen-lyhytelokuvan viimeistelyyn Teemu sai Taiteen keskustoimikunnalta apurahan. Se on ainoa ulkopuolinen rahoitus seitsemän vuoden aikana. Kaksikon omasta kulutuksesta jäävät lantit siirretään yhteiselle pankkitilille seuraavaa projektia varten. Toistaiseksi elokuvia tehdään maksamatta kenellekään. Suurin kuluerä on tuotannoissa mukana olevien ruokkiminen, josta kokiksi kouluttautunut Ville huolehtii.

Kuva Jaakob Lahtinen.
Tekijäporukan kesken vallitsee ehdoton luottamus, joka mahdollistaa jokaisen mukana olevan tai mukaan pyrkivän osaamisen ja luovuuden täydellisen hyödyntämisen milloin missäkin.
Työryhmän perustarpeista huolehdimme kaikin tavoin. Me yritetään luoda sellainen tunnelma, että kukaan ei halua menettää sekuntiakaan tekemisestä. Kun kaikille jää hyvä mieli, se kantaa eteenpäin. Teemun mielestä itse prosessi onkin lopputulosta tärkeämpi.
Ville Aittokumpu
Azh Boyzz on tehnyt vuosittain 1 – 2 lyhytelokuvaa, lisäksi musiikkivideoita ja muutamia tilaustöitä. Kokemus on opettanut ja hitsannut työryhmäperhettä yhteen.
Siivet harrastukselle antoi vahva luottamus siihen, että kaikkea voi tehdä ja pystyy tekemään. Alussa toki lähdettiin tyhjästä liikkeelle, mutta seitsemässä vuodessa on opittu paljon. Jokainen elokuva on vielä hyvässä muistissa, ja hyviin hetkiin palataan useinkin. Verkosto myös patistaa uusien projektien tekemiseen.
Voidaan seistä teosten takana. Nyt on aika tavata oikeita ihmisiä, luoda verkostoja sekä kasvaa orgaanisesti.
Teemu Saarinen
Uusia maailmoja käsityönä – vapaus tehdä
Keskeistä tuotannoissa on luoda niihin uniikki uudenlainen maailma. Se on erityisesti Villen sydäntä lähellä. Ainutlaatuisuus syntyy milloin mistäkin, joskus se voi olla mustavalkoisuus kuten Teemu 33 v, työtön -elokuvassa tai hieno visuaalinen miljöö kuten Toinen-elokuvassa tai lavaste kuten työryhmän uusimmassa Himo-elokuvassa. Rekvisiitan yksityiskohtia ja lavastusta mietitään tarkkaan. Elokuvat ovat käsityötä.

Teokset saavat energiaa omista henkilökohtaisista kokemuksista ja myös ulkopuolisen maailman ilmiöistä. Kunnianhimoisesti ja rohkeasti Teemu ja Ville kumppaneineen etsivät uutta ja ainutlaatuista miljöötä, tarinaa ja ilmaisutapaa.
Indietekijänä Azh Boyzz voi tehdä ihan mitä vaan eikä kukaan ulkopuolinen taho määrittele tai rajoita tekemistä. Se on hienoa vapautta.
Ville Aittokumpu ja Teemu Saarinen
Teksti: Ulappa