Kansainvälistä lyhytelokuvapäivää juhlitaan tänä vuonna Hämeenlinnan pääkirjaston Mediahuoneessa 19. joulukuuta klo 17.00 – 20.00. Maksuttomat näytökset alkavat
- klo 17.00 (lapset K7)
- klo 17.50. (aikuiset K7)
- klo 19.10 (aikuiset K12)
Näytösten välillä on noin viiden minuutin tauko, jonka aikana näytöksistä voi poistua tai tulla niitä katsomaan. Saliin mahtuu enintään 25 katsojaa. Halutessasi voit varata paikan sähköpostitse.
Tapahtumassa esitetään alkuillasta lapsille ja nuorille sopivaa ohjelmaa. Varispoika-elokuvan ikäraja on K7, mutta sitäkin voivat tulla katsomaan 4-vuotiaat vanhemman kanssa. Animaationäytöksen jälkeen tutustutaan kahteen hämeenlinnalalaisnuorten elokuvaan, jotka osallistuivat Hitusen hämyä -lyhytelokuvakilpailuun. Tekijät ovat paikalla haastateltavina.
Aikuisten näytöksissä nähdään Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla palkittuja elokuvia ja illan päättää Open Screen -sarja, johon valikoituivat avoimen haun kautta myös hämeenlinnalaisten Teemu Saarisen ja Karo Rutenhjelmin Bingo-elokuva sekä lisäksi vuonna 2023 Kino Tavastin Hitusen hämyä -lyhytelokuvakilpailun voittanut Matti Koskimaan Sisäinen ääni. Näytöksessä on paikalla Teemu Saarinen.
Ranskasta alkunsa saaneen tapahtuman tarkoitus on lisätä lyhytelokuvan näkyvyyttä sekä tarjota lyhytelokuvanäytöksiä kaikille elokuvan ystäville. Päivän valtakunnallisesten järjestäjien joukossa on mm. Elokuvasäätiö, Tampere Film Festival ja YLE. Kino Tavast on järjestänyt tapahtumaa vuodesta 2016. Suomen ensimmäinen tapahtuma järjestettiin 2013.
Tänä vuonna Kino Tavast on esittänyt jäsentensä ja muiden lyhytelokuvia jo useissa tilaisuuksissa ja tähänastinen vuotuinen katsojamäärä on jo 480, missä on kasvua yli 50% edellisvuoteen.
Tarkempi ohjelma:
Klo 17.00 – 17. 29 Oulun lasten ja nuorten elokuvien festivaalielokuvapaketti. Suositusikäraja 7.
- Sonja ja Karoliina Rajamäki, Prinsessa ja helmi. S.
- Jonas Forsman, Hymy hukassa. S.
- Sean McCarron, Varispoika. 7.
- Ivana Guljaašević Kuman. Ammuu kuussa. S.
https://lyhytelokuvapaiva.fi/jarjesta/pop-up-paketit/oklnef-lastenelokuvapaketti/
Klo 17.30 – 17. 45 Kino Tavastin Hitusen hämyä – lasten ja nuorten lyhytelokuvakilpailuun 2024 osallistuneita hämeenlinnalaistöitä (sarja 7 – 12-vuotiaat) Suositusikä K7.
- Luulo ei ole kaiken avain
- Poika joka rakensi majaa
Tekijähaastattelut.
Klo 17.50 – 19.05 R&A Shorts – Kotimaisen kilpailun palkittuja. Suositusikäraja 7.
- How to Please (ohj. Elina Talvensaari)
- Täällä haisee hiiri (ohj. Iiti Yli-Harja)
- Fabulous Cow Ladies (ohj. Mia Halme)
Klo 19.10 – 20.10 Open Screen -kategorian parhaat
- Katseen alla (Ohj. Kalevan LIha & Kuva). Dokumentti. S.
- Sadekaruselli (Ohj, Jaro Jääskeläinen). Kokeellinen. S.
- Sisäinen ääni (Ohj. Matti Koskimaa). Fiktio. Suositusikäraja 7 (Ahdistus)
- Hampaat. S.
- Bingo. (Ohj. Teemu Saarinen & Karo von Rutenhjelm. Fiktio K12 (Väkivalta. Ahdistus.)
- Nimetön (Ohj. Hannes Renvall). Kokeellinen. Fiktio. Suositusikäraja 7.
- Spilled Milk. (Ohj, Max Nuottivaara). Fiktio. S.
Ohjelman muutokset mahdollista.
