Hidas-elokuvaryhmä esittää torstaina 15.5. klo 18–19 Hämeenlinnan pääkirjaston Mediahuoneessa (Lukiokatu 2) kokeellisia lyhytelokuvia, joiden teemana on luonnon tila ja ihmisen osa siinä.
Hämeenlinnaan valitut lyhytelokuvat pohtivat muun muassa sitä, miten ihminen on unohtanut olevansa itsekin osa luontoa ja kadottanut yhteyden siihen. Rosoisen karu estetiikka suuntaa ihmisen sisäiseen maailmaan, jonka tulkitsemiseen tarvitaan muutakin kuin järkeä.
Hämeenlinnassa nähtävissä kokeellisissa lyhytelokuvissa näkyy ja kuuluu Hidas-ryhmälle ominainen ilmaisu: tekniset kokeilut antavat muodon ajattomalle ja runolliselle pohdinnalle. Hitaus vaatii keskittymistä ja tarjoaa mielelle tilan kohdata mysteeri ja kauneus pienessäkin hiekanjyvässä.
Illan järjestävät yhteistyössä Hidas-elokuvaryhmä, elokuvayhteisö Kino Tavast ja Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Näytökseen on vapaa pääsy.
Elokuvien katselun jälkeen on aikaa keskustelulle.
Mikä Hidas?
Hidas on pirkanmaalainen elokuvaryhmä, jonka töiden keskeisiä teemoja ovat aika, muutos ja minuus. Ryhmässä on viisi jäsentä, ja se on toiminut vuodesta 2019. Ryhmän elokuvia on nähty monilla eri ulkomaisilla festivaaleilla. Lisäinfoa ryhmän kotisivuilta.
