Kino Tavastin näytöstoiminta laajenee syyskaudella BioRexissä kahden sarjauutuuden voimin. Tiistaina 19.9. alkaa Kolmen kimppa klassikot, jonka ohjaajasuuruuksina ovat Krzysztof Kieślowski, Nicolas Roeg ja Fritz Lang. Heitä yhdistää kerronnallinen omaperäisyys, tunnistettava visuaalinen tyyli ja laajasti myöhempiä ohjaajia inspiroiva vaikutus. Esimerkiksi Roegilta ovat ottaneet vaikutteita nykyohjaajista mm. Steven Soderbergh, Christopher Nolan ja Danny Boyle.

Valitussa kolmikossa on vahva psykologinen viritys. Kukin elokuva tarkastelee omalla uniikilla tavallaan, miten ihmiset reagoivat yllättäviin, uhkaaviin ja selittämättömiinkin tilanteisiin.

19.9. sarjan avauksena nähdään yleisöäänestyksemme voittanut puolalaisen Krzysztof Kieślowskin kiehtovan arvoituksellinen ja tunteikas Veronikan kaksoiselämä (Ranska/Puola 1991). Ranskan- ja puolankielisessä tuplaroolissa herkistyy Cannesin elokuvajuhlilla palkittu Irène Jacob, ja Salaisesta puutarhasta (1993) tutun Zbigniew Preisnerin musiikki kilpailee kauneudessaan kullanvihreän värisävytyksen kanssa.

3.10. on vuorossa englantilaisen Nicolas Roegin seikkailullinen selviytymisdraama Walkabout – erämaan vangit (Britannia/Australia 1971). Tarina vie Hakekaa kätilö! -sarjasta tutun Jenny Agutterin ja kuuluisan aboriginaalinäyttelijän David Gulpililin johdolla Australian karunkauniisiin ja paahteisiin outback-maisemiin.

17.10. valokeilaan pääsee kolmikon ikäkonkari, itävaltalaissyntyisen Fritz Langin uraauurtava rikostrilleri M – kaupunki etsii murhaajaa (Saksa 1931). Se ei ole lähes vuosisadan aikana menettänyt tippaakaan tehokkuuttaan teatterinlavalta pääosaan löytyneen Peter Lorren silmistä lähtien.

Pakettiin kuuluvat näytösten lisäksi Kino Tavastin jäsenten asiantuntevat alustukset sekä mahdollisuus jäädä keskustelemaan näkemästään. Mielen hyvinvointia samanhenkisessä seurassa!

Sarjan näytökset ovat 119-paikkaisessa kolmossalissa joka toisena tiistaina klo 18.00. Liput ovat myynnissä Kino Tavastin verkkokaupassa 35 €:n pakettina tai yksittäisiin näytöksiin 13 € ovelta käteisellä/kortilla klo 17.45 alkaen.

Marras-joulukuussa puolestaan ollaan nuorten näkökulman äärellä Kolmen kimppa uutuudet -sarjan elokuvissa (Lux-voittaja Close, Oscar-ehdokas Hiljainen tyttö sekä Jussi-voittaja Sydänpeto). Kerromme niistä lisää myöhemmin, mutta tämäkin paketti on jo ostettavissa verkkokaupasta.

Tervetuloa laadukkaiden elämysten äärelle!