Alkuvuodesta edesmennyt espanjalainen mestariohjaaja Carlos Saura teki 1980-luvulla kolmen flamenco-elokuvan sarjan, joista Veren häät on ensimmäinen. Sauran elokuva valmistui 1981 ja sai Suomen ensi-iltansa vuonna 1983 yhtä aikaa trilogian toisen osan Carmenin kanssa.

On aina pieni riski lähteä katsomaan uudelleen elokuvaa, joka aikanaan on tehnyt voimakkaan vaikutuksen. Yleensä uusinta ei yllä edellisen katsomiskokemuksen tasolle. Pelko oli kuitenkin turha – tämä musiikin ja liikkeen hypnoottinen yhdistelmä kaappasi mukaansa edelleen.

Veren häät pohjautuu Federico Garcia Lorcan vuonna 1932 ilmestyneeseen näytelmään, joka kertoo klassisen tarina kahdesta keskenään riidoissa olevasta suvusta. Toisen suvun miesperillinen rakastuu tyttöön, joka on aiemmin seurustellut vihollissuvun miehen, Leonardon, kanssa ja jota hän edelleen rakastaa. He ovat jo menossa naimisiin, kunnes hääpäivänä morsian karkaa Leonardon kanssa metsään, josta sulhanen heidät löytää. Miehet selvittelevät välejään veitsitappelussa, missä molemmat saavat surmansa. Tämä hidastetuin liikkein kuvattu traaginen loppukohtaus on teatraalisuudessaankin hyvin koskettava.

Elokuvassa tarinaa on pelkistetty ja siitä on karsittu mm. näytelmän lopun yliluonnolliset elementit. Koko elokuva tapahtuu samassa tanssisalissa. Se luottaa flamencon teatraalisuuteen ja ihmiskehon, ilmeiden ja liikkeen voimaan. Elokuvan alkuun Saura on lisännyt johdannon, jossa tanssijat tulevat pukuhuoneeseen ja purkavat tavaroitaan ja ehostavat itseään esityksen kenraaliharjoitusta varten. Koreografian elokuvaan on tehnyt Antonio Gades, joka myös tanssii Leonardon roolin.

Elokuvan kuvaus on upeaa. Kamera on usein paikallaan tanssijoiden liikkuessa ja välillä hävitessä kuvan ulkopuolellekin, kunnes taas syöksähtävät näkyviin. Kameran ja tanssijoiden liikkeen vuoropuhelu korostaa esityksen dramaattisuutta ja intensiteettiä. Välillä taas kuvataan tanssijoita vaikuttavissa pysähtyneissä asennoissa tai tarkennetaan ilmeikkäisiin lähikuviin. Flamencokitarat ja laulajat luovat taustalle pohjan, joka välittää vahvasti tarinan tunnetilojen vaihteluita.

Mahdollisuutta nähdä tämä elokuva valkokankaalla ei ainakaan kenenkään tanssin ystävän kannata jättää väliin.  /Petri Peräkasari

Kritiikki on julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 20.9.

KAVIn aluesarja: Carlos Saura, Veren häät (Bodas de sangre, Espanja 1981) ti 26.9. klo 18.00 BioRex, sali 4 (Paasikiventie 2). 70 min. K7. Liput 6 € Kino Tavastin verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi tai ovelta käteisellä/kortilla klo 17.45 alkaen niin kauan kuin paikkoja riittää. Verkkokaupasta jäljellä 4 lippua ja ovelta 8 (tilanne 26.9.)!