Kavin kevään aluesarjan päättää näyttävästi Werner Herzogin klassikko, Aguirre – Jumalan viha (1972). Elokuva kertoo 1560-luvulle sijoittuvan tarinan Gonzola Pizzarron sotilasryhmästä, joka etsii tarunhohtoista El Doradon kaupunkia.

Etelä-Amerikan luonto ja paikalliset asukkaat tekevät seikkailijoiden retkestä vaarallisen. Haastavat olosuhteet nostavat pintaan Perun kulta-aarretta etsivien ahneuden ja hulluuden.

Aguirre – jumalan viha -elokuvassa on upea tunnelma, jonka luovat eksoottiset maisemat ja tapahtumien taustalla soivat musiikit.  Kokonaisuutta täydentää näyttelijöiden työskentely.

Klaus Kinski konkistadori don Lope de Aguirrena nousee kuitenkin roolisuorituksellaan ylitse muiden, erityisesti tuomalla esille mestarillisesti hahmonsa mielipuolisuutta ja kapinallisuutta.

Elokuvan aihe on tuonut monille mieleen Joseph Condradin romaanin Pimeyden sydän, sillä molemmissa kuljetaan jokea pitkin tuntemattomaan ja myös kohti ihmisen psyyken pimeitä alueita.

Jotta elokuvasta voisi muodostaa oman tulkintansa ja mielipiteensä, se on itse nähtävä. Elokuvaa lämmittää varmasti ainakin jokaista elokuvien todellista ystävää./JM

Werner Herzog, Aguirre – Jumalan viha (1972 Saksa, Peru, Meksiko).

Kritiikki julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 16.4.2016