The Hourglass Sanatorium (1973) on niitä elokuvia, joista on äärimmäisen vaikeaa kirjoittaa. Sen unenomainen tunnelma on yksinkertaisesti nähtävä. Ja kuultava. Niin saumattomasti kuvakerronnan ja äänimaailman muotoliitokset ovat hitsautuneet yhteen, ettei kumpaakaan niistä osaa edes kuvitella vähääkään erilaisina ilman, että kokonaisuus olisi jotain muuta. Unen logiikalla etenevä tarina ohittaa rationaaliset syyn ja seurauksen lainalaisuudet, ja milloin tapahtumat toistavat itseään, jokin on silti aina toisin. Aika ja tila elävät omaa elämäänsä, eikä mikään ole sitä miltä näyttää vaan symbolista projektiota jostain tiedostamattomasta ja kätkössä olevasta, joka jää väistämättä tulkinnanvaraiseksi. Sanallistettuna Hourglassin audiovisuaalinen symboliikka jähmettyy ja menettää elokuvallisen tehovoimansa.
Unenomaisuudestaan huolimatta eheä tarinalinjakin elokuvasta silti löytyy. Tai on ainakin löydettävissä. Päähenkilö Józef (Jan Nowicki) saapuu tapaamaan isäänsä mystiseen parantolaan, joka sijaitsee ulkomaailmalle tuntemattomassa elämän ja kuoleman välitilassa: ulkoisessa todellisuudessa potilaat ovat kuolleita, parantolassa he elävät menneisyydestä ja nykyhetkestä kutoutuvassa epätodellisuudessa, jossa lineaarinen ajantaju on menettänyt merkityksensä. Ympäristö näyttäytyy aavemaisena rappiona ja ihmiskunta menneisyyden haamukuvana.
Onko kyse sitten Józefin omista mielikuvista, sisäisestä tilinteosta oman menneisyytensä kanssa vai kätketystä poliittisesta allegoriasta jää katsojan itsensä arvioitavaksi, samoin kuin se, onko Józef lopulta itsekin vain yksi parantolan asukeista. Puolan kommunistihallinnon sensorit päätyivät joka tapauksessa allegorian kannalle kieltäessään elokuvan esittämisen sen valmistumisvuonna 1973. Kun elokuvan tuottajat onnistuivat kiellosta huolimatta keplottelemaan esityskopion Cannesin elokuvajuhlille, ohjaaja Wojciech Hasin ura Puolan elokuva-alalla katkaistiin rangaistusluontoisesti liki kymmeneksi vuodeksi.
Tarinaltaan The Hourglass Sanatorium pohjautuu kirjailija Bruno Schulzin novellikokoelmaan Kuolinilmoituksen sanatorio. Schulzia on tituleerattu Puolan Kafkaksi, ja Hasin tulkinta Schulzin teksteistä toden totta jatkaa samalla linjalla. Surrealistisessa unenkaltaisuudessaan ja metaforisessa symboliikassaan The Hourglass Sanatorium on visuaaliselta ilmaisultaan ainutlaatuista katsottavaa. Ajan ja miljöön manipulointi omalakiseksi elokuvalliseksi todellisuudeksi yksinomaan lavastuksen, kuvaustekniikan ja leikkauksen keinoin kertoo Hasin suvereenista ilmaisuvälineensä hallinnasta ja luovasta visuaalisesta ajattelusta.
Elokuvataiteen merkkiteoksen Hourglassista tekee nimenomaan siinä kuvattu maailma, jonka yksityiskohdat ja viittaukset eivät millään avaudu yhdellä katsomalla. Nykyiseen Hollywood-kerrontaan ja mainstream-estetiikkaan tottuneelle se ei välttämättä ole helppoa katsottavaa, mutta sen verran ajatuksia herättävä ja ajaton surrealistisen elokuvan klassikko on kyseessä, että se kannattaa katsoa vaikka pelkästä uteliaisuudesta. /Timo Miettinen
Kirjaston Kinopiiri / Puolan elokuvaviikko: Wojciech Has, The Hourglass Sanatorium (Sanatorium pod Klepsydra, Puola 1973) ma 27.10. klo 17.30 Hämeenlinnan pääkirjaston Mediahuone (Lukiokatu 2). 2 h 5 min. K16. Blu-ray. Eng. tekstitys. Vapaa pääsy. Näytöksessä vieraana Puolan elokuvaviikon koordinaattori Jarno Hänninen, joka kertoo aluksi ohjaajasta sekä osallistuu keskusteluun.