Barry Lyndonin (1975) visuaalinen maailma on taattua Stanley Kubrickia. Pienimmätkin yksityiskohdat on toteutettu viimeiseen asti viedyllä tarkkuudella, puvustus ja lavastus päihittävät autenttisuusvaikutelmassaan minkä tahansa tämän päivän pukudraaman, ja huikea 300 päivän kuvausaikataulu kertoo oikeastaan kaiken siitä perfektionismista, mistä Kubrick niin hyvin tuli tunnetuksi. Kuvausteknisenä spesialiteettina hän sai myös käsiinsä vastaavia valovoimaltaan aikanaan ainutlaatuisia objektiiveja, joita Nasa hyödynsi avaruustutkimuskäytössä, ja elokuva tuli tunnetuksi uraauurtaneesta vallitsevan valon käytöstään aina kynttilänvalokuvauksesta pittoreskiin miljöö- ja maisemakuvaukseen. Kuva- ja valosommitteluun Kubrick haki vaikutteita 1700-luvun kuvataiteesta, ja lopputulemana elokuva on kuin sarja eläviä aikalaismaalauksia, joita leimaa asetelmallisuus ja seesteinen valohämy. Barry Lyndonia ei suotta ole sanottu Kubrickin kauneimmaksi elokuvaksi, ja epäilemättä nimenomaan kuvauksen maalauksellinen tyyli saa kokonaisuuden näyttämään siltä, miltä epookkielokuvan tulisikin näyttää: elävältä historialta, jolla on visuaalinen yhteys kuvaamaansa aikakauteen.
Paitsi kaunein, Barry Lyndon lienee myös Kubrickin hidastempoisin elokuva. Tarina lipuu ajan virrassa niin kuin lastu laineilla – vähän samoin kuin päähenkilö Barry – ja tarinan tasolla elokuvan muoto ja sisältö muistuttavatkin kovasti toisiaan. Barry on opportunisti, joka luovii läpi elämänsä kohtauksesta toiseen. Suunnitelmat muuttuvat, yritykset epäonnistuvat ja tapahtumat etenevän omaa tahtiaan kohti vääjäämätöntä päämäärää, joka on jotain muuta kuin omat henkilökohtaiset tavoitteet. Kamera seuraa Barryn elämänkulkua niin kuin Barry omaa elämäänsä: pikemminkin sivullisena tarkkailijana kuin aktiivisena vaikuttajana. Kuvauksen maalauksellinen asetelmallisuus ja asetelmallisuudesta syntyvä emotionaalinen etäisyys peilaa hienosti Barryn sielunmaisemaa ja tapahtumarikkaasta elämästä irrallista välinpitämättömyyttä sekä eksistentiaalista tyhjyyttä.
Barry Lyndonissa ei ole varta vasten sävellettyä scorea, vaan musiikki koostuu tässä tapauksessa elokuvan aikakauteen sopivista periodisävellyksistä. Kuuluisin niistä on Händelin cembalolle säveltämän d-mollisarjan (HWV 437) Sarabande-osa orkesterille sovitettuna – se nousee elokuvan läpi kulkevaksi pääteemaksi. Sotilaallista tyyliä puolestaan edustaa esimerkiksi brittikrenatöörien marssi, joka kuullaan niin rykmentin äkseeratessa kuin taistelussakin. Muuten sävelten aarrearkusta on kaivettu irlantilaisia melodioita sekä taidemusiikin helmiä Bachista aina Schubertiin, jonka pianotrio nro 2 vuodelta 1827 vie musiikin jo ohi itse elokuvan aikajänteen, romantiikan puolelle. Tällä tosin ei ole merkitystä, sillä valituista sävellyksistä tulee välittömästi saumaton osa kerrontaa.
Kubrick on kertonut kuvanneensa Barry Lyndonissa sitä, miten hän itse kokee elämän, mutta mitä hän sillä lopulta tarkoitti? Yksilöpykologisia selviytymiskeinoja? Yhteiskunnallisten toimintatapojen tyhjyyttä? Eksistentiaalista sivullisuutta? Jotain aivan muuta? Katsojalla on lupa tehdä omat johtopäätöksensä. /Timo Miettinen & Taneli Hiltunen
Kirjaston Kinopiiri: Stanley Kubrick, Barry Lyndon (Britannia/USA 1975) ma 24.11. klo 17.30. 3 h 4 min. K16. Suom. tekstitys. Blu-ray. Vapaa pääsy.
Kinopiiri-näytökset järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Kino Tavast, jonka edustajat alustavat elokuvan ja vetävät sen jälkeen käytävää keskustelua.
Kartanomiljöötä vallitsevassa valossa kuvattuna. Kuvakaappaus Blu-rayltä