Un long dimanche de fiançailles/Pitkät kihlajaiset. Ranska/Yhdysvallat 2004. Ohjaus: Jean-Pierre Jeunet. Käsikirjoitus: Jeunet, Guillaume Japrisot´n romaanista.
Pitkät kihlajaiset on unenomaisen kaleidoskooppimainen elokuva, jossa tarinat kulkevat sisäkkäin ja arvoitukset johtavat toisiin arvoituksiin. Tämä kerroksisuus ja monitahoisuus vie katsojan mukanaan pyörteisiinsä ja voi toisaalta tehdä katsomiskokemuksesta vaativan. Mutta elokuvan kokonaisuutta pitää hienosti koossa Jeunet´n visiönäärimäinen ohjaus sekä yhtä lailla intensiivisesti ja intohimoisesti näyttelevä Audrey Tautou ja hänen roolinsa Mathildena.
Audrey Tautoulla on harvinaislaatuinen kyky avoimuuteen kameran edessä, hän ei pelkää näyttää katsojalle ihmisen haavoittuvaa sisintä. Hänen viattomuutensa ja aitoutensa valaisevat kaikkea tapahtuvaa. Kuten Ameliessa, Jeunet´n ja Tatoun edellisessä yhteisessä elokuvassa, päähenkilö on kaipaava ja etsivä nuori nainen. Mutta Pitkät kihlajaiset on elokuvana paljon tummasävyisempi kuin Amelie, sillä kaikki tapahtumat peilautuvat sodan raakuutta ja järjettömyyttä vasten. Silti mukana on Jeunet´n leikkivä ja persoonallinen kuvakerronta. Erityisesti väreillä on siinä tärkeä osuutensa, ne punoutuvat orgaanisesti merkityksiin. Sotaa käydään sammutetuissa seepiansävyissä, kun taas Bretagnen maaseutu hehkuu auringon kirkkaudessa.
Elokuvan käsikirjoitus perustuu Guillaume Japrisot´n romaaniin Un long dimanche de fiançailles, ja seuraa sitä melko tarkkaan. Poliota sairastanut nuori Mathilde etsii ensimmäisessä maailmansodassa ei-kenenkään maalle kadonnutta sulhastaan, ja tämä hellittämätön, monipolvinen etsintä muodostaa elokuvan varsinaisen juonen. Mutta samalla elokuva kommunikoi monella tasolla – se kommentoi sotaa, totuutta ja valhetta ja niiden suhteellisuutta, elämän konkretiaa ja harhojen houkuttavuutta. Elokuvan sisimpänä kulkevat toivo ja rakkaus, lannistumaton usko rakkauteen, vaikka sen kohde pakenisi kuin varjo.
Pitkien kihlajaisten rakkaustarina on täysin omanlaisensa, siihen kuuluu paitsi salaisuuksien vyyhdin keriminen myös erityinen inhimillinen ja humaani vivahde, joka väritti myös Amelieta, vaikka toisenlaisissa yhteyksissä. Elokuvan kokonaisuudessa myös väkivallan kuvaus nousee pasifistiselta, humaanilta pohjalta, poiketen täysin monien muiden ohjaajien väkivaltaesityksistä. Pitkät kihlajaiset on selkeästi myös pasifistinen ja humanistinen elokuva, jossa eettinen ja esteettinen lähestyvät toisiaan. /AJ
Julkaistu myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 24.10.2015