Ruotsalainen Tage Danielssonin lastenelokuva esitetään Hämeenlinnassa vielä toisenkin kerran, nimittäin ensi tiistaina 27.10. klo 8.30. Koululaisesitykseen kutsutaan ilmoittautumisjärjestyksessä jo aiemmin ilmoittautuneita opetusryhmiä, joita oli kaikkiaan 28 kappaletta.
Tänään järjestetyssä ensimmäisessä koululaisnäytöksessä oli paikalla täysi salillinen 2. – 6-luokkalaisia. Elokuvaesityksen tarjosi oppilaille Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI.
Elokuvan rytmikkyys, kauniit luontokuvat, mielikuvituksellisuus, huumori ja lapsen näkökulmasta kuvatut koskettavat tapahtumat pitivät katsojien kiinnostuksen yllä. Keskustelu elokuvasta jatkuu koulussa opettajien kanssa.
Kino Tavast ry vastaa lisänäytöksen kuluista yhdessä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kanssa. Ensi vuonna tarjotaan jo lähtökohtaisesti kahta esitystä, koska alakoululaisten näytökset ovat olleet niin suosittuja. Toivomme, että saamme rahoituksen järjestymään.
Esityksiä pyritään järjestämään myös yläkoulu- ja lukioikäisille. Lisäksi ilmoittautumisjärjestelmää kehitetään niin, että ilmoittautuja saa välittömästi tiedon, että on ryhmineen mahtunut näytökseen.