Wien. 1700-luvun jälkipuoliskon musiikkipääkaupunki ja tšekki Miloš Formanin kansainvälisen uran kruunun, kahdeksan Oscarin Amadeuksen (USA/Ranska 1984), miljöö – joskin kuvaukset tapahtuivat kyseisen aikakauden ilmeensä paremmin säilyttäneessä Prahassa. Käsikirjoituksen loihti Peter Shaffer näytelmänsä pohjalta.
Joosef II:n (Jeffrey Jones) hovisäveltäjänä työskentelee Italian syrjäseudulta kuuluisuuteen noussut Antonio Salieri (F. Murray Abraham). Hän on kiitollinen lahjakkuudestaan, sillä katsoo olevansa säveltäjänä Jumalan välikappale. Kukapa ei olisi tyytyväinen soittaessaan pianoduettoja huonon nuottikorvan omaavan keisarin kanssa, kunnes… Eräänä käänteentekevänä päivänä näköpiiriin ilmaantuu lapsinerona laajalti mainetta kerännyt, aikuiseksi iältään varttunut mutta käytökseltään hillitön Wolfgang Amadeus Mozart (elokuvahistorian jäljittelemättömintä naurua eri muunnelmina tarjoileva Tom Hulce).
Kun kaksi maestroa esitellään toisilleen keisarin ja hovin musiikkieliitin läsnäollessa, Salieri huomaa, että Mozartilla on hämmästyttävä kyky omaksua musiikkia ensikuulemalta – ja varioida hänen säveltämäänsä tervetuliaismarssia loputtoman kekseliäästi. Ollaan menossa vaaralliselle tielle, joka voi tuhota heidät molemmat.
Fiktiotulkinnan Salierin suhtautuminen Mozartiin on vähintään kaksijakoista. Toisaalta hänen kasvava, juonitteleva kateutensa ilmenee tavoilla, joita Mozart ei vaikuta edes huomaavan. Samalla hän kuitenkin ihailee vilpittömästi Mozartin neroutta, ääntä jonka vain Salieri kuulee täysin ja ymmärtää. Se ja Mozartin seuraaminen varjoissa olevasta ooppera-aitiosta lumoaa hänet – varsinkin synkän Don Giovanni -oopperan loppu, jota isänsä vastikään menettänyt Mozart johtaa kuin haudan takaa riivattuna.
F. Murray Abraham ja Tom Hulce saivat osakseen ylistystä rooleistaan, Hulce mm. ehdokkuuden arvoisesti miessivuosan Oscar-kategoriassa, siinä missä Abraham voitti pimeyteen asti kurottavalla syvyydellään miespääosan pystin. Haluan kuitenkin nostaa valokeilaan kokonaisuudessaan upeasta näyttelijäkaartista myös Elizabeth Berridgen. Hän kehittää Mozartin vaimosta Constanzesta (”Stanzi”, o.s. Weber) miestään rakastavan, ymmärtämään pyrkivän, vimmaisesti suojelevan ja kärsivän sekä perheen taloutta kannattelevan hahmon, joka joutuu valjastamaan käyttöönsä kaiken sisäisen voimansa.
Mozartin – ja parissa kohtauksessa Salierinkin – musiikki on luonnollisesti erottamaton osa kerronnan selkärankaa. Sir Neville Marrinerin musiikkiraidalla johtamat periodiautenttiset tulkinnat tarjoavat taitavan poikkileikkauksen Mozartin tyylillisesti monipuoliseen mutta aina tunnistettavaan kädenjälkeen säveltäjänä. Lisäksi hyvin harva elokuva pystyy tiivistämään säveltämisen vaativuuden ja kiehtovuuden yhteen tiettyyn, koskettavaan kohtaukseen.
Klassismin aikakauden muoti loputtomine yksityiskohtineen on sekin koko ajan nautittavasti läsnä Theodor Pištěkin pukuluomusten ansiosta. Ne ja autenttiset rakennukset ovat saumattomassa sopusoinnussa keskenään.
Piti sitten hienovaraisesta mutta voimallisen psykologisesta henkilödraamasta, historiallisista elokuvista tai musiikin lumovoimasta, Amadeus tarjoaa niitä kaikkia yhä yhtä suvereenisti kuin ilmestyessään neljä vuosikymmentä sitten.
Elokuvasta nähdään kameranegatiivista kaiken mahdollisen irti saava, filmirakeita myöten luonteva ja loistelias 4K-restaurointi. Kyseessä on elokuvateattereissa nähty alkuperäinen versio, johon vuonna 2002 lisätyt 20 minuuttia eivät tuoneet mitään oleellisesti uutta ja merkittävää. /Taneli Hiltunen
Kirjaston Kinopiiri ma 10.11. klo 17.30 pääkirjaston Mediahuone (Lukiokatu 2). 2 h 40 min. K12. Suom. tekstitys. 4K Blu-ray. Vapaa pääsy.
Kinopiiri-näytökset järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Kino Tavast, jonka edustajat alustavat elokuvan ja vetävät sen jälkeen käytävää keskustelua.
